Kansainvälisessä projektiympäristössä – Teklab Oy

Me Laurean opiskelijat olemme syksyn aikana päässeet osaksi kansainvälistä ilmapiiriä. Ensimmäisen vuoden opiskelijoina harvemmin kansainvälisiin projekteihin pääsee mukaan, mutta kuitenkin nyt suuren kansainvälisen tarjonnan takia pääsimme toteuttamaan visioitamme liiketoiminnan projektissa. Käymme hiukan blogissa läpi tiimimme ajatuksia ensimmäisen projektin käytännön toteutuksesta. 

Asiakkaanamme toimii Loviisassa sijaitseva modulaarisia sähkötyöpöytiä valmistava Teklab Oy ja projektimme kohdemaana toimi Euroopassa sijaitseva Itävalta, josta lähdimme metsästämään asiakkaallemme uutta jakelijaa. Tätä lähdimme toteuttamaan kartoittamalla mahdollisia loppukäyttäjiä. Itävallassa puhutaan saksan kieltä, joten homma oli helpommin sanottu kuin tehty. Onneksi tiimistämme löytyy myös monenlaista osaamista ja yksi tiimimme jäsenistä osasi sujuvasti puhua saksaa.  

Kysyinkin tiimimme mielipiteitä projektin etenemisestä ja miltä on tuntunut, kun on joutunut kontaktoimaan oman maan ulkopuolelle. Nykyaikaisessa yrityskulttuurissa kuitenkin kansainvälisyys on suuressa osassa.  

 ”Kansainvälisessä projektissa on kiinnostanut ehdottomasti eniten vieraan maan kulttuuri ja kuinka se vaikuttaa onnistuneeseen markkinointiin.” 

Hanna

Suurimmaksi osaksi kommunikointimme kohdistui itävaltalaisiin kouluihin, joissa sähköopetuspöytiä ja vastaavanlaisia modulaarisia ratkaisuja käytetään. Pääsimmekin projektissa paljon tutkimaan Itävallan kouluorganisaatiota ja etsimään Itävallan valtion sivuilta, kuinka heidän koulujärjestelmänsä toimii. Mielenkiintoista olikin huomata kuinka lähellä järjestelmät voivat olla toisiaan, kun verrataan Suomen ja Itävallan koulujärjestelmiä. 

Kuva, joka sisältää kohteen sisä, sisäkatto, lattia, pöytä

Kuvaus luotu automaattisesti
Osa tiimistä rakentamassa kyselyä

Monellakaan tiimimme jäsenistä ei ollut vielä kauheasti tietoa Itävallasta ennen projektia. Nyt kuitenkin kun on monien kymmenien tuntien ajan päässyt etsimään ja opiskelemaan tietoa tuosta Keski-Euroopassa sijaitsevasta valtiosta, on mielenkiinto kyseistä maata kohti kaikilla tiimin jäsenillä selvästi lisääntynyt.

”Opin projektin aikana enemmän Itävallan kulttuurista. Miten heidän kanssaan toimitaan ja puhutaan. Myös sen miten heitä puhutellaan.” 

Moritz

Tämä projekti todistaa sen, että tämän tyylisen kansainvälisen projektin voi myös toteuttaa osana suomenkielistä liiketoiminnan kehittämismoduulia. Se aiheuttaa omanlaisia haasteita, mutta myös tarjoaa erittäin hyvät lähtökohdat myöhemmin suoritettaviin kansainvälisiin ja englanninkielisiin Service Business projekteihin. 

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi