Palvelumuotoilu, check. -Humana, palvelumuotoilu

Huhhuh, huhhuh ja vielä huhhuh. Täräytettiin Herran vuoden 2022 kevät lähtöasemiin uuden koulupaikan kera. Pakarat penkkiin ja ensimmäistä korkeakoulututkintoa kasaamaan Hyvinkään Laurea-ammattikorkeakoulussa. Nopeasti kuitenkin, kun siinä kerran, ehkä toisenkin, räpäytti silmiään, oltiinkin jo täydessä tohinassa, nimittäin projektitohinassa, eli paperikielellä P2P-opintojen parissa. Toimeksianto kuultiin Humanalta, ja tavoitteena oli saada pöytään asiakaslähtöistä materiaalia palvelumuotoiluun.

Ensimmäisenä loogisena kysymyksenä olisi tietenkin ajatella, millainen on projektin lopputulos, mutta jos ei osaa ajatella moisia, voi sen hahmottumisessa mennä vielä hetki. Ensimmäisenä aikaansaannoksenamme voinkin jopa pikku hymähdyksen kanssa mainita kysymyspatteriston. Hyvä patteristo, johon loppupeleissä vastauksia kaiken kaikkiaan tuli seitsemän. Eikä siinä, seitsemän hyvää vastausta, vaikka sillä ei vielä palvelumuotoilua varsinaisesti harrasteta. Hymy ei vielä kuitenkaan hyytynyt, sillä lisäksi olimme sopineet vierailusta yhdessä perhekuntoutusyksikössä, jotta pääsemme asiakkaan perspektiiviin sekä kuuntelemaan ja ennen kaikkea kyselemään aiheesta itse ammattilaiselta enemmän.

Kysymyspatteristo, check.

Päästään vierailemaan, check.

Kivoja juttuja mutta mikä on se lopputuotos?  Yhteistyökumppanin kanssa pidetty pikku palsu osoittautui tässä vaiheessa melko antoisaksi tapahtumaksi. Päädyttiin siihen maailman malliin, että vierailusta tehdään video, jossa esitellään yksikön tiloja. Lisäksi vierailusta saamamme lisätiedon avulla tehdään kasaan palvelupolku.

Hetket jälleen liukuivat talven hiljalleen vaihtuessa kevääksi, ja posahdettiin Nummelan aivan ihanaan perhekuntoutusyksikköön tutustumaan. Voi jukra, miten mielenkiintoinen ja antoisa kokemus sitten olikaan! Video saatiin, editoitiin, ja palvelupolun luontikin sujuu. Kaikki hyvin siis ja projektikin on jo loppusuoralla.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi