Blogiarkisto

Blogiarkistoon on koottu ne blogit, joihin kirjoittaminen on päättynyt

Korona-ajan viestintä

Suomessa on nyt eletty poikkeusoloissa maaliskuun alkupuolelta saakka, eli noin kaksi kuukautta. Koronavirus on vaikuttanut elämiimme tänä aikana todella paljon ja näkyvästi: rajoituksia tapaamisissa, turvavälit ystävien kanssa lenkkeillessä, isovanhemmat neljän seinän sisällä. Mutta koronalla on myös ollut muunlaisia vaikutuksia, se on nimittäin vaikuttanut viestintäämme. Viestintä on korona-aikana korostunut monilta osin. Tiedontarpeemme on kasvanut suuresti, ja […]

Korona-ajan viestintä Read More »

Take- away ja muut tämän ajan ideat selviytymiseen Vantaalla

Korona aiheuttaa yrityksille harmia, varsinkin ravintola-alan yrityksille. Suomen ravintolat ovat kesäkuun alkuun saakka kiinni, jonka jälkeen ne saavat avautua asteittain. Ehkä. Tietyin rajoituksin. Ehkä. Vai mitenhän se sitten menikään? Kokonaan toinen asia on myös, miten asiakkaat sitten uskaltavat palata takaisin ravintoloihin?

Take- away ja muut tämän ajan ideat selviytymiseen Vantaalla Read More »

Viimeiset sanat

Blogimme käsitteli nuoria, ajankohtaisia asioita, ilmiöitä, sekä hyvinvoinnin tukemista eri keinoin. Puhuimme myös pahoinvoinnista ja miten se voi näkyä. Käsittelimme nuorten päihteidenkäyttöä, itsetunto-ongelmia ja ulkonäköpaineita, mielenterveyttä, lastensuojelua, verkossa tapahtuvaa nuorisotyötä, nuorten ajanviettotapoja, Islannin mallia, yksinäisyyttä, kesätöitä, ja Koronaviruksen tuomia haasteita nuorten arjessa.  

Viimeiset sanat Read More »

Koronakriisi muutti perehdyttämisenkin

Korona on muuttanut elämää melkoisesti, niin kotona, koulussa kuin töissäkin. Joillakin aloilla kriisi on ollut katastrofi, toisilla taas työt pyörivät kuten ennenkin mutta työtapoja on jouduttu miettimään uudestaan. Etätyöhön on siirrytty niillä aloilla, joilla se on mahdollista. Tämä asettaa haasteita keskinäiseen kommunikointiin ja erityisesti, kun tuttuun sakkiin tulee yksi uusi lisää.

Koronakriisi muutti perehdyttämisenkin Read More »

Rakkaudesta lajeihin!

Oli positiivista ja mieltä lämmittävää huomata, kuinka paljon pienellä Google selaillulla löytyi vähävaraisten, syrjäytymisvaarassa olevien ja yksinäisten lasten ja nuorten harrastustoimintaa tukevia tahoja.  Itse ajattelen harrastusten tukevan lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia parhaalla mahdollisella tavalla. Valitettavaa on, että harrastukset saattavat olla melko kalliitakin mutta mahtavaa on, että Suomesta löytyy paljon lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukijoita!

Rakkaudesta lajeihin! Read More »

Näin onnistut chatissa

Chatin käyttö asiakaspalvelussa on yleistynyt merkittävästi. Vaikka chatin käyttö on hyvinkin tuttua lähes kaikille meille, vaatii siinä onnistuminen oivien asiakaspalvelutaitojen lisäksi myös huomion kiinnittämistä pieniin tekijöihin. Tämän postauksen jälkeen opit muutamia kikkoja erinomaisen asiakaspalvelukokemuksen luomiseen chatissa.

Näin onnistut chatissa Read More »

Rajapinnassa

Nyt on aika lopettaa tämän blogin kirjoittaminen. Matka oli alussa hyvin haastava mutta monien mutkien kautta saimme kirjoitukset tehtyä. Aiheita oli mielessä paljon mutta tämän hetkinen tilanne vaikutti kirjoituksiin. Aiheet meidän blogeihimme ovat tulleet varhaiskasvatuksesta sekä koronan vaikutuksista arkeen.

Rajapinnassa Read More »

Mitä viestimme huolitellulla ulkonäöllä?

Lähdin muutaman ystäväni kanssa pyöräilemään ja valitsin päälleni mukavat urheiluvaatteet, joilla olisi mukava pyöräillä. Ulos päästessäni huomasin, että ystäväni olivat pukeutuneet hieman ”paremmin” kuin minä. He olivat meikanneet ja valinneet päälleen nahkatakit ja housuiksi farkut. Aloin pohtimaan tätä. Kyllähän minäkin valitsin ylleni vähän hienommat urheiluvaatteet enkä kulahtaneita verkkareita. Mitä oikein haluamme viestiä huolitellulla ulkonäöllä? Mitä

Mitä viestimme huolitellulla ulkonäöllä? Read More »

Tasa-arvosta jatkoa

Halusin jatkaa tasa-arvon merkeissä myös tätä seuraavaa blogipostausta. Projektissamme olisimme halunneet käydä Kaverikerholaisten kanssa läpi sanastoa tasa-arvoon liittyen ja pohtia sitä, että miten Suomessa tasa-arvo näyttäytyy myös ihan käytännössä. Projetissamme tiesimme, että asiakkaat ovat Suomen kielen taidoiltaan hyvin vaihtelevassa oppimisvaiheessa. Olisi ollut mahdollista, että jpukossa olisi ollut henkilöitä, joilla suomen kielen taitoa ei olisi ollut

Tasa-arvosta jatkoa Read More »