Blogiarkisto

Blogiarkistoon on koottu ne blogit, joihin kirjoittaminen on päättynyt

Työttömyys ja opiskelu

Helsingin Sanomat julkaisi jokin aika sitten kiinnostavan mielipidekirjoituksen työttömyyttä koskien (Raimo Lantelankallio / HS 17.11.2021). Tässä puheenvuorossa kirjoittaja rinnasti työttömyyden hoidon ”aikuisten päivähoitoon”, jonka teho on vähäistä tai olematonta. Tämä on toki kärjistetysti sanottu, mutta siinä saattaa olla taustalla myös totuus. Itse olen seurannut lähiaikoina työttömyyden hoitoa hyvinkin läheltä, ja huomannut, kuinka haastavaa motivoituneenkin työttömän […]

Työttömyys ja opiskelu Read More »

Empatia ja inhimillisyys merkittävänä osana päihdetyön perustaa!

Päihteidenkäyttäjien parissa tehtävistä töistä on aina aika-ajoin juttua lehdissä ja sosiaalisessa mediassa. Jalkautuvaa päihdetyötä tehdään, jotta terveydenhuollon ja matalankynnyksen palveluiden tavoittamattomissakin olevalla on mahdollista saada apua, puhtaita käyttövälineitä, vaatteita ja esimerkiksi hygieniatuotteita. Helsingissä jalkautuvaa päihdetyötä tekee muun muassa A-Klinikkasäätiö. Ruoka- ja tarvikeavun rinnalle lähes yhtä tärkeäksi nousee kuitenkin asiakkaan ja työntekijän välinen kohtaaminen. 

Empatia ja inhimillisyys merkittävänä osana päihdetyön perustaa! Read More »

Muistisairauden toteaminen ja hoito

Vanhusten määrä lisääntyy ja sen myötä myös erilaisten muistisairauksien esiintyvyys yleistyy. Yleisin muistisairauksien aiheuttaja on Alzheimerin tauti, joka aiheuttaa 60­-70 prosenttia tapauksista. Muistisairauksien kehittymisen aiheuttajina on usein samankaltaisia tekijöitä kuin sydän- ja aivoverisuonisairauksilla. Korkea verenpaine, diabetes, ylipaino, alkoholi, tupakointi, liikunnan vähäisyys ja korkea kolesteroli ovat merkittäviä riskitekijöitä muistisairauden kehittymisessä. Perintötekijöillä on myös vaikutusta. Muistisairauksien yleisyys

Muistisairauden toteaminen ja hoito Read More »

Kohtaaminen ja asiakastyö

Asiakastyössä ammattimainen kohtaaminen on kaiken a ja o. Aidolla ja arvostavalla kohtaamisella luodaan luottamusta asiakkaan ja työntekijän välille. Luottamuksen syntyminen on onnistuneen vuorovaikutuksen tulos ja sillä on suuri merkitys kohtaamisen kannalta. Tässä postauksessa kerron hyvän kohtaamisen ominaisuuksista asiakastyössä.

Kohtaaminen ja asiakastyö Read More »

Vuorovaikutuksen ABC

Vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä taitoja jokapäiväisessä kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa. Hyvä vuorovaikuttaja osaa olla aidosti läsnä tilanteessa, kertoa omia ajatuksiaan ääneen, kuunnella toista ja osoittaa kiinnostustaan puhujalle. Tässä postauksessa käyn läpi onnistuneen vuorovaikutuksen ominaisuuksia kolmen eri osa-alueen kautta.

Vuorovaikutuksen ABC Read More »

Läsnäolo – Lääke parempiin kokouksiin

Kokoukset voivat maistua toisinaan pakkopullalta. Ajatukset harhailevat, ryhmän sisällä syntyy kokoukseen liittymättömiä keskusteluja eikä aiheessa tahdota pysyä. Etäkokouksissa on helppoa eristäytyä lämpimän viltin alle aamutuimaan alkavissa ja vuorovaikutuksen puutteella maustetuissa ”keskustelutuokioissa”.

Läsnäolo – Lääke parempiin kokouksiin Read More »

Organisaation maine sosiaalisen median tuomaroimana

Selatessani Instagramin toinen toistaan kulinaristisempien ruokapostausten ja Mariaanien hautaakin syvempien mietelauseiden keskeltä puhelimen näyttöni täyttää lähes poikkeuksetta jonkin organisaation ehdotettu postaus. Ne ovat yleensä mainoksia, kannanottoja tai muita ilmoitusluontoisia asioita, joita yhdistää tavoite parantaa organisaation näkyvyyttä sekä mainetta.

Organisaation maine sosiaalisen median tuomaroimana Read More »

Onni näkyy arjessa

Tapasin ystäväni ja hänen lapsensa pitkästä aikaa. Tiesin toki, että lapsi on ainutlaatuinen ja tärkeä, kuten jokainen lapsi. Tällä kertaa sain kuitenkin kuulla tarkemmin erityisestä NEPSY-lapsesta, elämästä erityislapsiperheenä ja yhteiskunnan palveluista. NEPSY-lapsella tarkoitetaan lasta, jolla on diagnosoitu jokin neuropsykiatrinen oireyhtymä. Perhe kertoo mielellään ja avoimesti tarinansa, ja jaan sen teille perheen luvalla.

Onni näkyy arjessa Read More »