Naiset vankilakierteessä

Kuuntelin Ylen toimittaja Mari Lukkarin nauhoittaman uutisjutun naispuolisista pyöröovivangeista. Mitä edes tarkoitetaan sanalla pyöröovivanki? Pyöröovella tässä tapauksessa tarkoitetaan sitä, ettei vankilassakaan juuri pystytä ratkomaan niitä monisyisiä ongelmia, jonka vuoksi vankilaan päädytään uudelleen ja uudelleen, kuin pyöröoven kautta. Parhaillaan Suomen vankiloissa istuu alle 3000 vankia, joista puolet ovat pyöröovivankeja, ja näistä naisia on n. 100. Pyöröovinaiset ovat usein päihdeongelmaisia ja yhteiskunnasta syrjäytyneitä.

Vanajan vankilanjohtaja Kaisa Tammi-Moilanen nostaa jutussa esille hyvän pointin siitä, kuinka yhteiskunnassamme, kaikesta avarakatseisuudesta huolimatta, vallitsee tietyt ennakkoluulot ja stereotypiat sellaisia naisia kohtaan, jotka pyörivät humalassa rapakuntoisina tai tekevät elämässään huonoja ratkaisuja, joilla on ikäviä seuraamuksia. Paheksunta naisia kohtaan on tiukemmassa, ja miehen on ikään kuin hyväksyttävämpää käyttäytyä huonosti ja mokailla. Erityisesti, kun mietitään miespuolisia ex -rikollisia, jotka kirjoittavat elämänkertojaan ja keräävät suuret yleisöt kuuntelemaan. Heitä arvostetaan ja kunnioitetaan siitä, että uskaltavat kertoa oman tarinansa, mutta missä on kaikkien tällaisten naisten tarinat? Rikollisuudessa pyörivät naiset ovat usein joutuneet tekemään kamalia asioita rahoittaakseen huumeensa, ovat eläneet väkivaltaisten miesten kanssa ja joutuneet hakatuiksi ja raiskatuiksi. Silti heidän tarinoitaan ei haluta kuulla, eikä tällaisiin naisiin osata suhtautua.

Syrjäytynyt, päihdeongelmainen nainen jää usein yksin. Tämän vuoksi nainen saattaa helposti hakea turvaa fyysisesti vahvemman miehen seurasta, jonka mukana tulee usein sekä henkinen että fyysinen väkivalta. Entinen naisvanki Elina mm. kertoi, kuinka väkivaltaisen miehen luokse tuli palattua vain siksi, ettei jäisi kodittomaksi. Hän joutui kuitenkin elämään jatkuvan pelon vallassa ja joutui toistuvan väkivallan kohteeksi. Mies tyrkytti toistuvasti lisää huumeita, vaikka ei olisi tehnyt mieli, mutta kieltäytyäkään ei uskaltanut. Takaisin vankilaan päästessään Elina huokaisi helpotuksesta: ”aijjai, ihanaa, tääl ei kukaan lyö mua hereille tai polta jalkapohjia tai mitään muuta kivaa”. Monen voi olla todella vaikea ymmärtää miksi kukaan ajaisi itseään tuollaiseen tilanteeseen, tai palaisi miehen hakattavaksi, mutta tässäkin syynä on usein epätoivo ja avuttomuus. Usein rikoksiin ja päihteisiin päätyneillä naisilla on vaikeita parisuhteita, jotka ylläpitävät ongelmaa. Rikosten taustalla ei kuitenkaan aina ole päihteet, vaan myös taloudelliset syyt, opittu elämäntapa tai kulttuuri.  

Tammi-Moilanen kertoo, että haaste vankiloissa on se, että lyhytaikaisvangeille on alettu herkistymään. Heidän osuutensa vangeista on suuri, ja vaikka vankiloiden näkökulmasta heidän tekemänsä rikokset ovat vähäisiä, eivätkä he ole vakavan rikoksen tehneitä, niin silti heidät passitetaan takaisin kiven sisään koska he ovat yhteiskunnassa paljon suurempi ongelma, ja aiheuttavat kustannuksia, surua ja murhetta. On kuitenkin aiheellista miettiä, olisiko vankilan sijaan jokin muu vaihtoehto parempi? Pitkällä aikavälillä tämä vaihtoehto todennäköisesti muodostuisi yhteiskunnallekin taloudellisesti kannattavammaksi, koska yksi vankilavuorokausi maksaa noin 220 euroa, mikä on esimerkiksi Elinan tapauksessa kustantanut yhteiskunnalle jo yli 700 000 €. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kertoo, että vankilan ulkopuoliseen kuntoutukseen on saatu jo lisärahoitusta, ja erityisesti näissä tapauksissa, joissa toistuvat rikokset ovat lieviä, voitaisiin vankilan sijaan miettiä päihdehoitoon sijoittamista. Kuntien vain täytyisi ryhtyä suunnittelemaan palveluita näille asiakkaille, jotka ovat mahdollisesti jääneet sote-palveluiden tavoittamattomiin. Pyöröovinaiset usein sujahtavat yhteiskunnan turvaverkkojen läpi, eikä ole olemassa esimerkiksi matalan kynnyksen turvakotia, jonne päihdeongelmainen nainen voisi mennä.

