2022

Olenko kotona? – esittely

Hei, olemme neljä ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijaa Laurea-ammattikorkeakoulusta, joilla on ulkomaalainen tausta. Blogimme tulee käsittelemään maahanmuuttajien kotoutuminen käytännön ja myös tuoda esiin omastamme kokemuksiamme pohdiskellun. Lisäksi perehdytään etuihin ja palveluihin, joita heille tarjotaan koko prosessin ohella. Esittelemme myös, miten eri maahanmuuttajataustaisten kohtaamiset hoidetaan ja miten ne vaikuttavat erilaisten palvelujen saamiseen. Blogissamme haluamme tuoda esille maahanmuuttajien kotouttamisen […]

Olenko kotona? – esittely Read More »

Unettomuuden vaikutus hyvinvointiin

Unettomuudella on valtava vaikutus ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Unettomuus voi näyttäytyä yöllisinä heräilyinä, vaikeutena nukahtaa tai heräämisenä liian aikaisin unesta, saamatta unta enää uudestaan. Pitkään jatkunut unettomuus alkaa vaikuttamaan ihmisen tarkkaavaisuuteen, kykyyn oppia uutta, muistaa asioita ja pahimmassa tapauksessa se altistaa verenkiertoelimistön sairauksille, diabetekselle ja masennukselle. Unettomuus myös laskee ihmisen mielialaa. (Mielenterveystalo.fi.) Unettomuudella ja esimerkiksi masennuksella

Unettomuuden vaikutus hyvinvointiin Read More »

Koukussa pelaamiseen

Mitä peliriippuvuus on ja ketä se koskettaa? Pelaaminen on tuttua tavalla ja toisella suurimmalle osalle ihmisistä ja yleensä se onkin satunnainen ilo, harrastus ja ajanviete. Pelaamisessa yhdistyvät usein sosiaalinen vuorovaikutus, leikki ja erilaisia taitoja kehittävä toiminta. Nykyajan pelaamista toteutetaan paljon internetissä, älypuhelimilla ja pelikonsoleilla. Joillekin pelaamisesta kuitenkin kehittyy riippuvuus, joka aiheuttaa monenlaista haittaa arkielämän todellisuudessa.

Koukussa pelaamiseen Read More »

Läheisriippuvaisen henkinen helvetti

Läheisriippuvuus on terminä niin leimaava ja tunteita herättävä, mutta moniko tietää mitä se oikeasti pitää sisällään? Termi itsessään tarkoittaa sitä, että toinen ihminen on pakonomaisesti riippuvainen toisesta henkilöstä. Tuleeko sinulle kuitenkaan mielikuva henkilöstä, joka olisi toisen fyysisestä kosketuksesta riippuvainen tai perässä vedettävä? Läheisriippuvaiset ihmiset toimivat jokainen yksilöinä ja toimintatavat voivat vaihdella hyvinkin suuresti. Toimintatavat voivat

Läheisriippuvaisen henkinen helvetti Read More »

Vanhemmuutta opetellessa

Siitä hetkestä lähtien, kun aloin odottamaan esikoistani 15 vuotta sitten, olen törmännyt useisiin ”odottakaapa vain” -ihmisiin. ”Odottakaapa vain, kun lapsi syntyy, sen jälkeen ette nuku enää ikinä.” ”Odottakaapa vain, kun lapsi oppii kävelemään.” ”Odottakaapa vain, kun tulee ensimmäinen uhmaikä.” ”Odottakaapa vain, kun alkaa teini-ikä.” Moni kokeneempi vanhempi tarkoittaa varmasti hyvää valmistaessaan tuoreita vanhempia kohtaamaan tulevia

Vanhemmuutta opetellessa Read More »

Uusperhe – uhka vai mahdollisuus?

