Ihmiset blogin takana

Olemme kolme sosionomiopiskelijaa, joilla alkaa olla ensimmäinen opiskeluvuosi jo takanaan. Aloitimme opiskelutaipaleen tammikuussa 2020 monimuotoryhmässä. Työ, opinnot, perhe, vapaa-aika, harrastukset. Kaikkien niiden yhteensovittaminen voi olla haastavaa.

Meillä kaikilla on hieman eri vaihe elämässä. On päiväkoti-ikäisiä, kouluikäisiä tai jo aikuisuuden kynnyksellä olevia lapsia. Tasapainoilu perheen, työn ja opintojen välillä on haastavaa ja toisinaan hermoja raastavaakin. Miten aika riittää kaikkeen? Millä ajalla teen kaiken vaadittavan?  

Blogissamme käsittelemme ikääntymistä ja ikääntymiseen liittyviä teemoja. Miten ylläpitää toimintakykyä ja elää aktiivisena ja hyvinvoivana myös eläkeiässä? Mitä haasteita ikääntymiseen liittyy ja miten niistä haasteista voidaan selvitä? 

Vanheneminen on vääjäämätöntä ja se on edessä meillä kaikilla. Terveyden ja aktiivisen elämäntavan säilyttäminen on kaikilla haaveissa, mutta sitä ei välttämättä ole mahdollista saavuttaa tai ylläpitää.  

Minkälaisen elämän haluaisimme? Kaikkeen ei voi vaikuttaa. Toivomme silti, että elämän loppupuolella voisimme tyytyväisinä katsoa elettyä elämäämme taaksepäin ja todeta Tapio Rautavaaran sanoin “En päivääkään vaihtaisi pois”. 

kuva: Pixabay

Laura, Marjo & Minja 

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi