Blogeista vertaistukea erityislapsiperheiden arkeen

” Minun piti kirjoittaa teille villistä arjestamme neljän kotikoululaisen opettajana. Aioin kirjoittaa tunnelmiani ylös heti, kun eteen tulee sopiva rauhallinen hetki. Ei tullut rauhallista hetkeä. Ykkös- kolmos- viitos – ja seiskaluokka päättyi ilman luokkakavereiden näkemistä tai todistusten jakoa. Kuudesta suusta tuli ulos iso huokaus, ja läppärien kannet pamahtivat tiukasti kiinni.
Rauhallinen hetki on nyt. Istun yksin mökissä keskellä Kainuun korpea. Lapset nauttivat isovanhempiensa seurasta noin sadan kilometrin päässä. Mieheni istuu työkoneensa äärellä kaivon juurella. Olemme kahdestaan viisi yötä. Viimeksi olimme kahdestaan viisi yötä neljätoista vuotta sitten..”

kirjoittaa erityislapsien äiti ADD- ja Asperger-diagnoosien sävyttämästä arjesta blogissaan: Villiarjen kesytystä. Kokemukseen parisuhdeajan olemattomuudesta voi varmasti moni pienlapsiperheen vanhempi yhtyä. Todennäköisesti vielä varmemmin siihen voi yhtyä erityislasten vanhemmat. Erityislapsiperheissä voi olla varmasti helpommin tilanne, ettei lähitukiverkostosta löydy erityislapsille esimerkiksi tarvittavaan hoitoon kykenevää hoitajaa ja vanhemmat tuntevat olevansa tilanteessaan yksin.

Kuva: Pixabay

Yksin tilanteessa olemisen tunteeseen voi saada helpotusta vertaistuesta. Vertaistuki on tietynlaista asiantuntijuutta ja ymmärrystä kahden tai useamman ihmisen samankaltaisesta kokemuksesta tai elämäntilanteesta. Vertaistuen voisi mielestäni sijoittaa ammatillisen ja mahdollisesti omilta läheisiltä saadun tuen väliin ja vertaistukijaa voisi käytännössä sanoa ei ammatilliseksi kokemusasiantuntijaksi. Itsekin pidän usein käytännönkokemuksia vakuuttavampina kuin tilanteen teoreettista läpikäyntiä. Vertaistukea tarjotaan erilaisten järjestöjen kautta, muunmuassa ryhmämuotoisina keskusteluina, kaksin keskisinä puheluina ja esimerkiksi nykyisin jo enenevissä määrin myös sosiaali- ja terveysalalla ammatillisena tukena kokemusasiantuntijatyöntekijän kautta.

Vertaistuen merkitystä on tutkittu paljon ja esimerkiksi Saviranta & Åhlgren opinnäytetyössään analysoivat vertaistuen merkitystä eri asiakasryhmien kokemuksien perusteella pääsääntöisesti hyödyttävän kaikkia tuen saajia. Vertaistuen voitiin todeta auttavan lieventävästi erilaisiin pelko- ja ahdistustiloihin koskien omaa elämäntilannetta. Vertaisten kanssa koetaan olevan hyväksyttyjä eikä tarvitse pelätä arvostelua. Hyväksytyksi tulemisen tunne voimaannuttaa ja auttaa jaksamaan eteenpäin. Useinhan missä tahansa vaikeassa elämäntilanteessa ulkopuolisuuden tunne on hyvin vahva, myös pelko siitä, ettei ulkopuoliset ymmärrä, on voimakkaasti esillä. Opinnäytetyössä tuli ilmi, että vertaistuki voi ulottua julkisten palveluiden antamaa tukea lähemmäs ihmistä ja tukea siksi enemmän.

Vertaistukea voi löytää myös diginykyaikana netistä, esimerkiksi blogien muodossa. Blogeja on nykyisin joka lähtöön. Erityislapsiperheistä ja heidän arjestaan iloineen sekä murheineen kertovia löytyy siis myös. Osaa blogeista kirjoitetaan ronskin huumorin voimalla, osaa taas neuvoa antavasti vähemmällä huumorilla tai päiväkirjatyylisesti. Usein samantyylisessä elämäntilanteessa elävillä tai saman kokemuksen kokeneilla huumorintajukin on voinut muotoutua samantyyliseksi ja siitä vaikeastakin asiasta voidaan vääntää vitsiä, joka saattaisi taas ns. ulkopuolisen korvissa kuulostaa erikoiseltakin tai rajulta vitsin aiheelta. Huumori on elämässä tärkeää ja naurunhan tiedetäänkin vapauttavan endorfiineja, rentouttavan kehon jännitystä sekä vähentävän stressihormoneja. Piristyksen lisäksi blogeista voi saada käytännönvinkkejä tai konkreettista apua omaan tilanteeseen tai vaikkapa tutustua kokonaan uuteen ihmiseen ja ystävystyä.

Alla esittelen lyhyesti muutamia, äskettäin viimeisimmän päivityksensä saaneita, mielenkiintoisia blogeja erilaisista erityislasten perheistä. Muutamalla näistä blogien kirjoittajista on myös samalla nimellä esimerkiksi Instagram- ja Facebook -tilit.

Meidän Matias
Neljän lapsen isä haluaa kertoa poikansa elämästä, jota on varjostanut muutaman kuukauden iästä saakka vakava Leigh´n oireyhtymä. Poika aloitti tänä syksynä koulun, vaikka alunperin diagnoosissa epäiltiin pojan elävän kouluikään saakka.
Mommy be good
Huumorilla höystetty suorasanainen blogi äidin kirjoittamana suurperheestä, jossa kirjoittajan omin sanoin kirjoittamana, vitunhuorasaatanapaskajumalauta, ei aiheuta silmien pyörittelyä.
Pienen pojan elämää
Elämänmakuista kahden erityislapsen perhearkea huumorilla ja ironialla höystettynä.
Villiarjen kesytystä
Alun lainauksen blogia kirjoittaa neljän lapsen äiti. Lapsilla erityisherkkyyttä, ADD- sekä Asperger -diagnooseja. Halu jakaa käytännönvinkkejä erilaista tavoista saada arki pyörimään ajoi kirjoittamaan tätä blogia.
Rento arki
Blogia kirjoittaa nuoren tytön äiti, joka tahtoo jakaa kokemuksiaan, joista voi olla apua muille. Äiti on toiminut tyttärensä omaishoitajana yli kuuden vuoden ajan, tyttärellä on kielellistä erityisvaikeutta, hyvä tasoinen autismi sekä aistiherkkyyksiä.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

3 ajatusta aiheesta “Blogeista vertaistukea erityislapsiperheiden arkeen”

  1. Kiitos tärkeän aiheen nostamisesta. Vertaistuki on itselle hyvin lähellä sydäntä. Ihan perus arjessakin tarvitsee usein vertaistukea, mutta elämässä esimerkiksi juuri erityislapsien kanssa se korostuu voimaa antavana elementtinä.
    Pohdin omaa lapsuuttani, jossa veljelläni oli paha maitoallergia. Silloin ei ollut kaikkia mahdollisia uusia hienoja vegaani maitoja, jugurtteja yms, joita nykyisin maitoallergikot pystyvät käyttämään. Allergia- ja astmaliiton kautta on onneksi jo silloin saanut jotain tukea meidänkin arkeemme. Nyt kun seuraan ystäväni arkea, jossa hänen lapsellaan on maitoallergia, ymmärrän vielä paremmin vertaistuen tarpeen. Vaikka me ympärillä olevat ihmiset ymmärrämme ja autamme sen minkä pystymme, ei se ole kuitenkaan sama asia, kuin se, että pääsee juttelemaan asiasta jonkun saman asian kokeneen ihmisen kanssa. Vertaistuki ryhmistä voi löytyä kullanarvoisia vinkkejä omaan arkeen ja sen helpottamiseen.

  2. Todella mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava aloitus kirjoituksellasi! Vertaistuen merkitys on valtava. Se auttaa jaksamaan, siitä saa vinkkejä elämiseen ja olemiseen ja tukea harmaaseen arkeen. Erittäin tärkeä aihe. Kirjoitat kattavasti, mistä kaikkialta vertaistukea voi saada. Esimerkit eri blogeista olivat hyvä lisä tekstin lopussa.

  3. Hei Ela ja Sini, kiitokset kommenteista. Minustakin vertaistuen merkitys ihmisen elämässä, noin yleensäkin, on yllättävän suuri. Sillä saadaan ravittua tärkeää tunnetta yhteenkuulumisesta. Blogit ovat siinä mielessä vielä erikoinen vertaistuen antaja, että siinä voi kerätä itsellensä voimavaroja vain lukijana/anonyymina eikä ole välttämätöntä avata ollenkaan omaa tilannettaan, jos tuntee, ettei voimavaroja sellaiseen sillä hetkellä ole. Todennäköisesti voimavarat kasvavat pikkuhiljaa, kun huomataan muita samantyylisessa tilanteessa olijoita ja tulee tunne, ettei ole maailmassa yksin asiansa kanssa.

Kommentoi