Blogiarkisto

Blogiarkistoon on koottu ne blogit, joihin kirjoittaminen on päättynyt

Kuka ihmeen KEIJO?

KEIJO-hanke on kehitetty edistämään kokemusasiantuntijuuden keinoin rikostaustaisten ja päihdetaustaisten osallisuutta ja itsenäisyyttä. Hanke toimi ESR-rahoituksella vuosina 2018–2020. Sitä toteutti Valo-Valmennusyhdistys ry yhdessä Silta-Valmennusyhdistyksen ja Laurean ammattikorkeakoulun kanssa, yhteistyökumppanina Rikosseuraamuslaitos. KEIJO-koulutusta tarjotaan edelleen Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Hanke on saanut vuonna 2019 Vuoden pedagoginen teko tunnuspalkinnon ja vuonna 2021 Mielen avain -tunnustuksen. Mielen avain –tunnustus jaetaan kokemusasiantuntijuutta ja osallisuutta edistäneelle toimijalle.  

Kuka ihmeen KEIJO? Read More »

Palvelujärjestelmä: palvelua vai järjestelmää?

Meillä on Suomessa todella hieno himmeli ja sen nimi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmä tai oikeastaan sosiaali- ja terveysalalla on kaksi palvelujärjestelmää. Molemmilla aloilla tavallaan omansa. Yhteneväisyyksiä järjestelmissä on, että kumpikin järjestelmä on portainen, mutta jo lakien mukaan ne erotetaan erillisiksi osikseen. Me sosionomi opiskelijat käytämme todella paljon aikaa palvelujärjestelmän ymmärtämiseen, jotta osaamme tehdä palveluohjaamista oikealla

Palvelujärjestelmä: palvelua vai järjestelmää? Read More »

OPS-työskentely jatkui… Unelmien parissa

Toinen kehitysiltapäivämme alkoi ajatuksia herättelevällä vierailulla, meillä oli ilo ja kunnia saada koulutuksen, ajattelun ja elämysten puolestapuhuja sekä kehittäjä, kirjailija Saku Tuominen vieraaksemme. Terävä inspiraatiopuheenvuoro toi esiin monia näkökulmia, jotka herättivät mullistamaan ajatteluamme. Miten kehitymme, miten kehitämme, mitä epävarmuus mahdollistaa… Aiheita, joiden parissa olemme uutta luomassa. Jos et ole lukenut ensimmäistä kehitystyötämme koskevaa blogia, löydät

OPS-työskentely jatkui… Unelmien parissa Read More »

Lastensuojelutyön tulevaisuus

Lastensuojelun keskusliiton blogitekstissä liiton kolme erityisasiantuntijaa pohtii lastensuojelutyöhön liittyviä tilastoja. Asiakkuuksien määrän seuranta sekä asiakkuuteen liittyvien päätöksien taustalla olevat syyt vaativat tietoa tuekseen. Tulevaisuuden lastensuojelutyö tulisi olla tietoon perustuvaa. Jotta palveluista saadaan laadukkaampia, tulisi kaikkien tietämys lastensuojelusta olla kattavampaa. Lastensuojelutyöllä vaikutetaan kuitenkin merkittävästi ihmisten ja perheiden elämään. Sen takia laadun korottamiseen tulisi tähdätä vuosi vuodelta.  (Lastensuojelun keskusliitto 2021.)  

Lastensuojelutyön tulevaisuus Read More »

Irti Hyvän elämän mallilla rikollisesta elämästä Karikka-kuntoutuksessa

Ajattelin kertoa minun viimeisessä postauksessani Karikka-hankkeesta. Kalliolan Setlementti Ry toimii yhteistyössä Riihimäen vankilan kanssa tässä hankeessa. Hanke toteutetaan aikavälillä 1.8.2020 – 30.4.2023. Tämän hankkeen luodaan uutta voimavarakeskeistä päihdekuntoutusmallia.

Irti Hyvän elämän mallilla rikollisesta elämästä Karikka-kuntoutuksessa Read More »

Kehitysvammaisen henkilön sosiaaliset suhteet

Kehitysvammaisella ihmisellä on samanlaiset tarpeet sosiaalisiin suhteisiin kuin kenellä tahansa muulla. Sosiaalisten suhteiden solmiminen voi kuitenkin olla vaikeampaa kehitysvammaiselle henkilölle. Mikä mahdollisesti vaikuttaa sosiaalisten suhteiden solmimiseen ja miten sosiaalisia taitoja voitaisiin parantaa?

Kehitysvammaisen henkilön sosiaaliset suhteet Read More »