yhteisöllisyys

Asukastila kohtaamispaikkana

Asukastila on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa voi tutustua uusiin ihmisiin. Niiden tarkoituksena on parantaa alueen asukkaiden oma-aloitteellisuutta ja yhteisöllisyyttä. Asukastilojen tavoitteena on yksinäisyyden ehkäisy ja asukkaiden hyvinvoinnin lisääminen. Asukastilat ovat kaikille avoimia tiloja, jotka ovat vapaita kaikesta syrjinnästä. Tilassa voidaan järjestää erilaisia tapahtumia ja eri yhteisöt ja yhdistykset ja yksityishenkilöt voivat vuokrata tai varata tiloja […]

Asukastila kohtaamispaikkana Read More »

Käynnistetään kevät yhdessä

Kuten kaikki kaupungit, on korona hiljentänyt Kangasalan. Juuri kun olimme avanneet ovet kylämme perhekahvilalle, piti ne jo toistaiseksi sulkea. Kälynen talvi esti itsessään yhteiset kokoontumiset mm. pulkkailun ja luistelun merkeissä, joten kevään kurkistaessa innostuimme ystäväni kanssa mahdollisuudesta aloittaa toiminta, joka toisi meitä ihmisiä yhteen täällä Kangasalla. MLL:n yhteyshenkilön kautta järjestimme Kangasalle ilta perhekahvilan. Haluamme muodostaa

Käynnistetään kevät yhdessä Read More »

Yhteisö vai yhteisöllisyys?

Tämän päivän trendisana esimerkiksi asumisen saralla on yhteisöllisyys. Muun muassa rakennuttajat ovat ymmärtäneet asukkaiden osallistuttamisen tärkeyden rakennussuunitelmia tehdessä ja pyrkivät ottamaan huomioon yhteisön näkökulman uusia asuinalueita muodostettaessa. Mutta mitä eroa on yhteisöllä ja yhteisöllisyydellä? Entä mitä sana yhteisöllisyys tarkalleen ottaen tarkoittaa?

Yhteisö vai yhteisöllisyys? Read More »

Yhteisöllisyys vahvistaa

Oma jaksaminen ja hyvinvointi on monien ihmisten mielissä näinä päivinä. Huolehditaan syömisestä, nukkumisesta ja liikkumisesta. Omistetaan fitnesskellot, joogamatot ja idätetään silmuja tiskikaapissa. Ollaan ketodieetillä, käytetään detox-kuureja ja lisäravinteita. Meditoidaan. Kaikki tämä on tietysti hyväksi. Kuinka moni tämän hyvinvointihuuman keskellä, muistaa huolehtia kaikkein tärkeimmästä hyvinvoinnin peruspilarista? Sen ja kiireisen arjen keskellä tämä helposti unohtuu ja välttämättömimmät

Yhteisöllisyys vahvistaa Read More »