Restonomikoulutuksen opetussuunnitelman kehitystyö, osa 1

Kuva 1. Päivän työskentelyä

Syksyinen maanantai-iltapäivä toi yhteen (virtuaalisesti, luonnollisesti) Palveuelämystiimin, joka Leppävaaran kampuksella kouluttaa tulevaisuuden palveluelämysten kehittäjiä. Alkaneen lukuvuoden aikana työn ohella tiimillä on tärkeä tehtävä – suomenkielisen opetussuunnitelman uudistaminen. Tunnelin päässä siintää maaliskuu 2022, jolloin opetussuunnitelman tulee olla valmiinaa. Ensimmäiset opiskelijat aloittavat uuden opetussuunnitelman mukaiset opinnot tammikuussa 2023. Nyt tehtävä työ koskettaa kaikkia suomenkielisissä restonomiohjelmissa opiskelevia opiskelijoita, niin päivä- kuin monimuotototeutuksen osalta. Kyseessä on siis ISO ja merkittävä työ.

Yhteiskehittämisen haasteena isoissa tiimeissä on löytää aidosti jokaisen tiiminjäsenen ajatuksille sijaa, muodostaa sopiva ympäristö ideoinnille, pitää fokus työskentelyssä ja kaikkiaan viedä projekti onnistuneesti läpi annetuissa raameissa. Muun muassa näitä aiheita ennakoiden päätettiin jo ennen työskentelyn aktiivista aloittamista hyödyntää palvelumuotoilun prosessia, työkaluja ja fasilitaattoreita työn tukena. Etäilyn aikakaudella näin päästään taklaamaan suuri osa kriittisistä pisteistä, naapureiden putkiremontteihin, viime vuosikymmenellä kirkkaankeltaisiksi maalattuihin olohuoneen seiniin ja muihin työrauhaa häiritseviin tekijöihin emme valitettavasti pysty vaikuttamaan.

Työpajan alustuksessa kerrattiin työskentelyn aikataulutus ja kuunneltiin lyhyt katsaus siihen, miten opetussuunnitelman kehittäminen tapahtuu käytännössä ja millaisissa foorumeissa sitä edistetään. Palveluelämystiimin lähemmäs 30 jäsenen lisäksi työtä edistetään niin työelämän ohjausryhmässä, restonomikoultuuksen kehittämisryhmässä kuin opiskelijoidenkin kanssa. Laurean strategiat ja visiot huomioiden työn taustalla.

Kuva 2: OPS-työskentelyn tärkeät jäsenet

Alustuksen jälkeen ensimmäisessa Miro-työpajassa osallistujat pohtivat sitä, millaista osaamista vuonna 2030 restonomi tarvitsee. Ennakointia kauemmas ei tässä vaiheessa tarkoituksella lähdetty hakemaan, sillä tulevaisuusajattelu tulee muodostumaan osaksi työskentelyä matkalla. Näin aluksi haluttiin pohtia maailmaa uuden opetussuunnitelman mukaisista opinnoista valmistuvan opiskelijan silmin. Keskustelu loi pohjan, jossa Miroon kirjatut kymmenet ideat toivat julki tiimin ajatuksia. Mitä opetamme nyt? Miten voitaisiin tehdä asioita eri tavalla? Mitä opiskelijat odottavat? Entä alan yritykset? Miten huomioida vastuullisuus? Kuinka opiskelijoiden kyvykkyys tuotteistaa paranisi? Entä nutrigenomiikka? Miksi opiskelija haluaa opiskella restonomiksi? Kuinka tunnistaa opiskelijan osaaminen? Miten osaaminen määritellään? Miten tuoda esiin se, että samalla kun puhutaan käytännön tekijöistä valmistuvat ovat kehitysorientoituneita osaajia? …Kysymyksiä tuli ehkä enemmän kuin vastauksia ja se oli juuri se tavoite, mihin tässä työpajassa pyrittiin

Työ jatkuu lokakuussa, silloin kuullaan lisää mm. siitä, miten Disney liittyy tähän kehitystyöhön.
Jos haluat kysyä/kommentoida, keskustelemme mielellämme kanssasi!

Terveisin,

Heidi Vähänikkilä, tutkintovastaava
Katri Korelin, kehittämispäällikkö



Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi