Tutustu kevään harjoittelijoihin

On aika esitellä kevään uudet harjoittelijat! Olemme päässeet hyvin vauhtiin uusissa työtehtävissämme ja työt ovat olleet luovia, monipuolisia ja olemme päässeet tekemään paljon jo lyhyessäkin ajassa. Tässä postauksessa esittelemme itsemme kolmella faktalla.


Arezoo Husseini, Laurea AMK/ Tietojenkäsittely

Video- ja mediatuotannonharjoittelija

  1. Olen kotoisin Iranista ja olen asunut Suomessa nyt 11 vuotta.
  2. Tykkään liikkua ja vapaa-ajalla minusta on kiva kokeilla erilaisia harrastuksia.
  3. Luonteeltani olen vastuullinen ja ryhmähenkinen.

Mette Kivistö, Helsingin yliopisto/ Yhteiskuntapolitiikka

Viestintäharjoittelija

  1. Paras irtiotto on reissu johonkin kansallispuistoon muutamaksi päiväksi!
  2. Aloin opiskella viestintää sivuaineena mm. siksi, että minusta on mielenkiintoista miten internet ja sosiaalinen media vaikuttaa yhteiskuntaamme ja kommunikaatioomme.
  3. Paha tapani on torkuttaminen. Haluaisin olla aamuvirkku, mutta se ei ole ikinä onnistunut.

Minna Nord, Haaga-Helia AMK/ Journalismi

3AMK-viestintäharjoittelija

  1. Kun korona-arki on ohi, haluan matkustaa Vietnamiin, Phú Quốcin saarelle. 
  2. Harrastan osakesijoittamista. Sijoitusstrategiani on tiivistettynä osta ja pidä, mutta vahdi. Kaikille osakesijoittamista harkitseville suosittelen Seppo Saarion kirjoittamaa klassikkokirjaa ”Miten sijoitan pörssiosakkeisiin”. 
  3. Vahvuuteni kirjoittajana on löytää pieniä ihmisiä, joista voi kirjoittaa isoja tarinoita. 

Emmi Nuutila, Vaasan yliopisto/ Viestintätieteet

Hakijamarkkinoinnin harjoittelija

  1. Olen opiskellut sekä AMK:ssa että yliopistossa
  2. Opintojen jatkamiseen innosti AMK-opinnäytetyö; tein sen some-jutuista ja ajattelin, että viestinnästä ja markkinoinnista olisi mielenkiintoista oppia lisää!
  3. Suhtaudun kuulemma keskivertoa intohimoisemmin runebergintorttuihin ja kaurahiutaleisiin

Maria Rautio, Turun AMK/ Kansainvälinen liiketalous

Sosiaalisen median markkinoinnin harjoittelija

  1. Olen asunut viimeiset 5 ja puoli vuotta ulkomailla ensin Espanjassa ja sen jälkeen Englannissa Erasmus vaihdon myötä.
  2. Olen kiinnostunut muodista ja tulevaisuudessa haluaisikin työskennellä jonkin kansainvälisen muodin alan yrityksen markkinoinnissa ulkomailla.
  3. Vapaa-ajalla tykkään matkustaa, valokuvata sekä käydä hifistelemässä kivoissa kahviloissa nauttien smoothie bowleja, avokadoleipiä ja erikoiskahveja.

Elli Uutela, Laurea AMK/ Tietojenkäsittely

Verkkopalveluiden harjoittelija

  1. Opiskelin luonnontiedelukiossa ennen AMK-opintojani, jonka vapaavalintaisten ohjelmointikurssien myötä kiinnostuin IT-alasta.
  2. Suosikkivuodenaikani on syksy! Se on mielestäni ihanteellisinta aikaa ulkoilla ja muutenkin liikkua luonnossa.
  3. Toleranssini tuliselle ruoalle on nolostuttavan heikko.

Laurea tarjoaa lukukausittain monia harjoittelupaikkoja monelta eri alalta. Mikäli työharjoittelu on tulossa sinulle ajankohtaiseksi, kannattaa seurailla JobTeaseria ja meidän somekanavia.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi