SAB-BIO:n näkyvyyden lisääminen – miten projektitiimi onnistui?

Tammikuun alussa projektitiimi lähti toteuttamaan yhteistyökumppani Igis-SuKonin kanssa projektia. Kyseessä on prosessiteknisiin LVI-ratkaisuihin erikoistunut toiminimi, joka on ollut toiminnassa vuodesta 2012 saakka. Projektissa oli tarkoitus lisätä yrityksen näkyvyyttä ja tunnettuutta muun muassa perustamalla verkkosivut, joita yrityksellä ei vielä projektin alkuhetkellä ollut. Linkki aiempaan blogipostaukseen: https://showcase.laurea.fi/projektiblogit/2021/nakyvyyden-lisaaminen-sab-biolle/

Projekti alkaa olla loppumetreillään, ja onkin aika tehdä katsaus siihen, miten tiimi on onnistunut näkyvyyden lisäämisessä kevään aikana. Yritys haki projektin aikana aputoiminimen SAB-BIO, joten verkkosivu perustettiin sen nimellä.

Projektitiimi loi yritykselle verkkosivut (sab-bio.fi), joka olikin yksi projektin tärkeimmistä tavoitteista. Verkkosivulle koottiin tietoa yrityksestä, tarjotuista palveluista sekä alalle tyypillisesti muutamia referenssejä. Verkkosivujen lisäksi perustettiin jo projektin alkuvaiheessa yritykselle LinkedIn-profiili, johon tiimi onkin ehtinyt postata jo muutaman julkaisun.

Alkuun verkkosivu ei tullut esiin Googlen hakutuloksissa, mutta onnistuneella hakukoneoptimoinnilla verkkosivut saatiin näkymään hakutulosten kärjessä. Verkkosivulle sisällytettiin sopivia hakusanoja, ja nyt potentiaalisten asiakkaiden on helppoa löytää yrityksen sivut ja tutustua palveluihin. Sivuille valittiin käytettäväksi sanoja, jotka vaikuttavat hakuoptimointiin ja siten hakukonenäkyvyyteen. Sivusto on näin projektin loppupuolella selkeästi näkyvissä Googlen hakutuloksissa. Sivun löytää yrityksen nimellä, tai esimerkiksi hakusanoilla ”biotekniikan konsultointia”. Hakusanoilla ”biotekniikan konsultointi” verkkosivut olivat 27.4.2021 neljäntenä hakutuloksissa ja yrityksen nimellä haettuna ensimmäisenä. 

Lopulliset tulokset nähtäneen pidemmällä aikavälillä, kun tiedetään, kuinka paljon verkkosivu on lisännyt yrityksen asiakaskuntaa. Tähän mennessä tiimi on onnistunut hyvin näkyvyyden lisäämisen edellytysten rakentamisessa.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi