Lastensuojelupommi

Kukaan ei varmasti osaa ennustaa kuinka laajasti korona tulee tulevaisuudessa vaikuttamaan lastensuojelun asiakasmääriin. Jäljet voivat näkyä vielä vuosienkin päästä. Lastensuojelu ilmoitukset ovat vähentyneet, mutta se ei kerro mitään todellisuudesta. Avun saaminen on hyvin hankalaa, kun on siirrytty puhelimen ja netin varaan. Kaikilla ei ole mahdollisuuksia hyödyntää etäyhteyksiä, välttämättä ei ole saldoa käyttää nettiä. Myös kynnys tehdä ilmoitus tai hakea apua on varmasti kasvanut.

Kuva: pixbay

Koulujen sulkeminen on asettanut lapsiperheet uudenlaisen tilanteen eteen. Yhtäkkiä vastuu koulutyöstä on täysin vanhemmilla eikä edes isovanhemmat pääse auttamaan, kun jo perheissä, joissa asiat ovat niin sanotusti hyvin on vaikeuksia selvitä, niin minkälaista onkaan perheissä, joissa vanhemmilla on esimerkiksi mielenterveys tai päihdeongelma.

Perheiden toimeentulo on vaarassa lomautusten ja työttömyyden vuoksi, joka saattaa aiheuttaa myös lastensuojelun tukitoimien lisääntynyttä tarvetta perheissä. Tällä hetkellä on aika rajalliset mahdollisuudet hakeutua päihde ja mielenterveys palveluiden piiriin.

Ylen A-studio oli selvittänyt, minkälaisia muutoksia isojen kaupunkien lastensuojeluilmoituksissa on tapahtunut korona-aikana. Viime vuoteen verrattuna määrä oli laskenut 10%, joka on merkittävä luku, koska ilmoitusten määrä on ollut tasaisessa kasvussa viime vuosina. Luvuissa näkyy se, että lapset ovat kotona. Suurin osa ilmoituksista tulee yleensä päiväkodeista ja kouluista. Erityisen huolestuttavaa on, että lapseen kohdistuneesta väkivallasta tehtävien lastensuojeluilmoitusten määrä on vähentynyt kolmasosaan vuoden takaisesta.

Poikkeusaikana perheet viettävät aikaa keskenään tavanomaista enemmän ja jos vanhempien omat hoitokontaktit ovat tauolla tai etäyhteyden kautta järjestetty, niin vanhempien vointi voi romahtaa ja tällöin ei ehkä jakseta kohdata lasta tai pinna saattaa palaa herkästi. Kun lapsi on kotona, niin hänen hätänsä ei tule samalla tavalla nähdyksi opettajille ja muille aikuisille. Voisi sanoa, että moni lapsi on nyt oman onnensa nojassa.

Lähteet:

https://yle.fi/uutiset/3-11322653

https://yle.fi/uutiset/3-11272404

Kuva: Pixbay

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

3 ajatusta aiheesta “Lastensuojelupommi”

  1. Hei!

    Käsittelet kirjoituksessasi tärkeää aihetta, joka varmasti pohdituttaa monia. Minut aihe on herättänyt pohtimaan lastensuojeluun liittyvää pelkoa ja häpeän tunnetta, joka perheissä voi olla läsnä. On hankala myöntää itselleen, saatika muille, ettei pärjääkään. Vanhempien ja varsinkin lasten voi olla vaikea ymmärtää, mikä on normaalia ja milloin ulkopuolinen apu tai tuk palvelu olisi tarpeen.

    Ajattelenkin, että lastensuojelusta olisi tärkeää saada helposti lähestyttävämpi sekä lapsille ja nuorille, että huoltajille ja koko perheelle. Myös matalan kynnyksen yhteydenoton mahdollisuuksien lisääminen ja niistä tiedottaminen aktiivisesti voisi olla tervetullutta. Myös tiedon lisääminen lastensuojelun prosesseista voisi madaltaa perheiden kynnystä olla itse yhteydessä lastensuojeluun. Lastensuojelu kun tuppaa olemaan ihmisten mielissä lähes salaseuran statuksen saavuttanut palvelu, joka joko tulee hakemaan lapset noin vain pois kotoaan tai ei tee koskaan mitään. Brändi- ja imagouudistus olisi paikallaan, jotta tabua lastensuojelun ympärillä saataisiin poistettua . 🙂

  2. Tärkeästä aiheesta kirjoitat! Aihe on pyörinyt myös omassa mielessä oman työni kautta. Kun kuluneen kevään aikana on olleet koulut kiinni ja monet päiväkodit hiljaisina, tarkoittaa se myös sitä, että yhteistyö ja eri kohtaamiset monen perheen kanssa ovat jääneet käymättä. Itse olen varhaiskasvatuksen opettajana pohtinut mm. varhaiskasvatuksen vastuuta olla yhteydessä perheisiin, ja erityisesti niihin, joista on ollut aikaisemmin lastensuojelullista huolta. Olisivatko “Mitä teille kuuluu?” -puhelut olleet ihan aiheellisia, ja onko niitä tehty opetus- ja kasvatustoimen puolesta?

Kommentoi