Päihdeongelmaisten ja syrjäytyneiden naisten apu lepää toistaiseksi pitkälti kolmannen sektorin toimijoiden projektien ja hankkeiden varassa, vaikka yhtenä eheytymisen avaimena olisi itsenäisyys ja omille jaloilleen pääseminen. Oman asunnon löytäminen, ja voimaantumisen tunne, jotta näiden naisten ei tarvitsisi elää väkivaltaisen miehen ehdoilla. Turvaa ja kannattelijoita tarvitaan muualta kuin entisistä kuvioista, ja apua tulisi järjestää enemmän myös yhteiskunnan puolelta, ja erityisesti matalalla kynnyksellä toimivia palveluita. Tällä hetkellä käynnissä on Sininauhasäätiön 3- vuotinen Pyöröovesta ulos -hanke, joka auttaa toistuvasti lyhyitä vankeustuomioita suorittavia pääsemään ulos kierteestä konkreettisin keinoin, mm. järjestämällä asunnon. Toinen hanke on puolestaan pelkästään naisiin keskittyvä, Kriminaalihuollon Naiset näkyviksi -hanke, jonka tarkoituksena on rakentaa pohjaa heidän elämälleen jo vankilasta käsin. Molemmat hankkeet päättyvät tänä vuonna.

Mikäli mielenkiintosi heräsi, käy ihmeessä kuuntelemassa/lukemassa kahden pyöröovinaisen tarina heidän itsensä kertomana! https://yle.fi/uutiset/3-11651367

4 kommenttia artikkeliin ”Naiset vankilakierteessä

  1. Jysky

    Kiitos Linda, sait mielenkiintoni heräämään.
    Ensimmäisenä jäin miettimään, minkä verran aiheesta on julkisuudessa keskusteltu, kun vankiloita vuodesta 2008 kiertänyt Lukkari kertoi kuulleensa naisista pyöröovivankeina vasta vuosi sitten ensimmäisen kerran. Vaikka naisten osuus pyöröovivangeista on vähäinen, niin yllätyin, että Suomen vankiloissa olevista vangeista kuitenkin noin puolet ovat pyöröovivankeja. Luulisi, että yhteiskunnalla olisi tahtoa panostaa jälkihuoltoon tai muiden palveluiden kehittämiseen kustannusten pienentämiseksi. Kävin selailemassa artikkelin kommentteja ja valitettavaa mielestäni on, että osa ihmisistä ei näe esimerkiksi vankien varhaisten kokemusten ja kasvatuksen vaikutusta heidän elämänkulkuunsa ja tekemiinsä ratkaisuihin. Toki toinen haastateltavista naisista mietti, että suurimmalle osalle pyöröovinaisista varastelu on valinta, ellei kyseessä ole narkkaamisen tuoma pakonomainen tarve. Päihteiden ollessa kuvassa, rationaalinen ajattelu varmasti hämärtyy. Opituista tavoista poisopettelukaan ei varmasti ole helppoa.
    Aihe ei ole minulle entuudestaan tuttu, mutta pöyristyneenä kuuntelin nauhoitteelta, että naiset eivät ole tasa-arvoisessa asemassa kriminaali- ja päihdepalveluissa, esimerkiksi matalan kynnyksen turvakotien suhteen. Taas kerran huomaan törmääväni kolmannen sektorin tärkeyteen.

    1. Linda M

      Hei Jysky,
      kiva kuulla että sain mielenkiintosi heräämään! Aihe ei ollut minulle itsellenikään entuudestaan tuttu, toki tiesin olevan rikoksia uusivia lyhytaikaisvankeja, mutta en ollut tajunnut kuinka epätasa-arvoisessa asemassa naisvangit ovat. Jutussa kahden naisen tarinat tosiaan erosivat toisistaan siinä, että toisella rikosten motiivina toimi päihteet, kun taas toisella taloudelliset syyt ja opittu elämäntapa.

      Kävin itsekin lukaisemassa keskustelua aiheesta, ja kuten sanoit, valitettavaa oli huomata että osalla ihmisistä tuntui olevan sellainen mustavalkoinen mielipide asiaan, että jokainen meistä tekee omat valintansa. Onhan se tietysti totta, että meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämänkulkuumme, mutta olen itse vahvasti sitä mieltä että kaikilla meillä ei kuitenkaan ole yhtä hyvät, tai tasavertaiset lähtökohdat elämälle.

