erityisperhe

Elämän alkutaival Downin syndrooman kanssa

Huolimatta siitä, että Downin syndrooma, tai Downin oireyhtymä, on yleisin Suomessa esiintyvä kromosomihäiriö, tuntuu itsestäni siltä, että harvalla on siihen varsinaista kosketuspintaa. Downin oireyhtymässä henkilöllä on yksi ylimääräinen kromosomi, eli 47 kromosomia, kun valtaväestöllä kromosomeja on 46. Kyseessä ei ole sairaus, eikä sen saamiseen voi vaikuttaa. Keskivaikea kehitysvammaisuus, joka vastaa noin 5–7-vuotiaan kehitystasoa, on Downin […]

Elämän alkutaival Downin syndrooman kanssa Read More »

Mielikuvituskavereita(ko)?

Sisältövaroitus! Postauksessa puhutaan muun muassa itsetuhoisuudesta ja aistiharhoista, joten mikäli aiheet aiheuttavat epämukavaa oloa juuri sinussa, suosittelen siirtymistä jonkin muun postauksen pariin. <3 Anni koki ensimmäiset kuuloharhansa koulun vessassa, ne kehuivat Annia, kun tämä viilsi itseään (Åström 2021). Lapsuudessa skitsofreniaan sairastuu noin 1 % maailman väestöstä. Keskimäärin miehet sairastuvat skitsofreniaan 20–28-vuotiaina ja naiset hieman myöhemmin. Vaikka sairaus

Mielikuvituskavereita(ko)? Read More »

Koulunkäyntiin oikeutettu

Elokuun alussa Suomessa astui voimaan oppivelvollisuuden laajentaminen, jota lähdettiin toteuttamaan ikäluokka kerrallaan. Laajennettu oppivelvollisuus tarkoittaa oppivelvollisuusiän nostamista 18 ikävuoteen sekä oppivelvollisuuden laajentamista toiselle asteelle perusopetuksen oppimäärän lisäksi. Laajennuksen tavoitteena on muun muassa lisätä koulutuksellista yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä vähentää erilaisia oppimiseroja sen kautta, että jokainen nuori tulisi suorittamaan toisen asteen koulutuksen.

Koulunkäyntiin oikeutettu Read More »

Tanssin edut erityisperheessä

Olen aiemmalta koulutukseltani tanssinopettaja, ja olen kiinnostunut yhdistämään sosionomikoulutuksessani oppimia asioita aiemmin oppimieni taidepedagogisten taitojen kanssa. Siksi silmääni osuikin tämä artikkeli New York Timesista, jossa kerrotaan erityislapsien tanssitunneista ja miten se vaikuttaa heidän elämäänsä: https://www.nytimes.com/2019/11/19/well/family/autism-children-dance.html

Tanssin edut erityisperheessä Read More »

Taide, muutakin kuin viihdettä

Viime vuonna maailman terveysjärjestön WHO:n tekemän raportin mukaan taide tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja erilaisiin terveyshaasteisiin. Raportti on laaja ja siinä käydään läpi erilaisten taiteenalojen hyötyjä eri ikäryhmissä. Raportissa käy ilmi, että taiteella on monenlaista merkitystä lapsen kehitykselle sen eri vaiheissa. Esimerkiksi laulaminen voi vahvistaa vauvan ja vanhemman välistä suhdetta.Mikäli kiinnostuksesi heräsi asiaa koskien, laitan linkin WHO:n

Taide, muutakin kuin viihdettä Read More »

Tunnista lasta kuormittavat tekijät

Vanhemmuus on aina stressaavaa aikaa, sillä jatkuvasti on monta rautaa tulessa. Töissä pitäisi käydä, ja siinä sivussa hoitaa lapsien harrastukset, sekä kotityöt. Mikäli perheessä on erityislapsia voi elimistön stressitila olla vieläkin moninkertaisempi, sillä arjessa koetaan paljon muitakin kuormittavia tekijöitä. Stressi voi viedä vanhemman sekä lapsen yöunet, sekä heikentää keskittymis- ja toiminta kykyä. Erityislapset usein kuormittuvat

Tunnista lasta kuormittavat tekijät Read More »

Arjen kuormittavuus luo erityisvanhemmalle riskin uupua

Erityislapsen vanhemmuus on niin arvokasta kuin vanhemmuus vain voi olla. On palkitsevia hetkiä, iloa ja naurua, mutta lapsiperhearjessa on myös paljon kuormittavia tekijöitä. Vanhempien väsymys heijastuu ja vaikuttaa koko perheeseen, niin vanhemman toimintakykyyn, hyvinvointiin, ilmapiiriin kotona, perheenjäsenten keskinäisiin väleihin kuin vuorovaikutukseen parisuhteessa ja lapsen kanssa.

Arjen kuormittavuus luo erityisvanhemmalle riskin uupua Read More »

Sisaruus erityislapsiperheissä

Ei välttämättä tule ajatelleeksi heti, että erityislapsiperheissä erityisyys koskettaa vanhempien ja itse erityislapsen lisäksi suuresti myös perheen muitakin lapsia. Keväällä sattunut tilanne omien lasteni kanssa herätti minut ajattelemaan asiaa. Etsin aiheesta tietoa ja sain huomata, että erityisperheissä muiden lapsien jääminen jopa näkymättömäksi on valitettavasti todellinen olemassa oleva uhka.  Tämä asia on mielestäni hyvä tiedostaa sosiaalialalle

Sisaruus erityislapsiperheissä Read More »

Erityinen tarvitsee tukea

ADHD, kuulovamma, downin sydrooma, autismi, diabetes, epilepsia, reuma… Erityislapsi ei ole tarkka termi, vaan päinvastoin hyvin kirjava. Sitä käytetään yleisesti esimerkiksi varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Erityislapsella viitataan lapseen, jolla on tarvetta erityiseen tukeen. Valtaosa näistä tuista on suunnattu alle 16-vuotialle. Erityislapsilla kasvun, kehityksen ja oppimisen edellytykset ovat saattaneet heikentyä esimerkiksi vamman, sairauden tai toimintavajauden takia.

Erityinen tarvitsee tukea Read More »

Sähkösaappaat & vauhtivarpaat liikkeelle

Hei  Olemme neljä ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijaa Laureasta.    Blogimme käsittelee erityislasten ja heidän perheidensä elämään liittyviä teemoja, arjen iloja, haasteita ja ajankohtaisia aiheita. Blogin nimellä kuvataan arkea, jossa ympärillä viuhuvat sähkösaappaat ja vauhtivarpaat.  Tervetuloa seuraamaan kirjoittelujamme!  – Anastacia, Anna, Joona ja Tina –

Sähkösaappaat & vauhtivarpaat liikkeelle Read More »