Ketterä kevät

Projektin loppusuoralla mennään ja projektiseminaari on jo ihan vieressä. On aika kertoa ja päivitellä, mitä meidän projektitiimi on tehnyt. Sillä viime blogipostauksesta on jo hetki, on myös projektissa tapahtunut paljon. Olemme keskittyneet tekemään asiakkaalle mahdollisimman laadukasta lopputuotosta ja jopa tavanneet tiimiläisiä kasvokkain lopputuotoksen luomiseen liittyen.

Olemme luoneet projektitiimin kanssa kattavan oppaan konecranesille. Opas sisältää erilaisia ratkaisuja ja tapoja, joilla aktivoida scrum-tiimiläisiä. Tietenki, jotta oppaasta saatiin kattava, olemme tehneet valtavan määrän taustatutkimusta. Kuten jo ensimmäisessä blogissa mainitsin, olemme ottaneet itse scrumista selvää. Olemme myös etähaastatelleet konecranesin henkilöstöä ja saaneet sen pohjalta paljon apua opuksen luontiin. Haastatteluiden avulla olemme saaneet paljon selkeyttä, mihin halusimme tähdätä lopputuotoksessa.

Vallitsevan pandemian vuoksi olemme toteuttaneet projektia pääosin etänä, mutta halusimme tehdä osaksi opasta videon. Video tukee opasta ja halusimme toteuttaa videon, joka on kuin katsoisit illan uutistoimitusta. Päätimme toteuttaa videon koululla. Noudatimme säädöksiä maskeista ja turvaväleistä, jotta video olisi selkeä, kuvattava oli ainoa ilman maskia. Itse tiimin näkeminen kasvokkain oli todella virkistävää ja tiivisti suuresti meidän tiimityötämme. Oli virkistävää nähdä tiimiläiset kasvokkain, sillä osa meistä ei ole koskaan nähnyt toisiaan opiskeluiden alettua.

Kuva napattu kuvauksista. Kuvassa Asta Lehto & Vili Pohjola

Itse projektin teko on ollut kokonaisuudessaan todella mukavaa. Vaikka pieniä vastoinkäymisiä oli matkanvarrella, olemme tiimityöllä saaneet kaiken kunnialla loppuun. Konecranes on ollut tiiviisti meidän kanssa yhteistyössä ja olemme innolla jo antamassa heille meidän lopputuotosta heille.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi