Yhdistyksen markkinointi – Logosta liittymiseen!

Tammikuussa olemme aloittaneet Hyvinkään Akateemisten Naisten ry:n kanssa yhteistyön, jossa tavoitteenamme on kasvattaa jäsenmäärää, ylipäätänsä tunnettavuutta sekä luoda yhdistykselle uutta ilmettä sosiaaliseen mediaan. 

Hyvinkään Akateemiset naiset on noin 50 jäsenen yhdistys, joka järjestää jäsenilleen erilaista toimintaa, kuten luentoja, opintomatkoja paikallisiin kohteisiin sekä yritysvierailuja. Uutta, mitä projektitiimimme kanssa olemme kehittäneet, on Hyvinkään Akateemisten naisten uusi logo! Logossa esiintyy elefantti, joka symboloi esimerkiksi kauneutta, ystävällisyyttä sekä ennen kaikkea viisautta.

Projektitiimissämme on mukana yhteensä seitsemän opiskelijaa, jotka koostuvat Hyvinkään Laurean kampuksen opiskelijoista sekä Hyrian väyläopiskelijoista. Osa meistä on vasta tammikuussa 2022 opintonsa aloittaneita, mutta tiimistämme löytyy myös vanhempiakin opiskelijoita, joilla koulua on takana jo muutama vuosi. Tiimillämme on paljon osaamista eri aloilta, ja tärkeimpinä onkin visuaaliset taidot, jotka tulee varmasti näkymään niin tekstissä, kuin ulkoasun visuaalisessa ilmeessä myöhemmin keväällä yhdistyksen sosiaalisessa mediassa!

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi