nuoret

Kiusaaminen: seuraukset ja puuttuminen

Usein ajatellaan, että jotain kiusataan erilaisuutensa vuoksi. Kiusaamisen syy on kuitenkin täysin kiusaajien kehittämä ja kuka tahansa voi joutua kiusaamisen kohteeksi. Kiusatulle luodaan sellaista mainetta, että hänen kanssaan ei haluta olla. (Hamarus 2022.) Kiusaaminen voi tapahtua esimerkiksi haukkumalla, ilkeillä puheilla, tönimällä, lyömällä tai ulkopuolelle jättämisellä. Kiusaaminen voi olla oikeastaan minkälaista toimintaa tahansa, jonka pyrkimyksenä on

Kiusaaminen: seuraukset ja puuttuminen Read More »

Eurooppalainen koululaistutkimus alkoholin ja huumeiden käytöstä (ESPAD) 

European School Survey Project on Alcohol and Other Drugs eli Eurooppalaista koululaistutkimusta on toteutettu vuodesta 1995. Tutkimuksessa kuvataan eurooppalaisten 15–16-vuotiaiden (yhdeksäsluokkalaisten) nuorten alkoholin ja huumeiden käyttöä ja siinä tapahtuvia muutoksia vuosien aikana. Tutkimus toteutetaan neljän vuoden välein ja viimeisin tutkimus on tehty vuonna 2019. Maita tutkimuksessa oli mukana 39 ja vastanneista suomalaisia yläkoululaisia 5001.  (THL)

Eurooppalainen koululaistutkimus alkoholin ja huumeiden käytöstä (ESPAD)  Read More »

Nuori ja vanhemmat

Nuoruusaika on yhtä myllerrystä. Nuori hakee vahvasti omia vahvuuksiaan sekä rajojaan. Vanhempien merkitys nuoruusvuosina korostuu.  MLL:n asiantuntijat kertovat sivuillaan, että ”Nuoren kannalta myönteisintä kehitykselle on vähitellen lisääntyvä liikkumatila ja vapaus niin, että vanhempi samalla huolehtii hänen turvallisuudestaan ja suhde vanhempaan pysyy avoimena ja luottamuksellisena. Kohtuulliset rajat tukevat nuoren myönteistä itsenäistymistä” 

Nuori ja vanhemmat Read More »

Urheiluseurat apuna-nuorten syrjäytymistä vastaan.

Koulussa on vaikeaa ja vanhemmat ei ymmärrä mua! Onneksi mulla on tänään treenit, siellä näkee joukkuekavereita ja valmentaja kannustaa! Siellä tuntuu, että kuulun joukkoon ja osaan jotain!Viikonloppu aamuna mua ei haittaa herätä aikaisin, sillä pelireissu ja pelikentät kutsuu.Peleissä saan onnistua ja epäonnistua, siellä porukka on yhtä!

Urheiluseurat apuna-nuorten syrjäytymistä vastaan. Read More »

Nuorten hyvinvointi ja elämänhallinta

Nuoret kokevat valtavasti paineita muuttuvassa elämänvaiheessaan niin koulun, kavereiden ja perheensä osalta kuin myös tunteidensa, tavoitteidensa sekä kehityksensä muutoksissa. Nuoren motivaatio kärsii herkästi, jonka seurauksena nuori saattaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi tai tarpeettomaksi ja ajatella, että parempi lopettaa yrittämästä. Erityinen riski huonovointisuuteen on heillä, joilla on hankaluuksia keskittymisen kanssa ja joilla on tapana vetäytyä. Toinen ääripää

Nuorten hyvinvointi ja elämänhallinta Read More »

Mikä ihmeen sote-uudistus?

Sote-uudistuksesta on puhuttu uutisissa jo useita vuosia. Ensimmäisiä kertoja siitä on ollut puhe jo vuonna 2006 (Strömberg 2019). 23.6.2021 eduskunta hyväksyi esityksen hyvinvointialueiden perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisen uudistamista koskien, eli lyhyemmin sanottuna sote-uudistuksen, ja presidentti vahvisti lait 29.6.2021. Osa laeista tuli voimaan heti heinäkuun alusta 2021, osa astuu voimaan ensimmäinen päivä

Mikä ihmeen sote-uudistus? Read More »

Nuoret ja uni

Murrosiässä unirytmi muuttuu hormonaalisista syistä. Nuoren on helpompi valvoa sekä pitkittää nukkumaanmenoaan ja sosiaalinen paine valvoa ruokkii unirytmin viivästymistä. Unirytmin viivästymistä ruokkii sosiaalinen paine valvoa myöhään ja tilanne pahenee usein viikonloppuisin, jolloin nuoren on mahdollista nukkua aamuisin pidempään kuin arkena. (Haapasalo-Pesu, Karukivi 2012) Vaikka nukkumaan meneminen myöhentyy, nuoren unentarve ei kuitenkaan vähene, vaan nuoren suositellaan

Nuoret ja uni Read More »