Ihmeellinen Islanti?

“Islannin ihme”, tai “Islannin malli” puhuttaa muissakin maissa ja keskiössä on keinot nuorten hyvinvoinnin tavoitteluun. Suomessa asiantuntijoilla on hyvin erilaisia näkemyksiä tästä mallista.

Helsingin sanomien artikkelissa “Islannin ihmeelle kovaa kritiikkiä suomalaisilta asiantuntijoilta- Lapsen oikeudet eivät toteudu, ja nuorten itsemurhaluvut ovat hälyttävän korkeat” (5.3.2020.) nuorisotutkimusverkoston vastaavat tutkijat Tomi Kiilakoski ja Mikko Salasuo, sekä lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen lähtivät Helmikuussa tapaamaan Reykjavikiin Islantilaisia lasten ja nuorten hyvinvoinnin asiantuntijoita tutukiakseen asiaa.

Heitä malli ei täysin vakuuttanut sopivuudellaan suomalaisille nuorille. Malli on vahvasti aikuisjohtoinen ja autoritäärinen ja he kyseenalaistivat sen, olisiko sellaista edes mahdollista toteuttaa, sillä Suomen perustuslaki ja Lapsen oikeuksien sopimus riitelevät mallin kanssa, jossa lapsen tai nuoren ääni ei pääse kuuluviin. Islannissa nuori nähdään heidän mielestään kohteena, ei niinkään toimijana.

”Islannin mallissa onkin kohtia, jotka voivat hangata lapsen oikeuksien sopimuksen yleisperiaatteita vastaan”, tutkijat kirjoittavat.

Ihmiset, Hyppy, Onnellisuus, Onnellinen

Mistä Islannin ihmeessä siis on kyse? Pääpiirteittäin Islannissa uskotaan siihen, että nuorilla tulee olla yhtenäiset kotiintuloajat. Islannissa järjestetään myös laajasti erilaisia vapaa-ajan viettomahdollisuuksia, lähinnä liikuntaan painottuvia. Vältetään nuorten yhteistä oleskelua, jossa ei ole ohjattua toimintaa.

Tutkimuksissa on havaittu, että Islannin tilastoissa nuorten itsemurhaluvut ovat hirvittävän hälyttäviä ja moninkertaisia verrattuna Suomeen. Psyykelääkkeiden käyttö on myös yleisempää, sekä ADHD-lääkkeitä käytetään moninkertaisesti enemmän kuin Suomessa. Vertailuna vielä kuitenkin, että alkoholinkäyttö nuorilla on Islannissa vähentynyt ja sitä käytetään vähemmän kuin Suomessa.

Tämä on kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä aihe. On aina aiheellista katsella ympärilleen avoimena ja etsiä uusia tapoja vanhojen rinnalle. Maailma muuttuu ja meidän tulisi muuttua sen mukana, jokaisen. Islannissa on ryhdytty rohkeiksi. Heillä tuntuu olevan vahva halu ja tahtotila nuortensa tukemiseen.

Islannissa nuoret harrastavat ja liikkuvat. Islannin urheilumenestys kansainvälisissä urheilukilpailuissa on jo nyt yhdistetty Islannin ihmeeseen. (HS 15.11.2017)

Islannissa nuoret viettävät mallin myötä paljon enemmän aikaa perheidensä kanssa. Tämä nähdään monesta näkökulmasta myönteisenä asiana. Perheet eivät eriydy ja nuorten ongelmat eivät varmaankaan pääse kasautumaan niin helposti, kun hän on lähellä vanhempiaan. Onko tämä tehokas keino syrjäytymisen ehkäisyyn? Onko pelkästään hyvä asia, etteivät nuoret vain oleskele porukoissa kaupungilla tai muissa ympäristöissä? Onko meillä Suomessa tarvetta yhtenäiselle linjaukselle nuorten kotiintuloajoista? Voisiko se tukea joidenkin perheiden kasvatusvastuuta ja taakkaa? Suomessa me haluamme vahvistaa perheiden osallisuutta ja toimijuutta. Itsemääräämisoikeudenkin näemme jo selkärankaamme piirtyneenä arvona.

Jos unohdamme määräämisen, ainakin voimme omalta osaltamme vaikuttaa ohjauksellisilla menetelmillä, missä ikinä työskentelemmekin. Rakenteisiin vaikuttaminen onkin hitaampaa ja mahdollisuuksiakin meillä yksilönä on luultavasti vähemmän. Johtopäätöksenä voi vielä todeta, että Islannissa ainakin yritetään ja välitetään. Mutta niin meillä Suomessakin.

Ovatko Islannissa toteutetut toimenpiteet mielestäsi hyvinvointia lisääviä vai uhkaavia tekijöitä?

Kaisa



Muotokuva, Ihmisen, Nainen, Tuuletin


Lähteet: Grönholm, P. 2020. ”Islannin ihmeelle” kovaa kritiikkiä suomalaisilta asiantuntijoilta: Lapsen oikeudet eivät toteudu, ja nuorten itsemurhaluvut ovat hälyttävän korkeat. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006428958.html Luettu 21.3.2020.



Yksi kommentti artikkeliin ”Ihmeellinen Islanti?

  1. Tiina Salo

    Kiitos kysymyksestä.
    Siihen tuskin löytyy yksiselitteistä vastausta, mutta kahden tytön yksinhuoltavana äitinä katson voivani vastata tähän: Kyllä ja ei.
    On ihan hitokseen tärkeää, että nuoret viettävät aikaa perheen parissa ja harrastuksissa, mutta he tarvitsevat sitä “kaveriaikaa” myöskin. Suomessa on melko kattavat nuorisotalotoiminnat, onkohan Islannissa sellaisia? Olen nimittäin huomannut, että nuoriso-ohjaajien keskusteluapu yhdessä aktiviteettien kanssa, on hyvinkin auttanut ainakin meidän nuorta kipuilun kanssa.
    Rajat ovat rakkautta, sanotaan täällä, mielestäni Islannin malli tarjoaa juuri sitä. Rajoja. Mutta ehkäpä itsemurhatilastot kertovatkin siitä, ettei ole muistettu tarpeeksi kuitenkaan osoittaa rakkautta ja välittämistä? Tai etteivät nuoret koekaan urheilusuoritusten riittävän, vaan he kaipaavat sitä oikeaa pyyteetöntä välittämistä ja rakkautta, joka ainakin tämän perheen kokemuksen perusteella muodostuu myös siitä kotona kiukuttelusta, ovien paiskimisesta ja siitä, ettei vanhempi TAJUU MITÄÄN!!
    Että kaiken purkamisenkin jälkeen oma vanhempi ottaa syliin tai hipaisee kättä, osoittaa kullekin ominaisella tavalla sen, että kiukkua tai ei, olet rakastettu juuri tuollaisena.
    Olisiko tämä se, mikä jää puuttumaan?

Vastaa