      Itse en myöskään allekirjoita tuota, mistä muutamat keskusteluun osallistuneista taisivat kirjoittaa, että tässäkin naisia olisi koitettu “uhriuttaa”, sen sijaan että keskityttäisiin todellisiin rikosten uhreihin. En itse ainakaan kokenut että tämänkään jutun naiset olisivat pitäneet itseään uhreina, vaan he halusivat kertoa oman tarinansa, ja tuoda esille sitä, että toistuvat vankilatuomiot eivät ehkä ole juuri se toimivin keino katkaista rikollisuuden kierrettä. Avun pitäisi tulla jostain muualta, ja tässä toden totta kolmas sektori on todella merkittävässä roolissa.

  2. Minja

    Kiitos Linda, toit esille tärkeän aiheen. Itsekin törmäsin mainitsemaasi ylen artikkeliin viime viikonloppuna. On surullista, että tällaisia pyöröovivankeja on.

    Syrjäytyminen ja huono-osaisuus, aivan kuten vankilakierteeseen joutuminenkin yhdistetään hyvin usein miehiin. Heitä toki onkin enemmistö, mutta aivan yhtä tärkeää olisi kiinnittää huomio myös samankaltaiseen tilanteeseen ajautuneisiin naisiin. Ei ole kenenkään etu, että pyöröovivangit palaavat vankilaan kerta toisensa jälkeen. Kun otetaan vielä huomioon tuomioiden lyhyys, ei vankila ainakaan “opeta” parantamaan tapoja. Vankilaa järkevämpiä keinoja auttaa olisivat erilaiset tukikeinot ja matalan kynnyksen palvelut, joko yhteiskunnan järjestäminä tai kolmannen sektorin toteuttamina. Toivon todella, että Sininauhasäätiön ja Kriminaalihuollon hankkeet saisivat jatkoa. Tarvetta uusillekin hankkeille varmasti olisi. Parasta tietenkin olisi että hankkeista saataisiin pysyviä keinoja auttaa.

    Mainitsit, että paheksunta naisia kohtaan on tiukemmassa ja miesten on hyväksyttävämpää mokailla. Näin varmasti onkin, osasyynä ehkäpä naisten ja miesten osakseen saama erilainen kasvatus. Luulen, että häpeän leima näillä naisilla on niin suuri, että he eivät halua astua julkisuuteen kertomaan selviytymistarinaansa vaan he mieluummin pyrkivät unohtamaan menneisyytensä ja aloittamaan elämänsä puhtaalta pöydältä. Usein näillä naisilla on lapsia ja perhe, joita he haluavat suojella turhalta silmätikuksi joutumiselta. Ennakkoluulot ex-vankeja kohtaan istuvat varmasti syvällä kanssaihmisissä.

    1. Linda M

      Kiitos kommentista, Minja!
      Mainitsinkin jo tuossa aiemmassa vastauksessa, että minunkin mielestäni tässä jutussa oli tärkeänä pointtina se, että lyhyet, toistuvat vankilatuomiot eivät välttämättä ole paras keino ratkaista näiden naisten ongelmia. Sen sijaan, niihin ongelmiin jotka useilla rikoksen uusijoilla on taustalla, kuten päihteidenkäyttö ja syrjäytyminen, olisi syytä pureutua syvemmin. Tällöin olisi varmasti suuremmat todennäköisyydet saada heidät autettua vielä osaksi yhteiskuntaa. Nämä hankkeet ovat siis todella, todella tärkeässä roolissa ja toivoisin myös, että vastaavanlaisia olisi tulossa lisää. Jutussa mainittiinkin, että oikeusministeriössä olisi parhaillaan valmistelussa useampi hanke naisvankien tilanteen parantamiseksi. Äkkiseltään kun kävin selailemassa suunnitteilla tai käynnissä olevia hankkeita, löysin rikosten ennaltaehkäisyhankkeen. Kyseisen hankkeen tavoitteena on kehittää rikoksia ennaltaehkäiseviä palveluja ja palveluihin ohjautumista, uusintarikollisuuden ehkäisy ja rikoksiin syyllistyneiden ja vankilasta vapautuvien ohjaamisen edistäminen uusintarikollisuutta ehkäiseviin palveluihin, kuten kuntoutusohjelmiin ja päihde- ja mielenterveyspalveluihin. Mielestäni tämä kuulostaa erittäin hyvältä!

      Olet myös varmasti oikeassa tuossa, että rikollisuudesta irti päässeillä naisilla on korkeampi kynnys tuoda tarinaansa julki, juurikin tuon häpeän leiman vuoksi. Mitä vähemmän aiheesta puhutaan, sitä vaikeammaksi se muuttuu ja on ehkä helpompi vain pysytellä hiljaa silmätikuksi joutumisen sijaan ja nimenomaan perhettään suojellakseen. Mielestäni tämä on kuitenkin sääli, koska juuri näistä syistä ennakkoluulot naisrikollisia kohtaan ovatkin tiukemmassa kuin miehillä, koska kyse on ihmisille tuntemattomammasta ilmiöstä. Siksi halusin itsekin tämän aiheen nostaa esille.

Vastaa