Haluaisitko olla Bonnellisempi? – Markkinatutkimus kuluttajatuotteelle – Bonne Juomat Oy

Laurean kampuksen opiskelijoista koostuva projektitiimi on päässyt aloittamaan syksyn opinnot yhteistyössä kotimaisen mehutehtaan kanssa. Toimeksiantajana toimii Lohjalainen Bonne Juomat Oy.

Projektitiimin tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa kuluttajatutkimus. Tutkimuksen päätavoitteena on selvittää, miten Bonnen uudistunut pakkaus viestii brändin arvoja. Selvitämme myös, onko pakkauskoko kuluttajan mielestä sopiva, miten Bonne erottuu kilpailijoiden tuotteista sekä onko hinta kuluttajien mielestä sopiva. Tämän postauksen lopussa linkki kyselylomakkeeseen.

Bonne valmistaa mehuja ja soseita luonnon raaka-aineista. Bonne valmistaa tuotteita, jotka tekevät ihmiset onnelliseksi. Ihmisen tekee onnelliseksi hyvänmakuinen, terveellinen ja puhdas ravinto. Bonnelle tärkeitä raaka-aineita ovat marjat, hedelmät ja kasvikset yhdistettynä omaan Lähteenlohkon lähteen lähdeveteen. Bonne uskoo, että onnellisuus – Bonnellisuus – on tärkeintä elämässä.

Projekti startattiin elokuun lopussa, joten projektin puolivälissä mennään. Tiimimme koostuu pääosin ensimmäisen vuoden opiskelijoista, mutta onneksemme joukossamme on myös toisen vuoden opiskelija, jolta me muut olemme saaneet hyviä vinkkejä projektityöskentelyyn!

Kun projektitiimin jäsenten roolit oli jaettu ja briiffi toimeksiantajan kanssa käyty, aloitimme toimeksiannon tutustumalla Bonnen brandbookiin. Mietimme brandbookin ja toimeksiantajalta saadun tiedon perusteella, minkälainen on Bonnen brändipersoona ja mitkä ovat sen tärkeimmät arvot. Tutkimme myös Bonnen tuotevalikoimaa ja niiden pakkauksia. Osa tiimiläisistä kävi tutkimassa tuotteita kaupan hyllyltä, ja joitain tuotteita lähtikin kotiin maisteltavaksi. Nam! Tämän jälkeen aloimme työstämään kyselylomaketta, jonka olemmekin juuri saaneet valmiiksi.

Toteutamme tutkimuksen sähköisen kyselylomakkeen avulla, jota jaamme eri sosiaalisen median alustoilla. Käy vastaamassa kyselyyn ja voit osallistua Bonne tuotepakettien arvontaan!  

Palataan myöhemmin toisen blogikatsauksen parissa ja katsotaan, miten projekti on sujunut. Mukavaa syksyä!

Kyselyyn pääset vastaamaan tästä linkistä.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi