Koti Kullan Kallis -Lopuksi

Asunnottomuus on saanut viime vuosina paljon julkisuutta ja sen takia ajattelinkin, että perusasiat asunnottomuuteen liittyen on aika monella hallussa. Toki kyseessä saattaa olla ajatukseni vääristymä, koska asunnottomuus on itselleni tutumpi aihe. Ainakin nyt.

Blogiini liittyvä projektityö sisältää paljon informaatiota asunnottomuudesta enkä halunnut niitä enää blogissani toistaa. Kuka tahansa pystyy katsoa nopealla googlauksella perusfaktat asunnottomuudesta niin halutessaan. Halusin kirjoituksen sisällön olevan jotain muuta, enemmän ajatuksia ja tunteita herättävä blogi asunnottomuudesta. Joko sillä tavalla, että lukija saa jotain uutta ajateltavaa tai jatkojalostettua jo aiemmin esiintynyttä ajatusta.

Kodin käsite, talouden vaikutukset asunnottomuuteen, korona ja asunnottomuus sekä mielipiteiden muuttaminen asunnottomuuteen liittyen ovat vain pintaraapaisu siitä, mitä asunnottomuudesta voisi kirjoittaa. Aihe on laaja. Toivoin jättäneeni teksteissäni varaa kysymyksille enkä antanut valmiita vastauksia. Aikakausi tällä hetkellä on epävarmuutta ja ristiriitaisuuksia täynnä, mutta asunnottoman tilanne on aikakaudesta riippumatta sama. Ei toivoton, mutta paljon aktiivisuutta kaipaava osa-alue.

Presidentti kehottaa ”Ottakaa fyysistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä toisiinne”. (https://www.presidentti.fi/uutinen/presidentti-niinisto-koronaviruksesta-olemme-tassa-joukolla-toinen-toisiamme-tukemassa/ ) Huolehditaan me, joilla asiat ovat hyvin, myös niistä, joilla ei mene niin vahvasti. Jos ajatellaan yhteiskuntaa tiiminä, olemme yhtä voimakkaita kuin ryhmämme ”heikoin lenkki”. Miten saisimme kaikki, asunnottomat ja muut huono-osaiset, mukaan yhteiskuntaan sen osallistuvaksi jäseneksi? Varsinkin olemassa olevan kriisin takia, jälleenrakentamisen tulisi huomioida myös ne, joilla oli vaikeaa jo ennen kriisin alkua.

Blogi hiljenee

Nyt on tullut viimeisen blogipostauksen aika ja lopettelemme blogin kirjoittamisen tähän. Blogit ovat liittyneet Pasovan opintojaksoon ja saaneet inspiraatioita projektistamme, jonka toteutimme yhdessä Vantaan aikuisopiston suomen kielen opiskelijoiden kanssa. Projektin keskiössä olivat yhteinen tekeminen, osallisuuden kokeminen ja mediataitojen kehittäminen. Opiskelijoilla oli kova tarve päästä keskustelemaan suomen kielellä ja rohkaistua kielen käyttämisessä. Blogimme nimi -Monen kulttuurin maa, juonsi juurensa myös projektistamme. Maassamme kohtaavat erilaiset kulttuurit, niin muualta tulleet, kuin Suomen sisällä aina olleet.

Lue lisää Blogi hiljenee

Päätepiste

Jokaisen meistä on hyvä toisinaan palata elämän perusasioiden äärelle. Jotta mieli ja keho voisivat löytää tasapainoa ja elämä muodostua mielekkääksi, on ymmärrettävä arvostaa tätä ainutkertaista elämää. On hyvä tiedostaa omien tekojensa vaikutukset omaan hyvinvointiin ja ottaa vastuu siitä toimimalla itseään kuunnellen. Pohdimme yhdessä millaiset hyvinvointia haastavat ilmiöt luovat nuorille haasteita ja ovat muutenkin ajankohtaisia. Löysimme monia sellaisia asioita, jotka koimme monia ihmisiä koskettaviksi ja siksi tärkeiksi tai ajankohtaisiksi myös nostaa esiin blogissamme. Lähdimme kukin tahoillamme syventämään tietämystämme näistä aiheista.

Lue lisää Päätepiste