Verkkojen läpi

Aina avun saaminen ei ole helppoa. Lapsen oireiluun ei aina osata reagoida ajoissa koulussa tai kotona. Joskus lapsen haasteet jäävät näkemättä riittävän varhaisessa vaiheessa. Sain haastatella äitiä, joka kertoi kokemuksistaan tuen hakemisesta erityislapselle. Lapsi pääsi monen yhteiskunnan turvaverkon läpi, kunnes koulu lopulta tarttui tilanteeseen kiinni.

Laura, 35, on kahden lapsen äiti. Reilu vuosi sitten hänen vanhemmalla lapsellaan diagnosoitiin ADHD ja sensorisen integraation häiriö. Nykyään neljäsluokkalaisella Mikaelilla on ADHD-lääkitys. Nyt Mikael on saanut apua, mutta tuen saaminen oli pitkä prosessi, jonka aikana äiti koki itsensä usein avuttomaksi.

Kaikki alkoi Mikaelin ollessa 4-vuotias. Laura oli huolissaan, koska lapsi oli kiukkuinen, levoton ja väsynyt. Mikael ei pystynyt keskittymään pitkäkestoiseen toimintaan. Laura puhui päiväkodissa lapsen toistuvista raivokohtauksista, mutta neuvolassa ja päiväkodissa sanottiin, että kyseessä on ohimenevä vaihe. Äidin ei tulisi olla huolissaan. Äiti otti itkien yhteyttä perheneuvolaan, koska ei tiennyt mitä tehdä. Perhe kävi keskustelemassa, mutta mitään konkreettista apua he eivät tilanteeseen saaneet. Vielä eskarissakin henkilökunta katsoi pojan olevan vain tavallista vauhdikkaampi luonne.

Kuva: Pexels.com

Ensimmäisellä luokalla huoli nousi opettajallakin. Wilmaan tuli päivittäin punaisia merkintöjä ja Mikael oli entistä väsyneempi kotona. Hän sai yhä useammin kotona raivokohtauksia eikä saanut tehtyä läksyjä iltaisin. Illat menivät koulupäivästä palautumiseen, jos edes riittivät siihen. Äiti vaati apua lapselle, joka oireili nyt sekä kotona että koulussa.

Keväällä Mikael sai lähetteen koulupsykologille oppimistesteihin. Koulupsykologille oli pitkä jono ja testit valmistuivat vasta vuotta myöhemmin. Oppimistesteissä hänen todettiin suoriutuvan ikätasoaan paremmin. Vasta tämän jälkeen Mikael pääsi perheneuvolan kautta tutkimuksiin, mikä johti viimein diagnoosiin. Kaiken kaikkiaan lopulta koulun käynnistämä prosessi kesti 1,5 vuotta. Äiti sen sijaan oli ehtinyt kantaa huolta jo 5 vuotta.

Diagnoosin jälkeen

”Diagnoosi oli helpotus, kun käytökselle tuli vihdoin joku selitys. Mitä enemmän tutkin ja luin, tajusin olevani ihan samanlainen! Ihan kuin lukisin omasta elämästäni. Ymmärsin yhtäkkiä myös itseäni.”

Diagnoosi oli äidille yllätys, mutta samalla helpotus. Diagnoosi helpotti ymmärtämään omaa lasta, mutta myös itseä. Laura tunnistaa itsessään samoja piirteitä ylivilkkautta lukuun ottamatta. Hän tuumaa naurahtaen, että he ovat pojan kanssa varmaan vähän liiankin samanlaisia, minkä vuoksi he ovat helposti napit vastakkain.

Lääkityksestä Mikael sai avun hyvin nopeasti, mutta äiti arvelee hyvän ja kokeneen uuden opettajan olevan hyvin tärkeässä roolissa. Mikael tarvitsee selkeän struktuurin, riittävästi haastetta motivaation säilymiseksi ja paljon hyvää palautetta.

Laura toivoo palveluja helpommin saataville ja etenkin tietoa siitä, millaista tukea on saatavilla ja miten sitä voi hakea. Hän toivoo, että vanhemman huolta kuunneltaisiin herkemmin. Jos asioihin olisi puututtu aikaisemmin, lapsen ei olisi tarvinnut käydä kahta vuotta koulua jatkuvan epäonnistumisen kokemuksen varjostamana.

Nykyään Mikael ja perhe voi hyvin. Haasteita arjessa on toki edelleen, mutta sekä koulussa että kotona Mikaelia ymmärretään paremmin ja hän saa tarvitsemaansa tukea.

Henkilöiden nimet ovat muutettu.

2 kommenttia artikkeliin ”Verkkojen läpi

  1. JonnaP

    Kiitos tarinasta joka on täyttä totta. Liian usein lapsen ongelmat “hautautuvat” tavallisien kasvu- ja kehityshaasteiden alle.
    Ilo tätä oli kuitenkin lukea. Hienoa hoksata se, että yksikin ihminen voi vaikuttaa suuresti siihen, mihin suuntaan lapsen asiat menevät. Tässä tarinassa se oli opettaja, jossain toisessa se voi olla kuka tahansa muu ammattilainen, joka ottaa asian “hoitaakseen”.

    Myös vanhempi kaipaa ohjausta ja tukea ja tietoa. SoTe-alan ammattilaiset ovat kaikki tavalla tai toisella tekemisissä tai kytköksissä lapsiperheiden arkeen ja kuka tahansa heistä voi olla se, joka saa lapsen ja perheen ympäristön havahtumaan ja katsomaan “ongelmia” uudesta näkökulmasta sekä pohtimaan, voisiko tähän olla ratkaisuna tuki, kuntoutus, ohjaus, diagnoosi ja / tai lääkitys.
    Onneksi me voidaan vaikuttaa!

    1. Anna Vilpas

      Kyllä, kuka vaan voi ottaa asian hoitaakseen ja yhdessä vanhemman kanssa lähteä etsimään ratkaisuja. Aina asiat ei ole kuitenkaan yksinkertaisia. Ymmärrän hyvin tässäkin tapauksessa sen, että tuen saaminen viivästyi, koska lapsen haasteet ei näkyneet kodin ulkopuolella ennen kuormittavia koulupäiviä.

Vastaa