Hyvinkää

Kevät on kasvun aikaa – ajatuksia opiskelusta ja yhteishausta

Kevättä on usein kuvattu vuodenaikana, joka symboloi kasvua ja uusia alkuja. Kouluvuosi lähenee loppuaan, ja monille tämä tarkoittaa suuria päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Abiturienttien ylioppilaskirjoitukset ovat parhaillaan käynnissä, ja moni miettii, mitä tehdä seuraavaksi. Näin oli myös omalla kohdallani viisi vuotta sitten. Lukion ylioppilaskirjoitukset olivat meneillään, ja edessä häämötti varusmiespalvelus. Kouluttautuminen ei tuolloin vielä tuntunut ajankohtaiselta […]

Kevät on kasvun aikaa – ajatuksia opiskelusta ja yhteishausta Read More »

Projektityöskentelyä markkinatutkimuksen parissa – Opiskelijat aidossa yritysyhteistyössä

Laurea-ammattikorkeakoulun Hyvinkään toimipisteen tradenomien kevään projektin aiheena on ollut tehdä markkinatutkimus avainkumppani Multivac Finland Oy:lle. Multivac tarjoaa kokonaisvaltaisesti ratkaisuja tuotepakkausalalla alkaen pakkausmateriaaleista ja -koneista kokonaisiin tehdastoimituksiin. Yrityksen asiakkaat toimivat elintarvike- ja lääketeollisuuden alalla. Multivac Finland Oy on osa kansainvälistä Multivac Group-konsernia, jonka päätoimipaikka on Saksassa. Multivac Group on maailmanlaajuisesti yksi johtavista toimijoista alallaan työllistäen 7400

Projektityöskentelyä markkinatutkimuksen parissa – Opiskelijat aidossa yritysyhteistyössä Read More »

Kohti parempaa työhyvinvointi- ja työturvallisuusjärjestelmää 

Laurea-ammattikorkeakoulun tradenomiopiskelijoiden projektiryhmä on ollut Sofor Oy:n ohjelmistojen kehittämisessä. Sofor Oy on tunnettu työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden johtamisen ohjelmistojen TAVA Health ja TAVA Safety kehittäjänä. Yritys on käynnistänyt kehitysprojektin, jonka tavoitteena on tuoda lisäarvoa asiakkaille. Laurean opiskelijat ottivat tehtäväkseen toteuttaa Soforille markkinatutkimuksen, jonka avulla yritys voi kehittää ohjelmiaan, jotka vastaavat paremmin heidän asiakkaidensa tarpeisiin.  Projektitiimiin kuuluu

Kohti parempaa työhyvinvointi- ja työturvallisuusjärjestelmää  Read More »

Expanding Horizons: Bonne Juomat’s Journey to Global Markets 

Bonne Juomat, a well-known Finnish beverage company, is preparing to introduce its unique and healthful products to the Indian market. As part of a student project, we explored the potential of this venture and developed strategies to help Bonne Juomat achieve its export goals.  Our research identified promising opportunities in target markets, where consumers are

Expanding Horizons: Bonne Juomat’s Journey to Global Markets  Read More »

Esri Finland Oy – Markkinointi ja kiertotalousprojekti

Kiertotaloutta edistävä ratkaisu Esrin paikkatietopalvelun markkinointiin Toimeksiantonamme kevään markkinointiprojektissa oli selvittää kestävän kehityksen tavoitteet, standardit ja seurannassa käytettävät indikaattorit rakennusalan esimerkkiyrityksessä ja markkinoida heille menetelmä, jolla yritys voi edistää kiertotalouttaan ArcGis-paikkatiedon avulla. Projektimme tavoitteena oli markkinoida Esrin paikkatietopalvelut auttamaan asiakasyrityksiä saavuttamaan kiertotalouden tavoitteensa. Käytössämme oli Esrin ArcGis Online, Dashboard ja ArcGis Story Maps, jotka ovat toiminnallisia

Esri Finland Oy – Markkinointi ja kiertotalousprojekti Read More »

Kokemuksia projektiviestinnästä

Projektin läpivienti voi olla haasteellista, jos toimeksiantaja ei vastaa kysymyksiin tai ehdotuksiin. Tässä blogissa jaan vinkkejä ja kokemuksia siitä, miten selviytyä tällaisesta tilanteesta ja kuinka onnistua projektissa siitä huolimatta hyvin. Viestinnän vaikeusEnsinnäkin, selvitä mitkä tehtävät voit suorittaa itsenäisesti ja mitkä tehdään tiiminä. Keskity niihin, joita voit edistää omalla tiedollasi ja taidollasi. Tee samalla ennakoivia toimia,

Kokemuksia projektiviestinnästä Read More »

Matka eettisten liiketoimintaohjeiden luomiseen: Opiskelijaprojekti RTV:lle

Mistä projekti alkoi? Starttasimme alkuvuodesta 2024 projektin, jossa saimme toimeksiantajaksi RTV:n. Projektitiimimme koostuu kahdeksasta Laurean-ammattikorkeakoulun opiskelijasta. Projekti alkoi tiimin ja toimeksiantajan Lauri Juonelan tapaamisella, jossa Lauri kertoi meille projektin tehtävistä ja tavoitteista. Tehtävänämme oli luoda RTV:n yhteistyökumppaneille eettiset liiketoimintaohjeet.  Meidän ensimmäiset ajatuksemme olivat, että projekti on hieman haastava ja vaatii paljon perehtymistä aiheeseen, sillä eettiset

Matka eettisten liiketoimintaohjeiden luomiseen: Opiskelijaprojekti RTV:lle Read More »

Rentto Oy markkinointiprojekti ja Wanhan Kenkätehtaan tarina

Aloitimme tammikuussa 2024 kuuden Laurean opiskelijan tiimin voimin yhteistyöprojektin kiinteistöalalla toimivan Rentto Oy:n kanssa. Yksi näkyvimmistä Rentto Oy:n kiinteistöstä kantahyvinkääläisen näkökulmasta on oltava Wanha kenkätehdas. Itse olen käynyt kyseisessä kiinteistössä, jota myös välillä Rentto-taloksi kutsun, terveydenhoidossa ja hammaslääkärissä, sekä harrastamassa liikuntaa monin eri muodoin. Olen myös usein sanonut, että rakennus on yksi kauneimmista Hyvinkäällä ja

Rentto Oy markkinointiprojekti ja Wanhan Kenkätehtaan tarina Read More »

Opintoihin hyppy: orientaatioviikko uusille opiskelijoille

Orientaatioviikkonne Laurea-ammattikorkeakoulussa – millaisia muistoja se herättää? Jos teitä pyydettäisiin kuvailemaan yhdellä sanalla miltä orientaatioviikkonne tuntui, mikä sana se olisi? Innostus? Ahdistus? Ilo? Motivaatio? Pettymys? Nyt kun opintonne on jo käynnissä, osaisitteko arvioida, jaettiinko orientaatioviikon aikana tarpeeksi tietoa vai jouduitteko ottamaan asioista selvää itse?  Ensimmäisen vuoden opiskelijana muistan erittäin hyvin orientaatioviikkoni, joka oli vain puoli

Opintoihin hyppy: orientaatioviikko uusille opiskelijoille Read More »

Sälinkään kartanon markkinointisuunnitelma

Sälinkään kartanon projekti starttasi heti lukukauden alkuun ja se polkaistiin käyntiin tutustumallaprojektitiimin jäseniin, joukko toisilleen täysin tuntemattomia ihmisiä ensimmäistä projektiaanaloittelemassa, mitähän tästäkin vielä tulisi! Heti alkuun jaettiin roolit projektitiimin jäsenten kesken ja projektitiimin roolit jakautuivatryhmäläisten kesken seuraavanlaisesti;Projektipäällikkönä Aaro Rantanen, varaprojektipäällikkönä Joona Hedman, sihteereinä Tanja Aholaja Jade Holsti ja viestintävastaavina Elsa Jäske ja Maiju Hiltunen. Työhyvinvoinnista

Sälinkään kartanon markkinointisuunnitelma Read More »