(Mielen)Terveyden hinta?

Se aihe mistä kaikki olemme lukeneet, aihe mikä on esillä kaikkialla, se mikä vaikuttaa meidän kaikkien elämään, halusimme sitä tai emme.
Rajoituksia koulunkäyntiin, rajoituksia ravintoloihin, kokoontumisrajoituksia, maskeja, käsidesiä, työttömyyttä, taloudellista ahdinkoa… Muuttuvat tilanteet aiheuttavat lisääntyvää ahdistusta ja lisääntyviä mielenterveyden ongelmia niille, jotka niistä jo ennestäänkin kärsivät, mutta myös niille jotka kokivat mielensä voivan aiemmin hyvin. Rajoituksilla, ohjeistuksilla ja suosituksilla pyritään suojelemaan kansalaisia, mutta millä hinnalla?

Kuva: Pixabay

Viime vuonna Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) teki tutkimuksen sosiaalisten suhteiden tärkeydestä yksinasuvien mielenterveydelle. Tutkimuksessa todettiin, että yksinasujilla mielen hyvinvointi oli yhteydessä aktiiviseen vapaa-ajan toimintaan, osallistumiseen kerho-, yhdistys- tai seurakuntatoimintaan; kulttuuri- tai urheilutapahtumissa käyntiin. Mitenkäs nyt, kun kaikenlainen toiminta on joko tauolla tai jollain tavalla rajoitettua?

Yksinasujia on Suomessa erilaisia. On opiskelijoita, työssäkäyviä, työttömiä, eläkeläisiä, sairaita, nuoria ja vanhoja. Osalla yksineläjistä sosiaaliset kontaktit ovat voineet jo ennestään rajoittua hyvinkin vähäisiin kontakteihin ja nyt jo ennestään mielenterveydeltään hauraat ihmiset jäävät entistä helpommin normaaleiden tukiverkostojen ulkopuolelle.

Opiskelijoilla etäopiskelu ja sosiaalinen eristäytyminen voi lisätä mielenterveysongelmia. Ihmisiä jää työttömäksi ja tämä voi aiheuttaa masennusta ja ahdistuneisuutta, samoin työttömyydestä tai muista syistä johtuva taloudellinen ahdinko. Yksinäisiä vanhuksia on ennestäänkin ollut paljon ja nyt varmasti vielä enemmän. Vanhustenkoteihin ja muihin hoitolaitoksiin ja sairaaloihin on asetettu vierailurajoituksia jo keväällä.

Kuva: Pixabay

Mutta ketä me suojelemme näillä rajoituksilla ja eristäytymisellä?
Jos voisimme punnita nämä asiat ja laittaa ne vaakaan: toiselle puolelle rajoitusten, suosituksien ja eristäytymisen aiheuttaman ahdistuksen, yksinäisyyden, masennuksen, mutta myös pienemmän riskin sairastua tai sairastuttaa joku toinen ja toiselle puolelle vaakaa paremman mielenterveyden, sosiaaliset suhteet ja suuremman riskin sairastua, jopa kuolla, kumpi puoli painaisi enemmän?
Kenen tarpeet menevät toisen tarpeiden edelle? Jos toisen terveyden ja hengen kannalta on erityisen tärkeää, ettei hän sairastuisi koronan kaltaiseen vakavaan tautiin ja näin ollen kaikki rajoittavat toimenpiteet suojelevat häntä mahdolliselta tartunnalta, niin hyvä näin. Mutta jos toisen mielenterveys ei kestä pitkään jatkunutta eristäytymistä ja muita rajoitusten tuomia hankaluuksia, niin… Niin.

Riskiryhmien ja muidenkin terveyttä ja henkeä tulee ehdottomasti suojella. Mutta yksi tästä kaikesta kärsivä ryhmä on ihmiset, joiden mieli ei kestä kaikkea, mitä kyseiset rajoitustoimenpiteet ynnä muut aiheuttavat. Terveyden hintana siis on toisten ihmisten mielenterveys. Toisinkaan päin aseteltuna tilanne ei olisi hyvä.  

Tarkoitukseni oli tällä tekstillä herätellä ajatuksia vallitsevasta tilanteesta ja sen vaikutuksesta mielenterveyteen. Haluan vielä lopuksi muistuttaa, että apua voi ja pitää hakea, jos koet ahdistusta, muita masennuksen oireita tai mitä vaan mistä haluaisit jutella. Hyviä vinkkejä löydät esimerkiksi tästä linkistä: https://mieli.fi/fi/koronaepidemia-ja-mielenterveys


THL:n tutkimus löytyy täältä: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140484/URN_ISBN_978-952-343-543-8.pdf?sequence=1&isAllowed=y

“Normaalia” aikaa odotellen
JenniHoo

2 kommenttia artikkeliin ”(Mielen)Terveyden hinta?

  1. Elina Lönnqvist

    Äärettömän tärkeä ja ajankohtainen aihe, joka mietityttää sekä puhututtaa varmasti monia tällä hetkellä. Ihmiset on ajettu todella ahtaalle kaikkien rajoitusten, suositusten ja loputtoman tietotulvan kanssa. ”Etäelämä” ei ole varmasti helppoa monellekaan ihmiselle ja itsekin olen saanut nämä haasteet kokea etäopiskelun myötä. Puntarissa on ihmisten fyysinen terveys ja mielenterveys. Yhteiskunta pyrkii päätöksillään turvaamaan jokaisen yksilön ja yhteisön edun, mutta millä hinnalla? Pitkän aikavälin seurauksien arviointi on äärimmäisen haastavaa.

    Viime keväänä epidemian alussa olin ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki ”ylimääräiset” tapaamiset ja ihmiskontaktit tulee olla aivan minimissä taudin leviämisen estämiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi. Ajan kuluessa ja tilanteen ollessa edelleen ennalta arvaamaton sekä epävarma oma ehdottomuuteni on selvästi hellittänyt joiltakin osin. Kenellekään ei tee hyvää istua yksin neljän seinän sisällä odottamassa määräämättömän pituisen ajan tilanteen parantumista/poistumista. Elämää ei voi laittaa paussille, vaan on löydettävä itselle uudenlainen tapa elää ja olla.

    Linkittämäsi THL:n tutkimus sosiaalisten suhteiden tärkeydestä yksinasuvien positiiviselle mielenterveydelle oli todella mielenkiintoinen. Tutkimuksen löydöksissä selvästi painottuu mielen hyvinvoinnin ja sosiaalistensuhteiden tiivis yhteys yksinasuvien kohdalla. Itse kiinnitin huomiota kohtaan, jossa mainittiin sosiaaliset vuorovaikutussuhteet, joissa henkilön kykyjä ja taitoja arvostetaan. Edellä mainittu seikka on mielestäni tärkeä muistaa, kun pohtii ihmissuhteitaan ja niiden vaikutusta omaan mielenterveyteen. Yksilölle on tärkeää saada tuntea itsensä tärkeäksi, kykeneväksi, arvokkaaksi ja tarpeelliseksi.

    Onnistuit mielestäni hienosti herättelemään ajatuksia riskien ja haittojen punnitsemisesta vallitsevassa haastavassa tilanteessa. Tulevaisuus näyttää miten tämä kaikki tulee pitkällä aikavälillä vaikuttamaan ihmisten mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Apua tosiaan on tarjolla ja suosittelen tutustumaan myös mielenterveystalon nettisivuihin (mielenterveystalo.fi), jossa on paljon hyödyllistä tietoa mielenterveydestä, omahoitoon liittyviä neuvoja, materiaaleja ja oppaita.

  2. Eveliina Ikonen

    Erittäin tärkeä aihe. Olen paljon pohtinut pandemiaa ja sen vaikutuksia haavoittuvammassa asemassa oleviin henkilöihin, kuten mielenterveyden haasteiden kanssa kamppaileviin henkilöhin tai päihteitä käyttäviin ihmisiin. Erityistä huolta minulle on herättänyt mielenterveyden haasteiden kanssa kamppailevien ja päihteitä käyttävien henkilöiden kotona asuvat lapset. Valitettavasti nämä asiat, päihteet, mielenterveys ja lastensuojelu, sekä väkivalta, liittyvät toisiinsa ja kasautuvat välillä päällekkäin joissain perheissä.

    Olen lukenut lukuisia artikkeleita, kuinka lastensuojelun asiakkaat, ammattilaiset yms. jakavat huolen kotiin jäävistä lapsista ja heidän olosuhteista. “Jos ei pääse lähtemään kotoa, se voi olla lapselle vaarallisempaa kun virus”, kirjoittaa lastensuojelun asiakkaat.
    “Lapsilla ei ole nyt hengähdystaukoa ikävistä kotioloista – Piinana vanhempien riidat ja päihteet sekä seksuaalinen häirintä netissä”, jakaa sosiaaliohjaaja.

    Palveluiden kiinni ollessa, ei perheet, eikä yksin asuvat, saa tarvitsemaansa apua. Koulujen, harrastusten ja muiden kiinni tai tauolla ollessa, lapset ja aikuiset jäävät kotiin. Mahdolliset lomautukset ja juurikin taloudelliset haasteet lisäävät haasteita kotona. Mielenterveyssongelmien, päihteiden ja mahdollisen väkivallan lissäntyminen on näkynyt mm. lastensuojeluilmoitusten lisääntymisenä. Minua huolestuttaa kaikkien näiden asioiden piiloon jääminen, kun ei kontakteja muihin ihmisiin ole.

    https://www.ts.fi/lukijoilta/4915881/Lukijalta+Jos+ei+paase+lahtemaan+kotoa+se+voi+olla+lapselle+vaarallisempaa+kun+virus

    https://yle.fi/uutiset/3-11322653

Vastaa