10 vinkkiä etätyöskentelyyn

Onko sinulla vaikeuksia tottua työskentelemään kotona? Ei huolta! Tästä kirjoituksesta löydät vinkit mielekkääseen ja tehokkaaseen etätyöskentelyyn. 

1. Mene nukkumaan ja herää samaan aikaan joka päivä

Nukkumaanmeno samaan aikaan joka ilta voi helpottaa nukahtamisessa ja tällöin aamulla herääminen ei tunnu raskaalta. Rutiinit ja säännöllisyys auttavat etenkin näin syksyllä, kun pimeys lisääntyy ja aamulla on hankala nousta sängystä.

2. Vaihda yöasu päivävaatteisiin

Vaihtamalla vaatteet teet eron työajan ja vapaa-ajan välillä. Farkkuja ei kuitenkaan tarvitse laittaa jalkaan, voit valita päällesi vaatteet, joissa tunnet olosi mukavaksi.  

3. Nauti aamupala ennen töitä

Kotona työt on helppo aloittaa suoraan sängystä noustessaan. Kuulostaa houkuttelevalta, mutta on suositeltavaa panostaa aamupalaan ennen päivän aloittamista. Herää hyvissä ajoin ennen töitä, jotta ehdit nauttia aamupalan ja valmistautua työpäivään. Aamupala auttaa sinua keskittymään työntekoon lounaaseen asti.

Pro tip!
Tuorepuuro on helppo aamupala. Voit tehdä puuron illalla valmiiksi, antaa sen tekeytyä yön yli ja nauttia aamulla. Näin säästät aikaa aamupalan teossa. Terveellisen ja maittavan tuorepuuron saat esimerkiksi yhdistämällä kaurahiutaleita, marjoja, pähkinöitä, banaania, jugurttia ja nestettä kuten kauramaitoa. 

Aamupalalla starttaat päivän hyvin.
4. Muista pitää taukoja

Selkeät tauot auttavat rytmittämään päivää ja palautumaan töistä työpäivän jälkeen. Kotona työskennellessä tauot unohtuvat helposti. Jos lounasaikasi on puoli tuntia, tarkista kellosta, että pidät tuon puoli tuntia ja laita siksi aikaa työkone kiinni tai ilmoita olevasi poissa. Voit nauttia lounaan myös kodin ulkopuolella, jos lähelläsi sattuu olemaan lounasravintoloita.

5. Venyttely ja jaloittelu työnteon lomassa

Lounastauon lisäksi olisi hyvä venytellä, nousta välillä ylös ja jaloitella hieman. Voit pyöritellä hartioita, ravistella käsiä ja jalkoja ja venyttää niskaa kevyesti. Lisäksi kannattaa nousta ylös ja tehdä vaikka muutama pieni kodinaskare tai käydä lyhyellä lenkillä kesken päivän. Työpuheluita voit puhua esimerkiksi seisten, jotta välttyisit istumasta koko päivää.

Lyhyt kävelylenkki kesken työpäivän voi raikastaa ajatuksia.
6. Panosta työergonomiaan

Tämä vinkki vaatii jo rahallista panostusta, mutta on sen väärti. Kotona tulee helposti työskenneltyä milloin missäkin, kuten sängyssä tai sohvalla. Selkä ja niska-hartiaseutu kärsivät helposti huonosta työskentelyasennosta. Kroppasi kiittää, kun hankit työtuolin, jota voit säätää itsellesi sopivaksi. Pidä huoli, ettei työpöytä ole liian korkealla, etteivät hartiat mene jumiin.

Pro Tip!
Kaupoista on saatavilla kannettavalle tietokoneelle alustoja, jolla saat nostettua konetta ylemmäs. Tällöin et joudu katsomaan näyttöä alaviistoon ja säästät niska- ja hartiaseutua.  Erillisellä näppäimistöllä ja hiirellä et joudu kurkottamaan koneelle. Jos et halua hankkia erillistä telinettä, voit nostaa konetta esimerkiksi kirjoilla.

7. Työrauha kotona työskennellessä

Varsinkin perheellisillä voi olla hankala saada työskentelyrauhaa. Jos vain tilaa riittää, työpiste olisi hyvä siirtää omaan tilaan. Jos tämä ei ole mahdollista, voit käyttää työskennellessäsi korvatulppia, vastamelukuulokkeita tai kuunnella kuulokkeilla musiikkia, jotta pystyt keskittymään työntekoon.

Puhelimen selailu saattaa helposti houkutella kesken työpäivän ja häiritä keskittymistä. Minimoidaksesi häiriötekijät, voit jättää puhelimen esimerkiksi laukkuun tai toiseen huoneeseen. Voit sopia itsesi kanssa, että tarkistat puhelimen vasta työpäivän jälkeen tai taukojen aikana.

8. Tee lista päivän työtehtävistä

Helpottaaksesi pääkoppaa voit kirjoittaa päivän tehtävälistan aina aamuisin työpäivän alkaessa tai työpäivän aikana seuraavalle päivälle. Tämä selkeyttää työntekoa ja vähentää stressiä. Näin sinun on myös helpompi irtautua töistä työpäivän jälkeen, kun tiedät, että tehtävät ovat selkeästi lueteltuna paperilla.

9. Juo tarpeeksi vettä

Liian vähäinen veden juominen vaikuttaa keskittymiskykyyn. Pidä vesilasia työpöydällä, jotta muistat juoda tarpeeksi. Veden juonti ehkäisee myös päänsärkyä ja vähentää väsymystä.

10. Palaudu työpäivästä

Työstä palautuaksesi muista tehdä sinulle tärkeitä asioita, kuten kokkailla, ulkoilla luonnossa, harrastaa liikuntaa tai nähdä kavereita. Näin edistät jaksamistasi ja pääset irtautumaan työnteosta. Jos istut kahdeksan tuntia päivässä sisällä ja jäät työpäivän jälkeen kotiin sohvalle katsomaan televisiota, voi olla, että sinusta tuntuu, että olisit töissä jatkuvasti. Muista pitää itsestäsi huolta!

Tee itsellesi mieluisia asioita työajan ulkopuolella.

Pro Tip!
Tiesitkö, että hankkiessasi Ammattikorkeakoulujen Zone-liikuntapassin, saat Yogoben verkkojooga-palvelun käyttöoikeuden muiden Zonen palveluiden mukana. Zone-liikuntapassin saat, kun ostat opiskelijakunnan jäsenyyden.

Voit esimerkiksi työpäivän jälkeen pitää pienen verryttelyhetken ja valita Yogobesta itsellesi sopivan videon tai harrastaa sinulle mieleistä liikuntaa. Sivuston tarjoamat rentoutumisharjoitukset auttavat irrottautumaan työpäivästä.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli hyötyä sinulle!

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi