Työnteon ilon salaisuus on erinomaisuus

On aika kirjoittaa tämän projektitiimin viimeinen yhteinen blogipostaus. Olemme tämän kevään tehneet yhteistyötä Saloton Oy:n toimitusjohtajan Lasse Aaltosen kanssa (www.saloton.fi). Projekti tarkoituksena oli kehittää Saloton Oy:n markkinointia yksityis- ja yritysasiakkaille. Tämä konkretisoitui markkinointisuunnitelman teoksi, jonka pohjatyötä tiimi tuki tekemällä lähtökohta-analyysejä ja pohtimalla Saloton Oy:n nykytilaa. Haastattelimme myös Lasse Aaltosta tarpeen mukaan. 

” Työnteon ilon salaisuus kiteytyy yhteen sanaan: erinomaisuus.  
Kun tietää tekevänsä asian loistavasti,  
tekemisestään myös nauttii. ” – Pearl Buck 

Tiimi intoutui myös tekemään kohdennettuja mainoksia liittyen muun muassa salaojakuvauksiin ja höyrytykseen. Tiimi teki myös videon, somekalenterin ja vuosikellon erinäisten raporttien lisäksi, joiden avulla markkinointia voi aikatauluttaa helpommin. Tiimi on oppinut markkinointisuunnitelman tekemisen lisäksi myös paljon kiinteistöhuoltopalveluista ja niiden toimialasta, sekä projektityöskentelystä ylipäätään. Myös ohjaajamme on ollut mahtavana tukena ja tiimi on saanut apua jokaisessa mutkassa matkan varrella. Tiimi osallistui myös Saloton Oy:n Twitter-tilin tekoon. 

Projekti on tuottanut työtä ja haasteitakin välillä, mutta tästä on hyvä jatkaa työn viimeistelyt loppuun ja lähteä kesälomalle! Kiitos koko tiimille, ohjaajalle ja toimeksiantajalle tästä keväästä 😊  

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi