Tylsä työttömyys

Ystävä pyysi minua kertomaan työstäni esimerkillä.  

Kysyin, että halusiko hän kuulla asiakkaasta, joka oli ollut pitkään työttömänä, kodittomana, kärsinyt päihdeongelmasta vai asiakkaasta, jolla on ollut pitkään ongelmia mielenterveyden kanssa.  

Hän vastasi, että kaikki muu käy paitsi työttömyys. Se on kuulemma tosi tylsä aihe.  Muut asiat olivat mielenkiintoisia.  

Hänen vastauksensa vahvisti epäilykseni, joka on herännyt jo aikoja sitten ja vahvistunut muiden opiskelijoiden kanssa keskusteltaessa. Työttömyyttä pidetään tylsänä.  Ystävälleni esittämä kysymys oli kompa, koska asiakas, jonka tarinan saan asiakkaan luvalla kertoa, oli ollut kaikkea edellä mainittua.  

Mikä tekee työttömyydestä tylsän?  

Olenkin nyt miettinyt, että mikä tekee työttömyydestä aiheena tylsän? Johtuuko siitä, että moni uskoo sen olevan oma valinta? Filosofian maisteri Pinja Nieminen muistuttaakin Helsingin sanomien mielipidekirjoituksessa, että sosiaaliturvan sirpaleisuudesta ei tule syyllistää kokonaista ihmisryhmää. Itse olen huomannut keskusteluissa, että työttömien tuloihin liittyvät termit ja lait turhauttivat monia.  Ne koetaan tylsinä lakipykäliksi ja sekavaksi byrokratiaksi.  Monikaan ei ollut koskaan itse ollut työttömänä eikä kukaan kenen kanssa keskustelin ollut itse ollut pitkäaikaistyötön.   

Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija  Kirsi Unkilan haastattelemien mukaan työttömätkin kokevat syrjimistä, ihmettelyä ja häpeää.  

Alla lainaus yhdestä Duunitorin sosiaalisessa mediassa tekemän nimettömän kyselyn vastauksesta.  

“Sain hitaita katseita ja ihmettelyä ja päivittelyä, kun kerroin, etten ole töissä. Tukitöissä koin syrjimistä ja yhteisön ulkopuolelle jättämistä niiden osalta, jotka olivat oikeissa töissä. Kelasta sain nöyryytystä, ja pidettiin tyhmänä. Jotkut korottivat ääntäänkin viranomaistahoilla asioidessa ja tukiin turvautuessa. Kaupassa kohtasin etuilua – sanottiin, että sulla on aikaa odotella. Tiivistettynä en ollut mitään. Nyt kun olen töissä, statukseni ihmisenä on ihan toinen”, yksi vastaajista tiivistää kokemuksensa työttömyydestä. 

Kuva Pixabay

Alussa mainitsemani asiakas kertoi, että päihteiden käyttö väheni, kun sai kodin. Kodin sai pidettyä, koska ilmoittautui työttömäksi työnhakijaksi ja näin olleen sai tuloja. Mielenterveyden kanssa on edelleen haasteita, mutta saatuamme talousasiat hallintaan ja aloitettuaan kuntouttavan työtoiminnan, hän on saanut elämänhalunsa takaisin.  

Toivon siis, että me emme opiskelijoina välttelisi aihetta tylsyyden takia.  

Jos olet jaksanut lukea tekstin tähän asti ja aihe alkoi jo vähän kiinnostaa, niin tästä linkistä pääset lukemaan työttömien omia koskettavia kertomuksia arjestaan.  

Työttömän tarina pysäyttää: “Nielen itkuni pankkiautomaatilla ja naurahdan” (duunitori.fi) 

Lähteet:

“>https://duunitori.fi/tyoelama/tyottomyys-kohtelu-tarina/>

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi