maahanmuuttajat

Tervetuloa! Toinen todellisuus -blogin esittely

Heippa hei!  Olemme neljä ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijaa Laurean Tikkurilan kampukselta. Blogissamme aiomme perehtyä monipuolisesti pakolais- ja turvapaikanhakijaperheiden elämään sekä täällä Suomessa että matkalla Suomeen. Lisäksi selvitämme aiheeseen liittyvää terminologiaa ja perehdymme siihen, millaisia palveluja Suomessa järjestetään tänne pakolaisina tulleille perheille. Käsittelemme blogiteksteissämme esimerkiksi mitä tapahtuu, jos turvapaikanhakija tekee rikoksen tai kuuluu seksuaalivähemmistöön ja pääsemmepä myös haastattelemaan yhtä turvapaikanhakijana Suomeen tullutta

Tervetuloa! Toinen todellisuus -blogin esittely Read More »

Lapsen kaksi maailmaa

Maahanmuuttajalapsella on käytännössä kaksi maailmaa. Kotona puhutaan tiettyä kieltä, syödään tiettyä ruokaa ja käyttäydytään tietyllä tavalla. Mutta sitten kun mennään päiväkotiin tai kouluun, siellä puhutaan taas toista kieltä, syödään toisenlaista ruokaa ja käyttäydytään mahdollisesti eri tavalla. Miten lapsi sitten sovittaa nämä kaksi maailmaa yhteen? Tässä avustaminen onkin varhaiskasvatus- ja opetustoimen yksi tärkeimpiä tehtäviä.

Lapsen kaksi maailmaa Read More »

Tietoa puhuttuna -Video Vantaan palveluista varhaiskasvatusikäisten perheille

Vantaa on monikulttuurinen kaupunki, jossa vantaalaiset puhuvat äidinkielenään monia eri kieliä. Eri kielet ja kulttuurit kuuluvat varhaiskasvatuksen arkeen työssämme Korso-Koivukylä alueen päiväkodeissa. Monikielisyys on perheelle rikkaus, lapset oppivat varhaiskasvatuksessa äidinkielen lisäksi suomea ja leikkien lomassa hieman muita kieliä. Kielen opiskelu ja asioiden hoitaminen suomen kielellä on arkipäivää myös monille vanhemmille. Tietoa tarjotaan enenevissä määrin monella

Tietoa puhuttuna -Video Vantaan palveluista varhaiskasvatusikäisten perheille Read More »

Juha Järvi Orapi Nordicilta.

Työntekijävalinnassa ratkaisevat koulutus, kielitaito ja asenne, ei syntyperä

Orapi Nordic Oy Ab on ranskalaisen Orapi Group konsernin tytäryhtiö, jonka päätoimipaikka sijaitsee Suomessa Vantaalla. Orapi Nordiciin kuuluu Suomen lisäksi haarakonttorit Ruotsissa ja Norjassa. Yritys myy kunnossapitoon ja tuotantoon soveltuvia tuotteita teollisuuteen, korjaamoille, kiinteistönhuoltoon ja siivoukseen.

Työntekijävalinnassa ratkaisevat koulutus, kielitaito ja asenne, ei syntyperä Read More »

Miten tukea monikielistä työyhteisöä?

Monikielisen työyhteisön tukeminen tarkoittaa erilaisia toimenpiteitä, joita yrityksen tulee huomioida jo ennen rekrytointia, rekrytointiprosessissa sekä työsuhteen aikana. Näihin toimenpiteisiin pureuduttiin Vantaan kaupungin Uudet palvelupolut korkeasti koulutetuille maahanmuuttajille ja Kasvua Vantaalle kansainvälisistä osaajista -hankkeiden yhteiswebinaarissa. Hankkeet saavat rahoitusta Työ- ja elinkeinoministeriöstä ja niiden avulla toteutetaan kansallisen Talent Boost -ohjelman tavoitteita. Webinaarissa kuultiin kielitietoisen yrityksen kokemuksista kansainvälisestä

Miten tukea monikielistä työyhteisöä? Read More »

Maahanmuuttajien hyvinvointi

Terveys ja hyvinvointi voi määrittää usealla eri tavalla näkökulmasta riippuen. Tässä blogissa terveys ja hyvinvointi käsitetään Maailman terveysjärjestön määritelmän mukaisesti. Sillä, että terveys ja hyvinvointi ovat dynaamista, fyysistä, psyykkistä, henkistä ja sosiaalista hyvinvointia, eikä pelkkänä sairauden uupujana. Hyvinvoinnin rakenneosat ovat muun muassa terveys, materiaalinen hyvinvointi sekä koettu hyvinvointi.

Maahanmuuttajien hyvinvointi Read More »

Maahanmuuttajien kulttuurien moninaisuus

Monikulttuurisuus voi tarkoittaa sitä, että samassa yhteisössä on olemassa monia kulttuureja, kieliä ja kansallisuuksia. Käsitteenä monikulttuurisuus voi painottaa yhä enemmän erilaisia kulttuurin alaryhmiä, kuten etnisyys, yhteiskuntaluokka, uskonto ja sukupuoli. Suomi on monikulttuurinen yhteiskunta tällä tavalla ajateltuna. Suomi on myös monipuolisesti monikulttuurinen, sillä Suomessa puhutaan useampia kieliä, myös erilaisia tapoja ja traditioita ylläpidetään sekä uskotaan erilaisiin

Maahanmuuttajien kulttuurien moninaisuus Read More »

Maahanmuuttajanuoret

Kaikkialta tulevat maahanmuuttajat ovat tulleet Suomeen parantaakseen elämän mahdollisuuksia, kuten työtä, koulua, ja paetakseen väkivaltaa.Yleensä Maahan tulee iso perhe, jossa on paljon lapsia.  Monet maahanmuuttajat ovat sitä mieltä, että Suomi on mahtava maa, koska täällä on monia työmahdollisuuksia ja hienoja kouluja. Nuorilla on paljon paikkoja, missä he voivat viettää aikaa, missä ei heitä ei syrjitä

Maahanmuuttajanuoret Read More »