Yhdessä enemmän

Uutisista voi päivittäin lukea, kuinka korona on tuonut lisää tartuntoja sekä rajoituksia otetaan jälleen lisää käyttöön. Uskon, että monet toivovat arjen palautuvan normaaliksi. Siihen mitä se oli vuosi sitten, kun koronasta ei vielä silloin ollut tietoakaan. Mutta palautuuko arki enää ikinä siihen samaan vanhaan? Onko kauppalistalla säännöllisin väliajoin käsidesi tai kasvomaski? Täytyykö tulevaisuus suunnitella koronarajoituksiin sopivaksi? Nyt ei auta kuitenkaan jäädä murehtimaan, vaan ottaa ajasta kaikki irti ja viettää perheen, lasten sekä muiden läheisten kanssa enemmän aikaa yhdessä!

Kuva: Unsplash

Aiemmin tällä viikolla Helmi kirjoitti, kuinka puhua lapselle koronasta. Siitä on tärkeää keskustella, koska korona vaikuttaa myös lapsiin. Arki on lasten mittakaavassa muuttunut paljonkin. Päiväkodissa vanhempi ei voi tulla eteistä pidemmälle tai henkilökunta tulee ulko-ovelle aamulla vastaan. Kotona vietetään aikaa enemmän koko perheen voimin, joka onkin lapsen kasvulle ja kehitykselle ihanteellista.

“Kaikkein parasta on yhdessä jaettu ilo. Vaali niitä hetkiä. Vaikka ne olisivat lyhyitä, ne lataavat energiaa ja jäävät kaikkien mieleen.”

Pelastakaa Lapset ry

Osana pasovaa lähdimme kehittelemään hanketta Pelastakaa Lapset ry :n kansalaisjärjestön työntekijöinä. Kuten nimikin kertoo järjestö auttaa lapsia niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Niin järjestön kun omasta mielestänikin, ensisijaisen tärkeää on ajatella aina lapsen etua ja mahdollistaa lapselle turvallinen kasvuympäristö. Järjestön verkkosivuilla tuli vastaan todella hyviä vinkkejä ja ajatuksia lasten kanssa työskentelyyn sekä vinkkejä lapsiperheen arkeen. Oleellista on laskeutua lasten tasolla. Kuunnella, kysyä, tutustua ja antaa vaikuttaa. Lapsi tuntee turvallisuutta, kun lapsi kokee olevansa tärkeä ja kiinnostava. Lapsien kanssa voi keksiä yhdessä tekemistä ja suunnitella yhdessä uutta arkea. Suunnitelman voi kirjata ylös paperille ja lapset voivat sen koristella. Suunnitelman voi tehdä kuukausi ja/tai viikkotasolla. Kun ideoinnit ovat ylhäällä, tuo se lapsille uudenlaista innostusta kun nähdään toiveiden toteutuvan! Lisää vinkkejä kotiarkeen täältä.

Näinä aikoina tuntuu väsyttävän enemmän, kun stressitasot on jatkuvasti erilailla koholla. Tulevaisuuden epävarmuus ahdistaa ja mietityttää, joka luo lisätaakkaa omalla tavalla. Näinä aikoina on siis erittäin suositeltua olla itselleen armollinen ja ehkä hidastaa hieman työtahtia, sallia enemmän lepohetkiä ja varmistaa palautuminen. Koska se on ihan ok! Pidä siis vaikka perheen yhteinen lepohetki ja nauttikaa yhdessäolosta.

Leppoisaa viikonloppua!

– Emilia ♥

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Yhdessä enemmän”

  1. Olipa ihanaa lukea kirjoitus, jossa koronaa lähestyttiin täysin toisesta näkökulmasta kuin yleensä. On totta, että korona rajoittaa ja vaikeuttaa elämäämme monin tavoin, mutta voi sitä tosiaan ajatella niinkin, että jokaisella pilvellä on hopeareunus. Toit ihanasti esiin sitä, kuinka nyt on tilaisuus nauttia perheen yhteisestä ajasta. Ja varsinkin lasten näkökulmasta tämä voi olla pelottavaa aikaa kun ihmisten käytös ja tavat muuttuvat yhtäkkiä ja aikuiset lähestyvät maskit naamalla, joten heidän kannaltaan on tärkeää tuoda esiin myös koronan positiivisia vaikutuksia. Ja mikä onkaan parempaa kuin lisääntynyt laatuaika rakkaimpien ihmisten kanssa!

Kommentoi