Poikkeustilassa

Avaan aamulla päiväkodin oven ja vastaani juoksee iloisia lapsia kädet ojossa. “Syliin…” Kuuluu hentoinen ääni. Ja syliinhän minä pienen nostan. Hetken päästä myös toisen ja kolmannen lapsen. Halaan heitä kunnolla ja pyyhin ikävän kyyneleitä poskilta. “Äiti tulee, äiti tulee iltapäivällä hakemaan”, yhdessä katsomme päivärytmiä kuvissa ja pieni käsi ottaa kädestäni kiinni.

Suomessa vallitsee poikkeustila, lockdown. Pienet mielet päiväkodissa ihmettelevät ryhmäkuvaa katsoessaan kavereiden nimiä ja kysyvät missä? Osa lapsista on kuin kalat vedessä, kun ryhmiä yhdistellään ja leikkikavereiksi muodostuvat myös ne lapset joita ei yleensä samoissa tiloissa näy. Isot ja pienet sulassa sovussa. Ryhmät ja päiväkodit ovat yhdistyneet ja myös me kasvattajat olemme saaneet uusia kasvoja kahvipöydän äärelle.

Keskustelu käy kiivaana. Mitä JOS? Mitä jos joku meistä tai lapsista sairastuu? Silloin olemme kaikki karanteenissa, kahden päiväkodin henkilökunta ja lapset. Ei, sitä hetkeä me emme halua nähdä ja kuulla. Siirrymme muihin aiheisiin, mutta koko ajan keskustelu siirtyy Koronaan, karanteeneihin, yskiviin ihmisiin kaupoissa ja omiin pelkoihin tulevasta. Illalla nukkumaan mennessä peittelen omat lapseni ja mielessäni pyydän anteeksi ammattiani. Äiti hoitaa pieniä mieliä ja toivoo muiden noudattavan ohjeita.

Istun lattialla, vieressäni on aivan kiinni kaksi lasta ja kolmas tulee syliin, neljäs haluaa mukaan rakentamaan ja istuu laatikon toiselle puolelle. Rakennamme tornin joka kaatuu. Rakennamme uuden tornin joka kaatuu myös. Tätä jatkuu pitkän aikaa ja samalla seuraan isompien poikien rakentelua vieressä. Heillä on jumppasalista haetut jättipehmopalikat. Niistä näyttää muodotuvat linnake. Hieno linna!

Yksi lapista työntää nukenrattaita ja on menossa kauppaan linnakkeeseen. Oviaukolla tulee täystyrmäys! “Stop, ei tänne saa tulla. Me ollaan täällä karanteenissa!” Niin jälleen poikkeustila tuli päiväkotiin. Arjen viimeiseen linnakkeeseen, jossa lapsilla on turvallinen arki.

Pesemme lasten kanssa yhdessä käsiä, opettelemme aivastamaan kainaloon, pienillä se ei vielä onnistu ja päivittäin saankin aivastuksen kasvoilleni. Olkoonkin, että lapset ovat päiväkodissa terveinä. Vanhemmat katselevat lokeroilla ympärilleen. Luulen, että laskevat haalareista paikalla olevia lapsia. Huoli on varmaan heilläkin läsnä. Töissä pitää käydä saadakseen leipää pöytään ja kodin pidettyä.

Otan jälleen pienen syliini ja katsomme ikkunasta ulos. Sataa vettä, välillä lunta. Lapsi odottaa joulua ja suklaamunia. Hiekkalaatikolla on iso lammikko jonne menemme seuraavaksi leikkimään. Arki jatkuu päiväkodissa. Pienet kädet nousevat ylös päästäkseen syliin ja pääsevät. Aina! Olkaamme lapsia varten päiväkodissa ja luokaamme heille edelleen se tuttu ja turvallinen arki.

Tämä kirjoitus on varhaiskasvatuksen opettajan ajatuksen tulvaa poikkeustilasta ja sen tuomasta henkisestä paineesta. Tilanteet ovat osittain kuvitteellisia ja osittain tosi tapahtumia.

5 kommenttia artikkeliin ”Poikkeustilassa

  1. Kaisa Lehtinen

    Kiitos hienosta, ajankohtaisesta ja herättelevästä tekstistä!
    Itselläni on päivittäin samanlaisia tunteita. Aika jota elämme, on ristiriitainen. Meitä varhaiskasvatuksen työntekijöitä hämmentää epätietoisuus tulevasta. Emme tiedä sairastummeko itse, ja sairastutammeko sitten läheisemme.
    Vanhemmat ovat anteeksipyyteleviä tuodessaan lapsiaan päiväkotiin.
    Eivät sano sitä ääneen, mutta heidän sanattomat viestinsä kertovat kaikki siitä, että se on heille epämukavaa. Töihinhän se on mentävä, se on selvää. Kaikilla ei ole edes töitä!
    Todella hyvä pointti, että meidän tehtävämme on pitää lasten arki nyt turvallisena. Ennen kaikkea heidän.
    Meidän tulee välttää siirtämästä omaa stressiämme heihin.
    Ollaan läsnä hetkessä, kaikesta huolimatta.
    Juodaan tyhjästä muovikupista kahvia.
    Pidetään sylissä silloinkin, kun muut ovat kaukana toisistaan.

  2. Virpi Vainionpää

    Hei, kirjoitat kauniisti. Voin lukiessani nähdä ne pienet joita päivän aikana pyörii ympärilläsi monien kysymysten kanssa. Itse työskentelen myös varhaiskasvatuksessa ja arkemme pyörii samojen aiheiden ja tunteiden ympärillä. Jokaisesta hetkestä kun jaksaisi nähdä ja ajatella positiivisesti… Alkuun sitä jaksoi, enää ei tahdo jaksaa… mutta kyllä ne voimat kuitenkin aina löytyy reagoimaan lasten tarpeisiin, vaikka kuinka olisi poikkeustila.

    Paita märkänä kyynelistä tai poski märkänä niistä sadoista suukoista joita saan hetkessä jossa pelko vaarasta sairastua on jossain kaukana. Olen läsnä hetkessä. Pian taas mieleen kiirii ajatus sairastumisesta kun tässä näin lähekkäin ollaan. Ollaan jatkossakin lähekkäin, me kaikki tarvitsemme sitä. Muistetaan kertoa vanhemmille kuinka ihania hetkiä on taas vietetty päivän aikana ja sitä kautta tsempataan heitäkin. Iso hali kaikille niille, jotka tekevät arvokasta työtä varhaiskasvatuksessa!

  3. Pirkko

    Kiitos kommenteistanne. Arki on varmasti meillä kaikilla varhaiskasvattajilla haastavaa, eikä tilannetta helpota jatkuva epätietoisuus.
    Tsemppiä meille kaikille ja pidetään turvallinen arki lapsille!

  4. Olipa ihana kirjoitus, niin kuin ylempänä sanottu, kirjoitat todella kauniisti ja herättelevästi. Itse en päiväkotimaailmasta työntekijän näkökulmasta paljoakaan tiedä, enkä oikeastaan vanhemmankaan, isosiskon roolissa vaan. Oma siskoni on nyt muutaman kuukauden ollut päiväkodista poissa, tarkoituksena niin hänen suojelu kuin myöskin päiväkodin työntekijöiden – ollaan ajateltu, että on helpompaa että joku perheenjäsen huolehtii siskosta kuin se, että viedään hoitajille kun heillä on varmasti vaikeampaa kuin kenenkään meidän perheenjäsenten töissä. Mutta parin kuukauden poissaolo päiväkodista on kyllä siskossa näkyny, ja se on lisännyt huimasti arvostusta päiväkodissa työskenteleviin lastenhoitajiin ja työhön, mitä teette. On ihanaa kuulla, että lapset on kuitenkin saanut sitä läheisyyttä hoitajilta päiväkodissa, kun tuntuu että kaikki muu maailma on etääntynyt. Lapsillehan se kosketus on kuitenkin ehdottoman tärkeä osa kehitystä, ja niin pienille olisi vaikea edes selittää miksi ei saakaan halia ja tulla syliin.

    Hirmusti jaksamisii ja tsemppejä sekä turvallista kesää!

  5. Anni Lassila

    Kiitos kauniista kirjoituksesta! Itse en päiväkodissa työskentelystä paljoa tiedä, kuten en myöskään lapsista, mutta turvallisen ympäristön tarjoaminen tällaisena aikana on äärimmäisen tärkeää. Toivotaan, ettei korona- aika jätä kamalaa pommia, kun iso osa lapsista on joutunut olemaan kotosalla, poissa ammattilaisten huolenpidon piiristä.

Vastaa