KIITOS YHTEISESTÄ MATKASTA

Syksyn lähentyessä loppuaan on tullut aikamme päättää Erityisen tavallista elämää-blogimme matka. Olemme kirjoittaneet erityislapsen perheen elämästä käsitellen eri näkökulmia muun muassa yksinäisyydestä, tuen tarpeesta, itsenäistymisestä ja omista kokemuksistamme. Ennen tätä blogin kirjoittaminen ei kennellekkään meistä ollut tuttua. Opimme kaikki tältä matkalta paljon ja blogin pitäminen on ollut antoisa kokemus. Muiden blogitekstien lukeminen oli kanssa hyvin mielenkiintoista ja opettavaista.

On ollut hienoa lukea kommenttejanne kirjoituksiimme ja kiitos saamastamme palautteesta. Postauksiemme aiheet ovat herättäneet kiinnostusta mikä on ollut hienoa, koska autisminkirjon häiriöstä keskustelu ja tiedon lisääminen on ensisijaisen tärkeää.

Kuva: Pixabay

Kiitos kaikille ja hyvää syksyn jatkoa sekä joulun odotusta kaikille! Toivottaa: Kaisa, Jenni, Mai & Veera

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “KIITOS YHTEISESTÄ MATKASTA”

  1. Blogi “erityisen tavallista elämää”. Kiitos teille kaikille kirjoittajille upeasta matkasta. Olette nostaneet erittäin mielenkiintoisella ja tunteitakin herättävällä tavalla erityislapsen elämään liittyviä aiheita ja teemoja. Kiitos teille, upeaa työtä.

Kommentoi