Projektin loppu lähestyy (LY-projekti: Kaikki mukaan digitaaliseen yhteiskuntaan)

Kaikki mukaan digitaaliseen yhteiskuntaan -projekti toteutettiin osana DigiIN-hanketta. Tavoitteenamme on toteuttaa ikäihmisille kysely, ja siten estää ja ennaltaehkäistä digisyrjäytymistä. Kysely toteutettiin pääosin puhelimitse vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Kyselyyn vastasi yhteensä 29 ikäihmistä.

Kyselymme sisälsi 31 digisyrjäytymiseen liittyvää kysymystä. Kyselyyn vastasi 50–99-vuotiaita henkilöitä. Toimeksiantajanamme toimi DigiIN-hanke, joka on Suomen Akatemian rahoittama. Saimme kerättyä monipuolisia vastauksia eri ikäryhmistä sekä analysoitua tuloksia. Osa vastaustuloksista vastasivat odotuksiamme, mutta mukana oli myös yllättäviä tuloksia. Esittelimme saadut tulokset toimeksiantajille ja he olivat tyytyväisiä lopputuloksiin.

Vanhempi, Vanhukset, Ihmiset, Pari, Henkilöt, Vanha
Kuva: Pixabay

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi