Eihän jätetä ketään yksin!

Blogia aloittaessamme päädyimme ottamaan yksinäisyyden aiheeksemme. Blogimatkamme varrella olemme tuoneet esille yksinäisyyttä laajasti eri näkökulmista. Halusimme herätellä kaikkia pohtimaan, miten yksinäisyyteen voidaan puuttua ja miten sitä pyritään vähentämään. Tuoda esille näkökulmia, mitä jokainen meistä voisi tehdä asian eteen.

Olemme käsitelleet seuraavia teemoja: yksinäisyys ilmiönä, lasten yksinäisyys, vapaaehtoinen yksinäisyys, vaihtoehtoisia tapoja osallistua ja kolmannen sektorin toimijoiden merkitys yksinäisyyden vastaisessa työssä.

Yksinäisyys on ollut nyt koronan aikana vahvasti pinnalla, mutta on tärkeää muistaa, että yksinäisyys ei ole kaikille poikkeustila. Esimerkiksi HelsinkiMissio kampanjoi ja pysäyttää yksinäisyyden äärellä.

Lue lisää HelsinkiMission Yksinäisyys ei ole kaikille poikkeustila -kampajasta!

Eihän jätetä ketään yksin nyt, eikä tulevaisuudessa!

Anne, Mari, Marita ja Noora

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi