Pasova 2019

Liikettä niveliin!

Ensimmäisessä blogi-kirjoituksessamme lupasimme kertoa hallituksen suunnitelmista liittyen järjestötoimintaan, sekä liikunnan mahdollisuuksista. Jätän hallitusta koskevan kirjoittelun jollekin opiskelijatoverilleni, ja valitsen tämän kokonaisuuden aiheeksi jälkimmäisen.

Liikettä niveliin! Read More »

Maahanmuuttajien sopeutuminen Suomeen

Miten maahanmuuttajat sopeutuvat uuteen maahan? Pystymmekö auttamaan asiassa vai ovatko he itse täysin vastuussa omasta sopeutumisestaan? Uuteen maahan meneminen on aina haastavaa, koska joutuu opetella todella monia uusia asioita. Sopeutuminen on aina yksilöllistä, toinen voi sopeutua todella nopeasti, mutta toisella voi mennä aikaa siihen. Tässä postauksessa käsittelen miten maahanmuuttajat itse voivat vaikuttaa sopeutumiseensa ja millä

Maahanmuuttajien sopeutuminen Suomeen Read More »

Onnellisiako?

Mediassa on jo pidemmän aikaa kuohunut erilaisten ikäihmisten hoitoa järjestävien tahojen toiminta. Esimerkiksi Ylen vanhuutta käsitteleviä artikkeleita selatessani todella moni niistä oli surullista luettavaa. Onneksi seasta löytyi myös muutama artikkeli, jossa kerrottiin ikäihmisten hyvistä oloista ja heidän onnellisuudestaan.

Onnellisiako? Read More »

Jalkapalloa asunnottomille

Jalkapallo. Itselle melko vieras laji, jota joskus ehkä koulussa pelannut ja joskus yrittänyt telkkarista katsoa, innostumatta. Päädyin kuitenkin katsomaan dokumenttia, joka alkaa otoksilla juurikin kyseisestä lajista. Miten tämä nyt liittyy asunnottomuuteen? Noh, lähdin asiaa tutkimaan ja löysin järjestön nimeltä Homeless World cup foundation.

Jalkapalloa asunnottomille Read More »

Miten pieni teko voi auttaa!

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, miten minä voin auttaa kiusattua? Oletko sattumalta nähnyt tilanteen, jossa jotakuta kiusataan, mutta et ole tiennyt mitä tehdä. On olemassa monia tapoja auttaa, mutta monesti ihmisiltä puuttuu rohkeus puuttua tilanteeseen. Jo se, että välität ja sinulla on halu auttaa on jo suuri askel. Kuitenkin se, että oikeasti puuttuu tilanteeseen, vaatii yksilöltä

Miten pieni teko voi auttaa! Read More »

Nuorten asunnottomuus on nousussa

Suomessa on tehty paljon töitä asunnottomuuden vähentämiseksi ja ARA:n asuntomarkkinakyselyn mukaan asunnottomuus suomalaisten keskuudessa on ollut laskussa. Huolestuttavaa oli kuitenkin huomata, että alle 25-vuotiaiden nuorten ryhmä oli ainoa, jossa ei ollut tapahtunut muutosta parempaan, päinvastoin, pitkäaikaisasunnottomien nuorten suhteellinen osuus on ollut nousussa.

Nuorten asunnottomuus on nousussa Read More »

Ruutuaika

Kun aamulla herään, tarkastan ensimmäisenä kaikki viestit ja ilmoitukset, joita olen nukkuessani saanut. Samalla kun syön aamupalaa, katson aamu-TV:tä ja uutisia. Bussilla ja junalla matkustaessani huomaan muiden kanssamatkustajieni katselevan puhelimiaan. Koulussa näen opiskelijoita koneiden äärellä käytävillä, kirjastossa ja luokissa. Itsekin käytän tietokonetta opiskelujeni takia useita tunteja päivässä. Toimistotöistä kotiin palannut poikaystäväni selailee puhelintaan ja viestittelee

Ruutuaika Read More »

Mielenterveyden häiriöt ja työelämä

Elämässä voi tulla vastaan odottamattomia asioita, mihin ei välttämättä pysty itse varautumaan tai ennaltaehkäisemään. Mielen terveyteen liittyy vahvasti kyky reagoida erilaisiin ongelmiin. Välillä voi tuntua siltä, että maailma odottaa sinulta jotakin mihin et välttämättä tällä hetkellä pysty. Mielenterveyden häiriöistä on kysy silloin kun mieliala, tuntee, ajatukset tai käytös haittaavat toimintakykyä, ihmissuhteita tai aiheuttaa kärsimystä. Näitä

Mielenterveyden häiriöt ja työelämä Read More »

Kulttuurien monimuotoisuus ja vuorovaikutus

Olen opiskelemassa sosionomiksi ja tulevassa työpaikassani tulen kohtaamaan moninaisia ihmisiä erilaisissa työryhmissä ja työyhteisöissä. Kun kohtaan ihmisiä keskustelen ja kuuntelen. Ryhmässä työskennellessä kohtaan erilaisia mielipiteitä ja kerron oman kantani asiasta. Näissä kaikissa tilanteissa käytän vuorovaikutustaitojani eli vuorovaikutustaitoni ovat läsnä kaikissa kohtaamisissani päivittäin.

Kulttuurien monimuotoisuus ja vuorovaikutus Read More »

Koulukiusaamisen yleisyys ja ulkomaalaistaustaisten osuus kiusatuista Suomessa

Koulukiusaaminen on valitettavan yleistä, ja on joitakin ryhmiä, joihin sitä kohdistuu muita enemmän. Tässä viimeisessä kirjoituksessani käsittelenkin koulukiusaamisen yleisyyttä Suomessa, sitä mihin ryhmiin koulukiusaamista kohdistuu eniten sekä kiusaamisen esiintyvyyden vaihtelevuutta eri ikäluokissa ja kouluasteilla.

Koulukiusaamisen yleisyys ja ulkomaalaistaustaisten osuus kiusatuista Suomessa Read More »