Haastavat kasvatustilanteet varhaiskasvatuksessa

Luin syksyllä Liisa Ahosen kirjan Haastavat kasvatustilanteet: lämpimän vuorovaikutuksen käsikirja (2017). Ahonen on tehnyt aiheesta aikaisemmin myös väitöskirjan. Kirja antaa oivalluksia usein kuormittaviin päiväkodin arjen tilanteisiin. Kirjassa käsitellään esimerkiksi tilanteita, joissa lapsi käyttäytyy uhmakkaasti, on levoton tai vetäytyy sekä miten kasvattajan olisi hyvä tarttua näihin tilanteisiin.

Kirja tarjoaa käytännönläheisiä neuvoja pedagogisen toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen. Itseäni puhutteli Ahosen esittelemät kasvattajan viisi vuorovaikutustapaa ja miten ne näkyvät haastavissa kasvatustilanteissa.

Kuva: Pixabay

Sensitiivisyys, joustavuus ja positiivinen palaute eivät ole sinänsä uusia asioita, mutta kirja todella ravistelee varhaiskasvattajaa miettimään itseä kasvattajana ja omaa vuorovaikutusta suhteessa lapsiin. Kirja saa pohtimaan kriittisesti päiväkodin joskus jäykkiäkin rutiineja, joita muodostuu lapsiryhmän toiminnan, siirtymien ja ruokailujen ympärille. Onko tärkeämpää pitää kiinni totutuista toimintatavoista ja rutiineista vai pysähtyä lapsen äärelle? Salliiko meidän toimintatapamme erilaisuuden ja erilaiset tarpeet? Kohtaanko uhmakkaan lapsen empaattisesti silloinkin, kun hartioita painaa kiireen tuntu?

Ydinajatus on, ettei lapsi koskaan toimi tahallaan väärin tai hankalasti. Haastava käyttäytyminen on lapsen sosiaalisemotionaalista tuen tarvetta. Meidän kasvattajien tehtävänä on nähdä, miten esimerkiksi siirtymätilanteita voidaan muuttaa vastaamaan lapsen tuen tarvetta. Keskeisimpänä ajatuksena lapsen tukemisessa on kuitenkin kasvattajan sitoutuneisuus, itsereflektio ja päiväkodin yhteinen toimintakulttuuri.

Suosittelen kirjaa kaikille varhaiskasvatuksen parissa opiskeleville ja työskenteleville, mutta myös muille lasten kanssa työskenteleville. Lukukokemus on varmasti jokaiselle ajatuksia herättävä, niin tuleville ammattilaisille kuin kokeneille konkareille.

5 kommenttia artikkeliin ”Haastavat kasvatustilanteet varhaiskasvatuksessa

  1. Jysky

    Kiitos Anna kirjoituksestasi ja kirjavinkistä.
    Päiväkodissa pitkään työskenneltyäni katson lukeutuvani mainitsemiisi kokeneisiin konkareihin. Yleensä arjen tilanteet etenevät omalla painollaan ja itsereflektointi tapahtuu jälkeenpäin. Kuitenkin näin vuoden lähestyessä loppuaan ja levottomuuden lisääntyessä, tuntuu, että kuormittavuus kasvaa verottaen omaakin jaksamista. Se on saanutkin minut miettimään, minkä verran meidän työntekijöiden oma jaksaminen tai väsyminen vaikuttaa arjen tilanteiden haasteellisuuteen.
    Olen erityisesti kuluvan syksyn aikana opintojen herättelemänä pohtinut myös esille tuomiasi totuttuja toimintatapoja ja jäykkiä rutiineja. Valitettavasti on totta, että toiminta on edelleen kovin kaavoihin kangistunutta, vaikka lapsen osallisuuden huomioiminen ja uudet Varhaiskasvatuksen perusteet ovat muutoksia tuoneetkin. Toivotaan, että koronan mukanaan tuomien rajoitteiden höllentyessä kaikki olisivat valmiita katsomaan ja arvioimaan tilannetta uusin silmin.

    1. Anna Vilpas

      Kiitos kommentista! Ihan varmasti jokaisella tulee eteen tilanteita, kun arki tuntuu kuormittavalta ja hektiseltä. Nykyinen poikkeustilanne ei sitä ainakaan helpota. Etenkin kuormittavissa tilanteissa onkin hyvä pitää kirkkaana mielessä, miksi tätä työtä teemme ja miten kohtaamme lapsen silloinkin, kun koemme itsemme riittämättömiksi. Usein kiireen tuntu muodostuu normaaliksi olotilaksi, jossa ei osata pysähtyä. Ammattikirjallisuus ja sen herättämistä ajatuksista keskusteleminen työyhteisössä on yksi keino tarkastella omaa arkea hieman objektiivisemmin. Vasu sitoo meitä lasten osallisuuden tukemiseen melko yksiselitteisesti. Kuitenkin aikuisen lämmin vuorovaikutus ja sensitiivisyys on kaiken muun pedagogisen toiminnan perusta. Ilman sitä emme vasua voi toteuttaa.

  2. Katri Aartoaho

    Kiitos kirjoituksestasi! Tärkeä aihe jonka äärelle meidän jokaisen päiväkodissa työskentelevän on hyvä pysähtyä. Teemme mielestäni paljon asioita varhaiskasvatuksessa, joita perustellaan lauseella “koska niin on aina tehty”. Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että saan työskennellä työyhteisössä, jossa yhteisiä toimintatapoja luodessa käydään avointa keskustelua siitä, ketä toiminta palvelee. Meiltä vaaditaan perusteluja miksi toimimme tietyllä tavalla ja aina taustalla pitää olla lapsen etu. Itse olen huomannut että myös oma vireystaso vaikuttaa suoraan lapsiin. Haastavissa tilanteissa meidän on hyvä pysähtyä miettimään ensin omaa toimintamme.

    1. Anna Vilpas

      Kiitos kommentista! Olen kanssasi samaa mieltä, että työyhteisöllä on valtava voima. Pedagogista keskustelua ylläpitävä kasvattajayhteisö luo turvallisen kasvuympäristön, jossa lapset kuullaan ja nähdään. Olen saanut itsekin kasvaa ammattilaisena hienossa työyhteisössä, jossa yhteiset arvot näkyivät hyvin konkreettisesti.

  3. LindaHoo

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja lukuvinkistä! Ehdottomasti menee lukulistalle. Kasvattajana on tosiaan hyvä välillä ravistella itseään ja pysähtyä miettimään omaa ja työyhteisön toimintaa. Olen työssäni kohdannut paljon tuota “näin meillä on aina tehty” tyyliä, mutta onneksi tämänhetkinen työyhteisöni on avoin ja keskusteleva, jossa selkeästi mennään lapsen etu edellä.

Vastaa