2021

Projekti: Tuusulan Rotaryklubin 50-vuotishistoriikki

Tämän syyslukukauden ajan olemme ahkeroineet Tuusulan Rotaryklubin 50-vuotishistoriikin parissa. Projektin tavoitteena oli tehdä Tuusulan Rotaryklubille nykyaikainen 50-vuotishistoriikki ja sen tarkoituksena on juhlistaa Tuusulan klubin 50-vuotistaivalta. Historiikin avulla pyritään saamaan ihmisiä kiinnostumaan ja tutustumaan toimintaan, erityisesti saada nuoria kiinnostumaan toiminnasta. Toteutimme historiikin nettiversiona, jolloin sitä on helppo muokata myös jälkikäteen, ja se on kaikkien tavoitettavissa. Sen […]

Projekti: Tuusulan Rotaryklubin 50-vuotishistoriikki Read More »

Laurean restonomiopiskelijat Paistinkääntäjien juhlassa

Eräänä marraskuisena lauantai-iltana Finlandia-Talolla juhlittiin. Tällä kertaa ruoka ja juoma ei ollut vain juhlien oheispalvelu, vaan pääosassa ja illan puheenaihe.  Reilut 200 juhlavierasta olivat pukeutuneet parhaimpiinsa, daamit elegantisti iltapuvuissa ja herrat tyylikkäästi smokeissa. Suurimmalla osalla oli kaulassaan käädyt. Juhla oli Chaîne des Rôtisseurs Helsingin voutikunnan Merikapituli, jonka onnistumisesta vastasi muun muassa neljä Laurean restonomiopiskelijaa.

Laurean restonomiopiskelijat Paistinkääntäjien juhlassa Read More »

Turvapaikanhakijoiden opiskelumahdollisuudet Suomessa

Kun puhutaan turvapaikanhakijoista ja opiskelusta, monelle tulee ensimmäisenä mieleen suomen kielen opiskelu. Suomen kielen taito onkin tietenkin tärkeä asia kotoutumisen ja Suomessa työskentelyn kannalta mutta harva tietää tai tulee edes ajatelleeksi, että turvapaikanhakijoilla on myös muita opiskelumahdollisuuksia. Jonkin verran perehtymistä aihe kuitenkin vaatii ennen opiskelupaikan vastaanottoa.

Turvapaikanhakijoiden opiskelumahdollisuudet Suomessa Read More »

Valoa koronan aiheuttaman työttömyystunnelin päässä?

Yle uutisoi marraskuun alussa työllisyyden olevan nousussa ja saavuttavan pian pandemiaa edeltävän tason. Tilastollisesti työttömiä on toki vähemmän kuin vuoden alussa, mutta lukemat ovat kasvaneet lisääntyneiden määräaikaisuuksien ja osa-aikaisten työsuhteiden ansiosta. Korona on lisännyt epävarmuutta työmarkkinoilla ja vakituiset kokoaikaiset työsuhteet tuntuvat olevan kivenalla. Prosentuaalisesti työllisyys näyttää siis positiiviselta, mutta kuinka moni pystyy osa-aikaisella työllä itsensä

Valoa koronan aiheuttaman työttömyystunnelin päässä? Read More »

Relaa jo aivojesi takia!

Somen pauloissa Oletko riippuvainen somesta? Selaatko jatkuvasti Instagramia, Facebookia, Tiktokia tai jotain muuta vastaavaa? Jos puhelimesi piippaa, hätkähdätkö? Vangitsevatko jotkut tietyt somessa olevat jutut sinut helposti pauloihinsa? Jos sinulla ei ole tekemistä, tartutko älylaitteeseen ja etsit sieltä jotain? Ymmärrätkö, että aina ei tarvitse olla tavoitettavissa? Miten moni meistä myöntääkään, että voisi vastata myöntävästi moneen edellä

Relaa jo aivojesi takia! Read More »

Osakesäästötilin kehittäminen piensijoittajien näkökulmasta

Opinnäytetyön aihe heräsi omasta kiinnostuksestani sijoittamiseen ja osakesäästötiliin. Suomessa on otettu tammikuussa 2020 käyttöön uudenlainen osakesäästötili. Osakesäästötilin tarkoitus on edistää suomalaisten piensijoittajien aktiivista sijoittamista ja säästämistä. Tämä tili eroaa merkittävästi perinteisestä arvo-osuustilistä verotuksen suhteen. Osakesäästötilillä veroja maksetaan arvopapereiden luovutusvoitoista ja osingoista vasta, kun varoja eli rahaa nostetaan tililtä ulos. Arvo-osuustilillä veroja maksetaan joka vuosi tilillä

Osakesäästötilin kehittäminen piensijoittajien näkökulmasta Read More »

Kohtaaminen ja asiakastyö

Asiakas on aina oikeassa! Onko näin oikeasti? Vaikka yrittäjä onkin asiakkaan palveluksessa, ei asiakas mielestäni aina voi olla oikeassa. Tätä asiaa ei voi tietenkään töksäyttää asiakkaalle. Yrittäjän diplomaattiminän pitää astua tällöin esiin. Jotta syntyy hedelmällinen ja arvokas asiakkaan kohtaaminen, tarvitsee yrittäjän osata eläytyä toisen osapuolen asemaan ja hänen pitää olla myös herkkä tulkitsemaan ympärillä vallittsevaa

Kohtaaminen ja asiakastyö Read More »

Villiyrttitietoudesta boostia elämyspalveluihin!

Luontomme on täynnä villejä kasveja, joita voi ilmaiseksi ja pienellä vaivalla hyödyntää kaupallisesti sekä matkailupalveluissa, ruuassa että juomassa. Villiyrtit ovat nousseet nyt suomalaisten suosioon ja niistä löytyy myös monipuolista makumaailmaa tukemaan suomalaista ruoka- ja juomakulttuuria sekä lähimatkailun maailmaa.

Villiyrttitietoudesta boostia elämyspalveluihin! Read More »