Aiemmassa blogipostauksessani kerroin hyvinvointiteknologiasta ja erilaisista teknologisista apuvälineistä ikäihmisten arjessa. Tällä kertaa halusin nostaa esille asian, joka koskettaa suurta osaa ikääntyneistä, nimittäin digisyrjäytymisen.
Kuten tiedämme, monet palvelut, jopa lakisääteiset palvelut, ovat siirtyneet kokonaan tai osittain verkkoon. Etenkin nyt pandemian aikana palveluita on siirretty verkkoon vielä laajemmin. Se voi tuntua ihan nuoresta diginatiivistakin epäreilulta hoitaa asioita verkosssa, puhumattakaan henkilöstä jolla ei ole älypuhelinta, tai joka ei ole ikinä käyttänyt tietokonetta. Kelan ja pankkien palvelut sähköistyvät, ja etenkin syrjäisemmillä seuduilla ei ole enää toimipisteitä missä hoitaa näitä asioita ihmisen kanssa kasvotusten. Puhelimitse asioita voi vielä osittain hoitaa, mutta usein puhelinpalvelut vaativat kohtuuttomasti jonottelua ja puhelu saattaa maksaa maltaita.
Itse kuulun siihen ryhmään, joka iloitsee digikehityksestä ja voisin hyvin hoitaa kaikki palveluni verkossa tapaamatta oikeita ihmisiä, mutta kaikille se ei ole yhtä luontevaa ja helppoa. Palveluiden tulee olla kaikkien kansalaisten saavutettavissa ja käytettävissä. Voisi sanoa että toimin päivittäin digiapuna omille sekä appivanhemmilleni erilaisten palveluiden käytössä, oli sitten kyse verokortin tilaamisesta tai laskujen maksamisesta. Autan heitä mielelläni, ja myös kannustan opettelemaan palveluiden käyttöä ja kokeilemaan rohkeasti. Digipalvelut eivät tule tulevaisuudessa ainakaan vähenemään, joten nyt kannattaa opetella.
Valtiovarainministeriön Digi arkeen –neuvottelukunnan asiantuntijan ja Turun yliopiston taloussosiologian professori Pekka Räsäsen mukaan digisyrjäytyminen on alkanut jo parikymmentä vuotta sitten, jolloin tietokonetta ja internettiä käyttivät korkeamman tulotason ja koulutuksen omaavat. Räsäsen mukaan digisyrjäytyminen ei eroa “tavallisesta syrjäytymisestä” mitenkään, vaan ne ovat kietoutuneet yhteen. Räsäsen mukaan syvin digisyrjäytymisen muoto on se jos ei omista lainkaan älylaitteita eikä ole pääsyä sähköisten palveluiden äärelle. Ajat muuttuvat ja motivaatiota uuden opetteluun tulee olla, jotta oppiminen onnistuu. Sähköisten järjestelmien tulisi myös olla helppoja ja loogisia käyttää. Usein uutta aletaan opetella vasta, kun on ihan pakko, ja pakon edessä motivaatio voi olla heikko. Kansalaisopistot tarjoavat edullisia kursseja ikääntyneille älylaitteiden käyttöön. Tavoittaako nämä kurssit jo digisyrjäytyneet vai olisiko meillä jotain muita keinoja auttaa digisyrjäytymisen vaarassa olevia?
Kasvava joukko tavallisia suomalaisia syrjäytyy – Digikelkasta voi pudota lähes kuka tahansa, ja silloin on kuin lukutaidoton, varoittaa asiantuntija: https://www.hs.fi/teknologia/art-2000005720700.html
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Kiitos hyvästä tekstistä!
Aihe on tärkeä: etenkin nyt koronapandemian takia monet vähäisetkin fyysisen läsnäolon kautta toteutetut palvelut ovat siirtyneet verkkoon. Minua tämä huolettaa niiden kannalta, joilla ei ole pääsyä verkkopalveluiden äärelle joko osaamattomuuden tai muun syyn takia. Jo ennestäänkin yksinäinen ja eristäytynyt ihminen voi menettää viimeisenkin ihmiskontaktinsa tietyn palvelun siirryttyä verkkoon, tai yksinäinen vanhus ei opi käyttämään verkkopalvelua, jolloin hänen muut ongelmansa voivat pahentua. Nyt korona aikana olen monesti Kelan toimipisteen ohi kävellessäni nähnyt miten pitkät jonot vievät ovelle. Tämä kertoo siitä, että lähipalveluille on todellakin vielä tarvetta.
Kuten sinäkin, myös minä toimin ”it-tukena” isälleni, joka kyllä osaa käyttää ja oppii uusia tekniikoita, mutta jatkuvat toimintoja muuttavat päivitykset esimerkiksi iPhoneen ja iPadiin raastavat hänen hermojaan. Digitaitojen opettaminen ikäihmiselle vaatii kärsivällisyyttä ja ymmärrystä, mitä kaikilla ei välttämättä ole. Kaikilla ikäihmisillä ei tietysti myöskään ole ketään opettamassa. Jokainen jolta kysytään neuvoa digiasioissa voisi ajatella että tulee vielä aika, jolloin itsekin tarvitsee apua laitteiden käytössä. Ne kehittyvät koko ajan ja tuskin tulevat ainakaan vähenemään.
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta!
Kyseinen aihe on itsellänikin ollut useasti mielessä, erityisesti silloin kun olen itse kamppaillut ja turhautunut verkkoasioinnin kanssa ja haluaisin vain hoitaa kaiken kasvotusten. Digipalveluiden käyttö on tuttua, ja osaan sen kyllä, mutta erityisesti viranomaisten kanssa asioidessa koen sen vaikeaksi että joudun selittämään asian näkemättä konkreettisesti ketään. Tällöin tulee väkisinkin miettineeksi, miten vaikeaa verkkoasiointi voikaan olla henkilölle, joka ei edes osaa niitä käyttää. Ikäihmisten voi myös olla todella vaikea oppia käyttämään palveluita verkossa, vaikka sitä heille kuinka opettaisi.
Tietyllä tapaa digitalisaatio on myös hyvä asia, varsinkin jos asuu syrjäseudulla eikä palveluita ole saatavilla lähellä. Mutta siinä piilee myös samalla edellämainitut ongelmat: mitä jos ikäihminen ei edes omista minkäänlaisia älylaitteita tai tietokonetta, tai mikäli omistaa, ei kukaan ole it-tukena auttamassa, ja puhelinpalveluihinkin saattaa olla ikuisuudelta tuntuvat jonotusajat? Todella pulmallinen tilanne.