Uusperheet kohtaavat paljon heihin kohdistuvia stereotypioita. On yllättävän yleistä, että uusperheen saatetaan ajatella olevan lapselle jollain tapaa jopa haitallinen. Lapsilla saattaa olla bonusvanhempaa kohtaan tietynlaisia ennakkoluuloja ja esimerkiksi isän uutta puolisoa saatetaan pitää ilkeänä ja pahana äitipuolena. Myös näin stereotyyppisesti yleistettynä, lapsen biologinen äiti saattaa ajatella edellisen puolisonsa uudesta vaimosta, että ”uskallapas koskea tai kasvattaa

Uusperhe – uhka vai mahdollisuus? Read More »

VIIMEISIÄ VIEDÄÄN –NIVOKSEN ASIAKASKYSELY PROJEKTI

Aurinkoista päivää kaikille! Täällä kirjoittelee ensimmäisen vuoden opiskelija, Miisa. Olemme olleet projektimme kimpussa viimeiset kuukaudet, ja nyt viimeisiä viedään. Olemme päässeet tekemään antoisaa asiakaskyselyprojektia, jonka toimeksiantajana toimii Nivos Oy, energiayhtiö.  Aloitimme projektimme toteuttamisen syyskuun alussa, heti koulujen alettua. Projekti kuulosti alusta asti hyvin mielenkiintoiselta, sillä asiakaskyselyn avulla saamme asiakkailta konkreettisesti palautetta siitä, mitkä asiat ovat

VIIMEISIÄ VIEDÄÄN –NIVOKSEN ASIAKASKYSELY PROJEKTI Read More »

Mitä näkövammaisuus on?

Millaista elämä olisi, jos yksi aisti puuttuisi tai toimisi vajavaisesti? Suomessa elää n. 55 000 näkövammaista henkilöä ja heistä 74 % heikkonäköisiä, 22 % sokeita ja osan näkövammaisuuden astetta ei ole selvitetty. On hyvä huomioida, että näkövammaiseksi ei luokitella henkilöä, jonka näkökykyä voidaan korjata laseilla tai jos toinen silmä näkee normaalisti. Valtaosa näkövammaisista, n. 80

Mitä näkövammaisuus on? Read More »

Legendaarisen nyrkkeilijä Amin Asikaisen haastattelu osana Hyvinkään Laurean Innovilla -tapahtumaa

Hei! Haastattelimme Amin Asikaista, yhtä Suomen menestyneimmistä nyrkkeilijöistä osana Hyvinkään Laureassa järjestettyä Innovilla-tapahtumaa, joka järjestettiin 10.11. Tapahtuman teemana oli opinnot ja yrittäjyys. Kohderyhmänä olivat Riihimäen lukiolaiset ja he pääsivät kiertämään osana tapahtumaa erilaisilla ständeillä. Ständien aiheena oli muun muassa sairaanhoitajaopinnot, sosionomiopinnot, tradenomit sekä YLY-hanke. Päivä huipentui Amin Asikaisen mielenkiintoiseen esitykseen, jossa hän kertoi omasta ammattilaisurastaan

Legendaarisen nyrkkeilijä Amin Asikaisen haastattelu osana Hyvinkään Laurean Innovilla -tapahtumaa Read More »

Lapsi lyö -onko se nyt niin vakavaa?

Mikä on sinun ensireaktiosi? Tämä ilmiö tai siihen reagoiminen alkoi kiinnostamaan, kun silmiini osui Keskisuomalaisen uutisointi yläkoulussa tapahtuneesta tilanteesta, jossa kaksi oppilasta oli huutaneet toisilleen ja tilanteeseen oli jouduttu kutsumaan poliisi. Uutisen kommenttikentässä oli useita asiasta mielipiteen omaavia kansalaisia kommentoimassa tyyliin ”pitääkö sitä poliisia nyt paikalle kutsua jonkun huutelun takia?”. Alkuperäistä uutista en enää löytänyt

Lapsi lyö -onko se nyt niin vakavaa? Read More »