Ammatti: työtön

Miltä tuntuu olla pitkään työttömänä?

Pitkittynyt työttömyys voi aiheuttaa monenlaista huolta ja ahdistusta. Esimerkiksi Suomen mielenterveys ry:n sivuilla puhutaan pitkäaikaistyöttömän ”sosiaalisesta kivusta” ja ulkopuolisuudesta. Keskustelin aiheesta koronapandemian vuoksi pitkään lomautettuna olleen Maijan (nimi muutettu) kanssa. Puhuimme mm. siitä, minkälaisia tuntemuksia epävarma työllisyystilanne ja pitkä lomautus on herättänyt.

Työttömyys ja aluevaalit

Kuten tiedämme, Suomessa järjestettiin 23.1.2022 ensimmäiset aluevaalit, joissa valittiin aluevaltuustot uusiin hyvinvointialueisiin. Uutisia seuranneet tietävät myös, että vaaleissa äänioikeuttaan käytti alle puolet eli vain 47,5 % (vertailun vuoksi mainittakoon, että vuoden 2019 eduskuntavaaleissa äänestysprosentti oli 72,1 ). Aluevaalit olivat osa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta, jolla siirretään näiden palvelujen toteuttaminen kunnilta hyvinvointialueille. Vaalit vaikuttavat mm. terveydenhuoltoon, sosiaalihuoltoon, …

Työttömyys ja aluevaalit Lue lisää »

Nuorisossa on tulevaisuus, mutta millaisena nuoret näkevät oman tulevaisuutensa?

Yhteiskunnan jatkuvuuden ja kestävyyden kannalta ajateltuna, nuorisossa on tulevaisuus. Kun suuret ikäluokat siirtyvät työelämästä viettämään leppoisia eläke päiviä, on nuorilla “velvollisuus” pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Siksi nuorisoon ja heidän tulevaisuuteensa panostaminen on samalla panostus koko yhteiskunnan tulevaisuuteen. Mutta millaisena nuoret itse näkevät tulevaisuutensa?

Matalan kynnyksen apua Ohjaamosta

Halusin perehtyä tarkemmin siihen millaista matalan kynnyksen apua on tarjolla työttömille ja syrjäytyneille. Ensimmäisenä itsellä tuli mieleen Ohjaamo, mikä kertoo onnistuneesta mainostuksesta ja perehdyin tarkemmin siihen millaista apua Ohjaamosta on mahdollista saada. 

Sarjasuositus: Youtuben siistein siivooja

Oletko koskaan nähnyt vaatekasaa lattialle ja miettinyt sitä, että onpa täällä sotkuista ja pitäisi siivota. Tai jos joskus olet löytänyt pölyä sängyn alta ja ajatellut, että se pitäisi imuroida joskus. Useimmat meistä tarttuvat toimeen nähdessään sotkua ja varsinkin kun sotku on omassa kodissamme. Puhdas koti vetää puoleensa niin kuin jossain kuuluisassa mainoksessa joskus sanottiin. Koen …

Sarjasuositus: Youtuben siistein siivooja Lue lisää »