Istu hetkeksi alas vaikkapa kuuma teekuppi kädessä ja anna hetki ajatuksille. Mitä ajatuksia liikunta herättää sinussa? Miten liikut? Onko sinulle liikkuminen lauantai-illan pakkopullalta maistuva kävelylenkki vai onko liikunta kenties tapa elää ja olla, täydentävä osa arkea? Minkälainen sinun lapsuuden perheesi suhde liikuntaan on ollut ja onko se käsitys muuttunut sinulla matkan varrella? Miltä koulun liikuntatunnit tuntuivat? Vihasitko opettajaa, joka pakotti sinut vetämään jumppatrikoot päälle vai olivatko ne kenties kouluviikon kohokohtia?
Käsityksemme liikunnasta voi muuttua, kun löydämme mieluisan harrastuksen myötä ilon liikkua. Pikkuhiljaa voimme alkaa huomaamaan terveysvaikutukset ja saada lisää motivaatiota liikkumiseen.
Liikunta vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen hyvin kokonaisvaltaisesti. Etenkin fyysiset vaikutukset ovat hyvinkin tiedossa, mutta tiesitkö sitä, että aerobinen liikunta toimii masennuksen hoitona yhtä hyvin kuin esimerkiksi masennuslääke? (Mieli Ry, 2022.) Masennus on kuitenkin hyvin yleinen sairaus Suomessa. Joka viides sairastuu elämänsä aikana masennukseen. (MTKL 2022.) Masennusta sairastaessa ei kuitenkaan välttämättä ole päällimmäisenä mielessä lenkkeily tai harrastukset. Liikkeelle lähtö ajatuksena voi tuntua jo aivan ylivoimaisen vaikealta. Voisiko masennusta kuitenkin ennaltaehkäistä liikunnan avulla, voisiko se toimia motivaationa lähteä liikkumaan?
Seuraavaksi voi herätä ajatuksia, että mikä sitten on riittävän paljon liikuntaa, jotta sillä on vaikutusta hyvinvointiin. Kestävyysliikuntasuosituksien mukaan terveysvaikutukset saadaan liikunnasta, kun harrastamme viikossa vähintään 2h 30 min sykettä nostattavaa liikuntaa tai 1h 15 min kehoa rasittavaa liikuntaa. (Yle 2018.)
Taulukko https://yle.fi/a/3-10388694
Kuten yllä olevasta taulukosta voidaan havaita, vain noin joka viides suomalainen liikkuu suositusten mukaisesti. Mieleen nousee kysymyksiä, mistä näin vähäinen liikkuvuus voi johtua. Ehkä yksi syy voisi olla ihmisten liiallinen kiireys ja keskittyminen arjen suorittamiseen siitä nauttimisen sijaan. Liikuntaa ehkä harvemmin priorisoidaan kovin korkealle ja se jää herkästi muiden askareiden alle. Myös sopivan liikuntamuodon löytäminen voi tuntua toisinaan haastavalta.
Mutta mitäpä jos isompi osa ihmisistä liikkuisi suositusten mukaisesti, kuinka suuri hyöty siitä voisikaan olla yhteiskunnalle? Mietin, kuinka paljon liikunta ennaltaehkäisisi niin fyysisiä kuin mahdollisesti myös psyykkisiä sairauksia ja voisiko tästä olla vaikutusta terveydenhuollon kustannuksiin. Mielestäni yhteiskunnan pitäisi kannustaa enemmän ihmisiä liikkumaan ja madaltaa liikkumisen kynnystä tukemalla sitä paremmin. Aloitus taitanee yleensä olla vaikeinta, joten olisi tärkeää saada ihmiset liikkeelle sieltä kotisohvan pohjalta.
Lähteet:
Liikunta ja kehon kuunteleminen. Mieli ry. 2022. Viitattu 20.11.2022. https://www.mtkl.fi/mika-askarruttaa/yleisia-mielenterveyden-hairioita/masennus/
Masennus. Mielenterveyden keskusliitto. Viitattu 20.11.2022 https://www.mtkl.fi/mika-askarruttaa/yleisia-mielenterveyden-hairioita/masennus/
Vain joka viides suomalainen liikkuu riittävästi. Hanhinen H, Kanerva J, Tuominen S, Tiessalo P. 2018. Viitattu 20.11.2022. https://yle.fi/a/3-10388694
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Hei ja kiitos tärkeästä kirjoituksestasi!
Lähtökohdilla on todellakin suuri vaikutus siihen, miten ihminen aikuisena suhtautuu liikkumiseen ja toteuttaa sitä.
Itse olen kiitollinen omille vanhemmilleni siitä, että pienestä pitäen on yhdessä ulkoiltu, luisteltu ja hiihdetty sekä mahdollistettu erilaisten harrastusten pariin, tämä ei ole itsestäänselvyys. Kaikesta harrastamisesta huolimatta, en kuitenkaan koskaan ole ollut kovin urheilullinen, varsinkaan ulkonäöllisesti. Myös huonot kokemukset ala- sekä yläasteen liikunnanopettajilta eivät kannustaneet urheilun pariin ja liikuntatunneille sai osallistua itku silmässä. Tämä määritteli itsetuntoani ja identiteettiäni pitkään siitä, mitä on olla “urheilullinen”.
Löysin oman mielekkään liikuntamuotoni vasta yläasteella, aikuisten jumpparyhmistä. Tämän kautta olen päässyt laajentamaan ja kokeilemaan uusia urheilun muotoja ja sitä, mikä sopii itselleni. Nykyään nautin niin palauttavammasta treenistä, kuin rankemmastakin liikunnasta. Niitä kaikkea harrastan aina sen mukaan, mitä minun tekee juuri sillä hetkellä mieli.
Pitkän matkan olen joutunut kulkemaan näin sallivaan liikkumiseen, enkä koe olevani vieläkään valmis, mutta parempaan suuntaan. Liikunnassa paras puoli on se, miten se edistää omaa mielenterveyttään!
Yhteiskunnan tulisi mahdollistaa matalan kynnyksen liikuntaa, joka on kaikkien saatavilla.
Mielestäni myös liikkumiseen liittyvää traumaa olisi yksilön hyvä perehtyä, jotta liikunnasta voisi saada uusia ja eheyttäviä kokemuksia.
Kiitos Noora kommentistasi. On todella hyvä pointti miettiä myös liikuntaan liittyviä traumoja ja niiden vaikutuksia omaan suhtautumiseen liikunnasta. Asiaa pohtiessani huomasin myös itselläni olevan tällaisia, vaikka olenkin kokenut aina olevani todella liikunnallinen lapsuudesta saakka. Meillä ei ollut mahdollisuus harrastaa haluamiamme lajeja lapsuudessa, mutta onneksi olen kuitenkin löytänyt muita keinoja harrastaa liikuntaa. Tästä onkin jäänyt ajatus päähän, ettei voisi enää näin aikuisiällä enää aloittaa tiettyjä itseä kiinnostavien lajien harrastusta, koska ei ole lapsena saanut siihen mahdollisuutta. Ajatus tietenkin on täysin vääristynyt, koska minkä vain mieluisan harrastuksen voi aloittaa myös aikuisena! Aloittelija ryhmiä on paljon tarjolla kuitenkin kaiken ikäisille.
Kiitos myös kuin jaoit oman kokemuksesi liikuntatunneista. Onneksi kuitenkin olet liikunnan opettajista huolimatta löytänyt oman tapasi liikkua ja saanut siitä hyvää mieltä itsellesi. Toivottavasti kokemuksesi kannustaisi myös jotain muutakin löytämään oman lajinsa, josta saada liikunnan iloa.
Tykkään myös liikkua samalla mentaliteetilla kuin sinä, kuuntelen mitä kehoni ja mieleni sillä hetkellä tarvitsee. Stressin poistajana tykkäänkin itse käyttää kunnon rääkki treeniä, mutta taas arjen voimalähteenä tykkään käydä rauhallisia kävelylenkkejä koirani kanssa vaikkapa luonnossa.
Olen blogin kirjoituksen jälkeen miettinyt paljon miten yhteiskunnallisesti voitaisiin lisätä matalan kynnyksen liikuntaa. Mieleeni on tullut erilaiset ilmaiset liikkumista tukevia ryhmiä, näitä on onneksi jo lapsille harrasteena saatavilla koulujen kautta. Aikuisilta puuttuu vastaava harrastamiseen kannustava toiminta. Olisiko sinulla ideoita miten voitaisiin lisätä matalan kynnyksen liikuntaa erityisesti aikuisilla?
Kiitos todella hyvästä kirjoituksesta ja aiheen pohdinnasta täällä keskustelussa! Liikunta on aiheena paitsi todella ajankohtainen, myös todella henkilökohtainen, niin kuin Noora nosti esiin. Anittan kommentti ja kysymys siitä, miten meitä saisi kannustettua liikkumaan herätti pohtimaan myös omaa “liikunta-taustaani”.
Itse ajauduin ala-asteen alussa ystäväporukkaan, jossa vapaa-aikaa vietettiin aina yhdessä liikkuen. Järjestimme koulun jälkeen vielä lukioiässäkin pesispelejä, lentopallopelejä, kirkonrottaa, pimeäpiiloa ja mitä milloinkin. Meillä oli vuosikausia viikottainen sählyvuoro ja jokainen meistä löysi jossain vaiheessa oman lajin, joka vei mennessään. Yhdessä pelailu ja liikkuminen toi ensisijaisesti iloa, eikä sitä silloin miettinyt liikuntana ja sitä kivempaa oli, mitä isompi porukka oli mukana.
Oma perheeni ei ollut ikinä urheilullinen, eikä pienellä kylällä ollut hirveästi urheilulajeja joita harrastaa. Mentaliteetti oli, että jos kuulut urheilulliseen sukuun, urheilet. Muut tekevät muuta. Se, että vielä tänä päivänä urheilu ja liikunta eri muodoissaan on osa arkeani ja identiteettiäni, ja että minulla on rohkeutta kokeilla uusia lajeja johtuukin siis täysin sattumasta: Satuin ystävystymään juuri niihin luokkani lapsiin, joiden kotona urheilu ja liikunta oli osa arkea. Ympärilleni tuli ihmisiä, jotka kannustivat, houkuttelivat mukaan, järjestivät yhdessä ja innostivat toinen toisiaan. Liikunnalliset ystäväporukat vetivät toisiaan puoleensa ja vielä nytkin huomaan uuteen yhteisöön mennessäni ystävystyväni helpoiten yhteisten liikuntajuttujen merkeissä.
Jokaisella meillä on omanlaisensa taustat liikuntaa kohtaan, kuten aiemmista kommenteista tulikin ilmi. Omaa tarinaani pohtiessa mieleen tuli yhtenä näkökulmana se, voisiko liikuntaa ja urheilua ajatella toisella tavalla: Jos hikoilu ja sporttaaminen ei kiinnosta, ehkä yksi kipinä (tai ainakin sen alku) voisi löytyä käänteisestä ajattelutavasta: näen kavereita ja ollaan yhdessä yhteisen kivan tekemisen parissa – oli se sitten kävely, sulkapallo, iltauinti, amerikkalainen jalkapallo tai jumppa. Liikunta tulee siinä sivussa plussana. Juoksulenkki kuulostaa itsellenikin karmealta tylsältä pakkopullaurheilulta, mutta ystävän näkeminen metsäpoluilla kävellen innostaa.
Oli tavat mitkä vain, jokaiselle toivottavasti löytyy oma tapa liikkua josta innostuu, tai ainakin saa jonkinlaista hyvää oloa. Loppuun vielä pienenä pohdintana (tästä olin alunperin kirjoittamassa, mutta ajatukset näemmä alkoivat harhailemaan muihin teemoihin :D): usein arkikielessä sekoitamme sanat urheilu, liikunta ja liikkuminen. Kansanterveydellisesti puhutaan erityisesti liikkumisen puutteesta. Liikkuminen tarkoittaa kaikkea “ei paikallaan oloa”, eli jo tuolilta nouseminen tai käsien nostaminen ylös on liikkumista, vaikkei sinällään liikuntaa. Aina ei siis ehkä tarvitse löytää omaa urheilu- tai liikuntalajia, vaan jo se, että pyrkii arjessa liikuttamaan itseään staattisen paikallaan olon sijasta on terveydelle tärkeää.
Kiitos blogikirjoituksestasi, hyvä ja tärkeä aihe!
Lapsuudessa perheeni ei ollut lainkaan liikunnallinen. Koulun liikuntatunnitkaan eivät kovin innostaneet liikkumaan, oli piip-testejä ja 1200m juoksua, mitattiin kuinka kauan jaksoi juosta. Liikuntaa arvioitiin todistuksessa numeroin. En myöskään osunut palloon, en kokenut olevani hyvä missään lajissa. Joukkueisiin minut valittiin viimeisenä, kun oli pakko. Minkäänlaista kannustusta ei tullut myöskään opettajalta. Ala-asteella kuitenkin harrastin pingistä ja kävin toisinaan ystäväni kanssa uimassa tai luistelemassa. Yläasteella liikunnasta tuli vielä hirveämpää, koska minua kiusattiin. Lukiossakaan en kokenut nauttivani liikuntatunneista. Näiden syiden takia ajattelin, että en tule koskaan pitämään liikunnasta tai saamaan siitä mielihyvää. Se tuntui pakkopullalta ja ainoa syy harrastaa liikuntaa oli kuluttaa kaloreita.
Nykyisin tiedän, että liikunnalla on suuri vaikutus hyvinvointiini ja terveyteeni. Näin ei ollut vielä muutamia vuosia sitten. Se, mikä minut sai liikkumaan oli varmaan yhdistelmä omien traumojen käsittelyä ja maailmanlaajuista pandemiaa. Nykyisin koen, että liikunta on todella tärkeää omalle mielelle, mutta myös keholle ja olen oppinut nauttimaan siitä. Se on minulle keino hoitaa ahdistusta ja laskea kierroksia sekä käsitellä vaikeita asioita ja lisäksi se auttaa vähentämään kipuja kehossa.
Sillä, miten lapsuudenperheessä on liikuttu, on varmasti suuri vaikutus siihen, miten yksilö liikkuu aikuisena. Niin kuin aiemmissa kommenteissa todettiin, oma vaikutuksensa on myös kaveripiirillä ja koulun liikuntatunneilla. En tiedä, että millaisia liikuntatunnit ovat nykyään esimerkiksi peruskouluissa. Toivoisin, että siellä korostettaisiin enemmän jokaisen omaa tapaa liikkua, eikä niin paljon mitattaisi suorituksia. Miksi liikuntaa ylipäänsä pitäisi arvioida numeroin todistuksessa?
On hyvä kysymys, miten ihmiset saataisiin liikkumaan enemmän suositusten mukaisesti. Uskon myös, että syitä vähäiseen liikkumiseen on monia. Pelkästään se, että kerrotaan liikunnan terveys- ja hyvinvointivaikutuksista ei mielestäni vielä vie pitkälle. Jos korostetaan vain sitä, että saadakseen terveysvaikutuksia tulee liikkua vähintään se 2,5 tuntia sykettä nostavasti viikossa, se voi jo asettaa paineita ja vähentää kiinnostusta liikkumiseen. Olen samaa mieltä, että olisi tärkeää madaltaa kynnystä ylipäätään lähteä liikkumaan.