Kuva: imagii Pixabaystä

Synkkä pilvi, möykky. Masennuksella on monta nimeä

Olin hankala teini. Karkasin kotiarestista, huusin, en noudattanut kotiintuloaikoja, join ja tupakoin liian nuorena, liikuin väärissä porukoissa. Tappelin alituisesti vanhempieni, erityisesti isäni kanssa. Lähdin erään kerran pakoon kestämätöntä tilannetta Vantaan nuorten turvataloon yöksi.

Älkää käsittäkö väärin, vanhempani ovat kilttejä, ihania, rakastavia ihmisiä. He huolehtivat ja tekivät kaikkensa veljeni ja minun eteeni. Minä olin ongelma. Olin masentunut, kukaan vaan ei sitä nähnyt eikä ymmärtänyt. Olin hankala, itkuinen, kiukkuinen, väsynyt.

Ihastuin vielä teini-ikäisenä, rakastuin. Vietin aikaani vain tuon yhden ihmisen kanssa. Elämä alkoi näyttämään paremmalta, valoisalta. Vanha paha olo jäi taakse vuosiksi.

Olin n. 23-vuotias. Tein kahta työtä, nukuin liian vähän, söin liian vähän, juhlin vähäisen vapaa-aikani, näinhän nuoret tekevät. Sama rakas seurasi yhä rinnallani, asuimme yhdessä omistamassamme asunnossa, jonka maksamisen eteen piti tehdä töitä.

On viikonloppu, pitäisi lähteä kauppaan. Istun sohvalla ja katson televisiota. Päätä särkee ja on nälkä. Kahden tunnin istumisen jälkeen saan ulkovaatteet päälleni ja palaan television eteen istumaan vielä tunniksi, ulkovaatteet päälläni. Nousen ylös ja lähden kävellen kauppaan. Sydän hakkaa, on paha olo, huimaa. Kauppaan on enää 300 metriä mutta matka kestää ikuisuuden.

Selviän takaisin.

En saa tehtyä ruokaa kuin vasta tunnin päästä, vaikka nälkä on jo hirveä. Ruoka ei loppujen lopuksi kuitenkaan häviä lautaselta vaan kylmenee pari lusikallista syötyäni ja kaadan loput roskiin. Mieheni tulee kotiin. Kiukuttaa, en saanut taaskaan siivottua, en laitettua tiskejä, en laittanut iltaruokaa. Kiukuttaa lisää, tuossa tuokin on niin ahkera ja minä en. Alan räyhätä, minulla on paha olla. Sisällä. Möykky, joka ei lähde itkemällä, huutamalla, kiukkuamalla. Tulen vielä kiukkuisemmaksi itselleni koska räyhään syyttä suotta ihmiselle, jota rakastan eniten. Puolen vuoden pahoinvoinnin jälkeen ymmärrän ja myönnän itselleni. Olen sairas, olen masentunut. Syytä siihen en vieläkään tiedä oikeasti. Ehkä vitamiinin vaje, ehkä jotain kemiallista, joka on rikki aivoissani.

Sain lääkäriltä lääkityksen sekä masennukseen että paniikkikohtauksiin, jotka masennus laukaisi. Pystyin pyytämään anteeksi niiltä, joita olin loukannut. Masennukseni alkoi syksyn korvilla kahtena vuotena peräkkäin. Kahtena syksynä/talvena söin lääkkeitä ja yritin vältellä ihmisten tuijotuksia, kun painoni nousi lähes 15 kiloa reilu kuukaudessa. ” ei, en ole raskaana”, ” on vähän tullut syötyä liikaa, hah-hah”..

Jotain tapahtui, ehkä aloittamani D-vitamiinikuuri, ehkä jotain itse oivallusta. En enää tarvinnut lääkkeitä. Olen kahden lapsen äiti ja onneksi tunnistan jo masennuksen oireet itsessäni koska seuraava kerta kun tuo pirulainen meinasi minut yllättää, oli ensimmäisen synnytyksen jälkeen. Pääsin siitä onneksi läheisteni tuella sekä puhumalla yli.

Jokainen meistä kärsii jonkinasteisesta masennuksesta joskus. Toiset lyhyestä, kriisiin liittyvästä masennuksesta, jotkut syvästä, lamaannuttavasta masennuksesta. Oireet voivat olla fyysisiä kuten päänsärky, vatsakivut, unettomuus tai liika väsymys. Kiukku, lamaantuminen, viha, voimattomuus. Mitä vain maan ja taivaan väliltä. Masennuksen syitä on yhtä paljon, kriisejä, aivojen kemian toimintahäiriöt, traumat. Joihinkin pystymme itsetutkimuksella ja harjoituksella vaikuttamaan, joskus vahvimmatkaan lääkkeet ja terapiat eivät auta ja masennus saa uuden uhrin.

Vaikka tätä kirjoitusta ei tule olemaan helppo julkaista, olen sitä mieltä, että mielisairautta tai mielenterveyden häiriöitä ei pidä hävetä. Masennus kulkee kanssani aina, minä en vaan anna sen voittaa vaan minä päätän elämästäni. Apua on aina saatavilla. Soita, viesti, lähetä vaikka savumerkkejä. Sinut kuullaan kyllä <3

Nuorille ja aikuisille apua netin kautta: nuortenlinkki, nuorten kriisipiste, mielenterveystalo , mielenterveyden keskusliitto

4 kommenttia artikkeliin ”Synkkä pilvi, möykky. Masennuksella on monta nimeä

  1. E S

    Kiitos todella mielenkiintoisesta ja rohkeasta blogikirjoituksesta! Masennus on vakava asia, eikä sitä tule hävetä missään nimessä. Masennus lamauttaa toimintakykyä ja aiheuttaa huomattavaa kärsimystä itselle sekä läheisille. Oirelista voi olla todella pitkä ja vakava, joten ammatillista hoitoa tai apua on oleellista hakea. Hyvä, että mainitsit paikkoja, joista voi hakea apua. Ehkä olet auttanut jotakuta nuorta tai aikuista omalla blogikirjoituksella, ja varmasti teit suuren vaikutuksen moniin. KIITOS!

  2. Joona Rytkönen

    Kiitos rohkeasta ja koskettavasta blogikirjoituksesta!
    Uskaltaisin väittää, että masennus on nykyaikamme yksi suurimpia ja aina välillä myös eniten vähäteltyjä sairauksia, joka ilmenee kaikissa ikäryhmissä. Monet kokevat vaikeaksi puhua masennuksestaan tai kokeneestaan. Meidän tulisi nimenomaan puhua enemmän synkistä hetkistämme ja paisuneista “möykyistämme”, jotta rohkaisemme muitakin kertomaan omista tunteistaan ja ajatuksistaan, myös niistä synkistä ja pelottavista.
    Tämä teksti varmasti resonoi monessa lukijassa, ja hyvin mahdollisesti annoit jollekkin lukijalle hänen tarvitsevan hellän, kannustavan tönäisyn, jonka avulla hän pystyy hakemaan itselleen apua ja puhumaan ajatuksensa. Kiitos siitä, se ei ole itsestäänselvää että joku saisi tätä aikaiseksi!

  3. Linda M

    Ensinnäkin pakko sanoa, että uskomattoman hieno ja rohkea kirjoitus, kiitos! On vahvuutta pystyä puhumaan näinkin henkilökohtaisesta asiasta julkisesti, ja myös tärkeää, jotta yhä useampi uskaltaisi niin tehdä. Kuten kirjoitit, ei mielenterveyden sairauksia tulisi hävetä, mutta silti tuntuu, että liian moni edelleen häpeää eivätkä sen vuoksi halua tai uskalla puhua niistä. On sydäntä raastavaa ajatella, että vastaavanlaisissa ja jopa huonommissa tilanteissa elää moni, ja kärsii turhaan, vaikka apua olisi saatavilla.
    Tarinastasi on hienoa huomata se, kuinka itse olet tajunnut oman tilanteesi ja hakenut apua, sekä myös että nykytilanteesi on huomattavasti parempi!
    Kirjoitit myös, että jokainen meistä joskus kärsii jonkinasteisesta masennuksesta, ja nostan käden pystyyn! Itselläni se tuli trauman seurauksena ja halusin selvitä siitä yksin, “tahdonvoimalla”, ajatellen että kyllä minä tästäkin selviän. Kesti kauan tajuta itsekin että ei ole heikkoutta pyytää apua silloin kuin sitä tarvitsee. Itsetutkimuksella on myös ollut valtava vaikutus mielen hyvinvointiin, mutta kyllä toisinaan tarvitaan ulkopuolista apua ohjaamaan oikeaan suuntaan. Kun oman tilanteensa itse tiedostaa, on siihen helpompi vaikuttaa, kuten sinunkin tapauksessasi.

  4. Kati Vapaarinne

    Valtavan iso kiitos, kun jaoit tarinaasi meille. Tuli vahvasti tunne, että voisit antaa vertaistukea meille monille muille, jotka emme ehkä ole vielä itsemme kanssa noin pitkällä. Aina ei tee mieli kääntyä ammattiauttajien puoleen, vaan toisen tasavertaisessa asemassa olevan jakama kokemus ja kuuntelu auttavat paljon. Tällöin voi lähestyä möykkyä matalammalla kynnyksellä. Joskus olen kuullut sanottavan, että paras lääke ihmiselle on toinen ihminen.

Vastaa