Tarvitseeko somea harjoitella?

Sosiaalinen media on ollut käytössäni siitä saakka, kun isosiskoni tutustutti minut Facebookiin. Aluksi somen käyttö vierastutti minua, olinhan silloin hyvin nuori. Tunsin oloni paljaaksi julkaistessani sisältöä kaikkien näkyville. Nykyään some on kaikkialla ja se on yhä tärkeämpi väline yritysten markkinoinnissa. Kun somea on käyttänyt nuoresta pitäen, tarvitseeko sen käyttöä työelämän tarpeisiin erikseen harjoitella? Olen syksyn ajan Laurean someharkkarina ja vastaan postauksessa kysymykseen pohjautuen omiin kokemuksiini harjoittelustani.

Sisällön tuotannossa pidän eniten siitä, että näen työni lopputuloksen, oli se sitten valokuva, Instagram-tarina, blogipostaus tai haastattelusta syntynyt uutinen. Markkinoinnissa on paljon työtehtäviä, joissa monet haluavat mieluimmin pysyä suunnittelupuolella kuin toteuttaa suunnitelmia. Sosiaalisen median kanssa työskentelevänä teen molempia. Sekä suunnittelen että toteutan.

Sometyöntekijän tulee hallita paljon erilaisia järjestelmiä. Oman harjoitteluni aikana olen päässyt pureutumaan Meltwaterin someseuranta-työkaluun, joka on ollut loistava apu somepäivitysten aikatauluttamisessa. Photoshopia käytän lähes päivittäin ja Facebookin, LinkedInin sekä Googlen mainostustyökalut ovat myös tulleet tutuksia. Muut somekanavat olivat ennen harjoittelua tuttuja lukuunottamatta TikTokia, jota olin vain lähinnä selaillut. Otimmekin hakijamarkkinointiharjoittelija Tuan kanssa Laurean TikTokin haltuun. Alussa tunsin oloni mahdottoman kömpelöksi sovelluksen kanssa. Ensimmäistä kertaa jouduin oikeasti googlettamaan ohjeita, kuinka somealusta toimii sisällön tuotannossa.

Laurean toimistolla työskentely on näinä aikoina harvinaista herkkua.

Sometyöntekijän työn voi periaattessa kuka vaan oppia, mutta se vaatii innostusta alaan sekä silmää. Yrityksen someen ei voi postata mitä vaan ja sisällön suunnitteleminen on tärkeää. Myös yrityksen some-/viestintästrategia vaikuttaa siihen, millaista sisältöä julkaistaan. Laureassa on esimerkiksi tärkeää puhua “Laurean äänellä”. Koska olemme Tuan kanssa suunnitelleet TikTokkiin sisältöä ja aloittaneet melkein nollasta, on meidän ollut tärkeä pohtia, mihin Laurea pyrkii TikTokilla. Olemme päätyneet siihen, että TikTok on suunnattu pääasiassa nuorille hakijoille sekä opiskelijoille ja se eroaa muista kanavista kevyemmällä sisällöllään. Laurea pyrkiikin TikTokin avulla olemaan helposti lähestyttävä korkeakoulu.

Tähän asti mieluisin työtehtäväni on ollut itse suunnittelemani sekä toteuttamani alumnihaastattelu ilona.worksillä, yrittäjien verkkokaupassa. Pääsin tapaamaan markkinoinnin saralla menestyneen liiketalouden alumnin Outi Ylösen. En ollut aiemmin tehnyt virallista haastattelua, joten sen takia tehtävä oli erityisen inspiroiva!

Laurean liiketalouden alumni Outi Ylönen vinkkasi laurealaisia ympäröimään itsensä alansa huipuilla itsensä kehittämiseksi.

Olen nyt puolitoista kuukautta ollut harjoittelemassa Laurean markkinointi- ja viestintäosastolla ja olen jo tässä ajassa oppinut valtavasti alasta. Harjoittelijana olen päässyt kokeilemaan erilaisia viestintään ja markkinointiin liittyviä tehtäviä turvallisessa ympäristössä sekä kannustavassa tiimissä. Olen pystynyt myös itse vaikuttamaan työnkuvaani. Koska minua erityisesti kiinnostaa sisällön tuotanto sekä markkinoinnin työkalut, olen ollut ilahtunut, että olen päässyt suunnittelemaan ja kirjoittamaan Harkkarin matkassa -blogia ja oppimaan digimainonnasta. Myös kaikki ideat otetaan Laureassa hyvin vastaan.

Palatakseni kysymykseen, tarvitseeko somea harjoitella, voin todeta, että kukaan ei ole hiottu someammattilaistimantti ennen varsinaista hands-on työskentelyä yritykselle. Vapaa-ajan somen käytöstä on toki hyötyä työssä, kun on ajan tasalla sen hetkisistä trendeistä. Somen parissa työskenneltyä saa kätevästi avattua ovea markkinoinnin ja viestinnän maailmaan.

Kirjoittaja on mediatutkimuksen maisteriopiskelija, joka unelmoi urasta digimarkkinoinnin ja viestinnän alalla.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi