Oma jaksaminen koetuksella

Ajattelin nyt kertoa ja vähän kuvata sitä, miten minun oma jaksamiseni tämän etäopiskelun, kotona olemisen, töissä käymisen ja karanteenin kanssa on sujunut.

Voin sanoa, että alkuun ajattelin tämän kaiken yhdistämisen olevan helppoa ja yksinkertaista. “Kyllä tästä selvitään”– oli asenteenin alussa. Nyt kun tässä ollaan, jo melkein 2 kuukautta oltu samassa tilanteessa, alkaa asenteeni olemaan kaikkea muuta kuin positiivinen. Voin vahvasti sanoa, että se oma jaksaminen on hyvinkin koetuksella jatkuvasti.

Jaksamiseni (niin fyysinen kuin psyykkinen) on koetuksella, jo senkin takia, että työskentelen allalla missä etätyömahdollisuutta ei ole, joten työpaikalla on käytävä useana päivänä viikossa. Ja näiden töiden määrä on nyt tietysti lisääntynyt tällaisena ajankohtana. Tähän suurentuneeseen työmäärään pitää nyt vielä yhdistää tämä etäopiskelu, zoom luennot yms. Tasapainoittelu jo näiden kahden asian välillä on normaalistikkin haastavaa, mutta nyt se on ollut vielä enemmän haastavampaa.

Paljon asioita mitä pitäisi kokoajan olla hoitamassa ja tekemässä: normi arjen pyörittämistä, töitä, koulua ja se mikä tästä on tehnyt eniten haastavaa ja ehkä sitä mieltä masentavaakin on se perus vapaa-ajan puuttuminen. Olen extrovertti ihminen, joka tykkää tehdä asioita ja mennä missä milloinkin. Nyt se meneminen on rajoittunut kodin, töiden ja ruokakaupan välille. Eihän tämä ole ollenkaan normaalia minulle! Olen tottunut, että kun työt, arki ja koulu painaa päälle, pääsen kuitenkin jonnekkin ulos “tuulettumaan” (en tarkoita nyt vain terassilla istumista). Nyt tämä vapaa-ajan vietto taktiikkani on kokonaan viety minulta, joten mitä minä teen sitten vapaa-ajallani? Minnekkään ei voi mennä, ketään ei voi nähdä. Tuntuu kuin jotain ikäänkuin puuttuisi minusta itsestäni. Huomasin, että aloin palamaan loppuun. Jaksamiseni hiipui, kun mitään vapaa-aikaa ei ollut ( ainakaan oman ajatus maailmani mukaan)

Kun älysin olevani tässä tilanteessa, että en jaksa enää jos jatkan tällä tavalla. Aloin etsimään jotain vinkki vitosia oman mielenterveyden ylläpitämiseeni. Koska koen, että kaikki muu jaksaminen liittyi kuitenkin niin vahvasti siihen, mitä omassa päässä liikkuu.

Löysinkin tälläisen Suomen mielenterveys ry:n perustaman Mieli.fi sivuston.

Tämä artikkeli “kuinka voit” oli ensimmäinen, jonka luin tuolta sivustolta ja sen teksti kolahti. Se oli ihan kuin minun fiilikselleni kirjoitettua.

Löysin tältä sivustolta myös lisää vinkkejä siihen miten voin vahvistaa omaa jaksamistani ja päästä yli tästä fyyliksestä, että seinät kaatuu päällä. Sivostolta löytyy myös 16 kohdan ohjeita omaan mielenterveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen tämän karanteenin aikana. Se mikä minulle jäi etenkin mieleen näistä 16 ohjeesta on kohta 7 “Hyväksy omat hankalat tunteet ja epävarmuus”. Tämä auttoi minua ymmärtämään, että en ensinnäkään ole ainoa joka kokee tälläisiä tuntemuksia ja toinen, että tämä on täysin normaalia. Kaikilla on joskus niitä hetkiä kun seinät tuntuu kaatuvan päälle, ahdistaa ja jopa ehkä masentaakin. On ihan ok, että joskus tuntuu tältä.

Toinen hyvä sivusto missä puhutaan paljon siitä, mitä mielenterveys on, mitkä tekijät siihen vaikuttaa ja miten mielenterveys asiat esim. esiintyvät nuorilla on Mielenterveystalo.

Lukemalla näitä mielenterveyteen vaikuttavia asioita aloin ymmärtämään, että nyt kun olen havainnollistanut tämän ongelman, joka aiheuttaa näitä tuntemuksia minulle. Täytyy minun löytää joku asia, jolla pystyn tasapainoittamaan näitä tuntemuksia sekä pääsemään niistä myös pois. Nämä tehdessäni pystyn myös jatkossa mm. torjumaan näiden tuntemuksien valloille pääsemistä. Käytönnässä tämä tarkoittaa oppimista havainnoimaan sitä omaa olotilaa ja sitä mihin tämä x- tuntemus voi pahimmillaan johtaa.

Mielenterveys ja hyvinvointi eivät ole yksinkertaisia asioita. Kaikilla nämä asiat esiintyvät erilaisiana ja niiden syntymiseen yms. vaikuttaa erilaiset asiat. Se mikä näissä on tärkeintä niin ymmärtää ne asiat mitkä vaikuttavat juuri sinun hyvinvointiin.

Näiden sivustojen vinkeillä ja niistä saamallani ymmärryksellä olen huomannut kyllä omassa jaksamisessani parannusta! Enää asiat eivät tunnu ylitse pääsemättömiltä, vaan nyt ajattelen asiaa enemmän rakentavan ajatuksen kautta. “Jos nyt en jaksa tehdä tätä, voisinko tähdä tuon?” tai “nyt en jaksa ollenkaan, käskityn tuohon mielummin huomenna”.

Näillä neuvoilla saadaan kyllä nämä opiskeluiden viimeiset pari viikkoa kunnialla purkkiin ja saadaan jaksamista takaisin tähän arjen pyöritykseen. Asenteeni on edelleen “Kyllä tästä selvitään”, koska niinhän minä selvisinkin! Koin vastoin käymisen/ongelman, mutta en lannistunut tai antanut periksi sille, vaan etsin itselleni keinon selvitä siitä ja muuttaa asiat takaisin parempaan suuntaan. Suosittelen ihan jokaiselle vierailemaan noilla sivustoilla ja lukemaan siltä vinkkejä niihin asioihin, jotka aiheuttavat sinulle ahdistusta, stressiä, masennusta tai mitä vain. Jo se, että menet, tustustut ja luet, voi olla pieni askel kohti parempaa mielen hyvinvointia sinulla.

Lopuksi haluan vielä toivottaa hyvää kesää teille lukioilleni

ja

muistakaa huolehtia omasta jaksamisestanne!

3 kommenttia artikkeliin ”Oma jaksaminen koetuksella

  1. Alku on ihan kuin olisin itse kirjoittanut. Oon kanssa nyt melkein kaks kuukautta sisällä ollut, jotain kirsikkapuistovierailua ja perus ruokakauppareissuja lukuunottamatta – työtkin loppu tossa maaliskuun lopussa ja omakin oli siis sellaista, että töihin piti mennä poikkeusajasta lukuunottamatta. En tiiä, olisko ollut parempi jos ei olis tarvinnut mennä ja joutunut olemaan kotona – itelle ainakin se maaliskuus meni vielä nopeesti, kun pääsi näkemään muutakin kuin omaa perhettä. Sanon tämän kaikella rakkaudella, mutta pikkuhiljaa iso, maahanmuuttajataustainen perhe jossa yhteisöllisyys on kaiken a ja ö alkaa viedä voimia kun mihinkään omaan on vaikea keskittyä. On jännä, miten joskus vasta kun menettää kaiken huomaa, miten iso merkitys ihan perus kahvilalla ja kirjastolla on oppimisen kannalta.

    Isot kiitokset linkeistä! Kävin niitä vähän läpi ja juurikin tuo Mieli.fi :stä löytyvä “Kuinka huolehtia mielenterveydestä koronakriisin aikaan: 16 vinkkiä” -artikkeli on mahtava. Oon jonkun aikaa jo pitänyt kiinni kohdasta 11 (uutisista etääntyminen), koska alkuun huomasin että jatkuva lukeminen ja sivujen päivittäminen (useasti jopa monta kertaa päivässä) alkoi viemään henkisiä voimia ja tekemään aivan liian varovaiseksi kaiken suhteen. Toki varovaisuus on tällaisena aikana hyvä, muttei mielenterveyden kannalta. Pitää kokeilla vielä Mindfulness-harjoituksia, mulla taitaakin olla joku värityskirja kotona.

    Tsemppiä ja jaksamista sinne! Toivottavasti tää tuleva kesä tuo edes vähän lievennystä tilanteeseen.

    1. Tanja Siira

      Kiitos kommentistasi!
      Ihana huomata, että en ole yksin näiden ajatusten kanssa. Samaistun juurikin tähän ajatukseen: “On jännä, miten joskus vasta kun menettää kaiken huomaa, miten iso merkitys ihan perus kahvilalla ja kirjastolla on oppimisen kannalta.”

      Loistavaa myös, että sinäkin löysit apua Mieli.fi sivustolta. Sieltä ehdotomasti saa loistavia vinkkeja ja neuvoja, jota varsin näinä ajankohtina kannattaa hyödyntää. Tuo värityskirjan tekeminen on yksi niksi mitä itsekkin kokeilin ja siinä saa kyllä koko mielen rentoutumaan ja pääsee hetkeksi pois kaikesta hälinästä ns.

      Tsemppiä, myös sinullekkin! Ja toivottavasti päästään kesästä nauttimaan.

  2. Anni Lassila

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Itsellä korona- kevään ensimmäinen kuukausi meni kahdestaan poikaystävän kanssa, mikä tuntui hassulta! Ystävien näkeminen, työt ja koulu, kaikki peruttiin. Se oli kova paikka, sillä minulle ei etätyöskentely oikein sovi. Odotin pääseväni luennoille.
    Mielestäni on todella tärkeää olla armollinen itselle, tiedostaa se, että on lupa ottaa itselle aikaa ja että epävarmuus on ihan ok!

Vastaa