Pasova – Syksy 2022

Mielikuvituskavereita(ko)?

Sisältövaroitus! Postauksessa puhutaan muun muassa itsetuhoisuudesta ja aistiharhoista, joten mikäli aiheet aiheuttavat epämukavaa oloa juuri sinussa, suosittelen siirtymistä jonkin muun postauksen pariin. <3 Anni koki ensimmäiset kuuloharhansa koulun vessassa, ne kehuivat Annia, kun tämä viilsi itseään (Åström 2021). Lapsuudessa skitsofreniaan sairastuu noin 1 % maailman väestöstä. Keskimäärin miehet sairastuvat skitsofreniaan 20–28-vuotiaina ja naiset hieman myöhemmin. Vaikka sairaus […]

Mielikuvituskavereita(ko)? Read More »

Ahdistus. Ryhmäpaine. Kokeilunhalu. Osa 1.

On normaalia, että päihteet kiinnostavat nuoria. Päihteet ovat kiellettyjä ja ne ovat portti “aikuiseen elämään”. Nuorilla ei ole täysin kehittynyt vielä ymmärrys seurauksista, jolloin kynnys päihteiden kokeiluun on matala. Tällöin nuori ei ymmärrä mahdollisia päihteiden kokeiluista aiheutuvia vaaroja ja riskejä. Päihteet, joita nuoret yleisimmin käyttää ovat alkoholi sekä tupakkatuotteet kuten savukkeet, nuuska ja sähkötupakka. Kuitenkin nuoret tekevät myös

Ahdistus. Ryhmäpaine. Kokeilunhalu. Osa 1. Read More »

Ikäihmisten masennus

Mielenterveysongelmista puhutaan nykyään entistä enemmän ja painopiste on siirtynyt korjaamisesta niiden ennaltaehkäisemiseen ja varhaiseen tunnistamiseen ja puuttumiseen (Saarenheimo & Pietilä 2011, 22). Tänä päivänä tiedetään ikäihmisten kärsimistä mielenterveysongelmista, mutta miten nämä näkyvät ja miten niihin voi vaikuttaa?  Ikäihmisten yleisin sairastama mielenterveyden häiriö on masennus, johon altistavat heikentyneet kognitiiviset ja fyysiset kyvyt, ihmissuhteiden vähentyminen ja sairaudet.

Ikäihmisten masennus Read More »

Lastensuojeluilmoitus ja lastensuojelun asiakkuus asiakkaan näkökulmasta

Lastensuojeluilmoituksen voi tehdä kuka vaan. Se voi tulla tahoilta, joilla on ilmoitusvelvollisuus viran puolesta, eli esimerkiksi neuvola, päiväkoti, koulu tai terveydenhuolto, tai sen voi tehdä, vaikka huolestunut läheinen tai naapuri. Lastensuojeluilmoituksen voi tehdä myös itse omasta tilanteestaan. Taustalla voi olla sairastumista, voimavarojen puutetta tai elämänkriisi, jonka aikana toivoisi saavansa apua ja tukea. Usein avun hakemiseen

Lastensuojeluilmoitus ja lastensuojelun asiakkuus asiakkaan näkökulmasta Read More »

Kyllä tekevälle aina työtä löytyy

Suomalainen yhteiskunta on erittäin työkeskeinen ja kaikki ovat kuulleet sanonnan: “Kyllä tekevälle aina työtä löytyy”. Tämä sanonta samaan aikaan syyllistää, sekä vähättelee työtöntä. Tekevälle löytyy kyllä työtä, mutta työtön ei selkeästi ole riittävän kykenevä työtehtäviin. Työtä löytyy aina, joten työtön ei ole vain etsinyt työtä tosissaan.   Työttömyyteen liittyy edelleen stigmaa ja häpeää. Työtöntä ihmistä saatetaan

Kyllä tekevälle aina työtä löytyy Read More »

Työttömyyden eri puolet

Meidän ryhmämme koostuu neljästä sosionomiopiskelijasta ja blogissamme käsittelemme työttömyyden ympärillä olevia aiheita. Pyrimme kirjoittamaan työttömyydestä rennolla, mutta asiallisella otteella. Haluamme nostaa esille erilaisia osa-alueita ja murtaa pitkäaikaistyöttömyyteen yleisesti liittyviä myyttejä. Emme itsekään tiedä tarkasti vielä millaiseksi blogimme sisältö lopulta muodostuu, mutta se selviää matkan varrella. Tervetuloa yhteiselle tutkimusmatkalle kanssamme! – Laiska, Tyhma, Saamaton ja Yhteiskunnan

Työttömyyden eri puolet Read More »

Erityisyys & erityisen tuen tarve – mistä puhumme, kun puhumme erityisyydestä?

Kun puhumme erityisyydestä, mitä me oikeastaan kyseisellä käsitteellä tarkoitamme? Erityisyyden käsite on varsin laaja ja hankalasti määriteltävä, sillä kyseinen käsite sisältää useita eri ulottuvuuksia ja toimii eräänlaisena yläkäsitteenä ihmisten sekä heidän ominaisuuksiensa luokitteluille. Määrittelyä hankaloittaa entisestään lisäksi se, että eri lähteissä esiintyy useita erityisyyteen liitettyjä sekä päällekkäisiä käsitteitä, joita ovat muun muassa vammaisuus, poikkeavuus, toimintakyky

Erityisyys & erityisen tuen tarve – mistä puhumme, kun puhumme erityisyydestä? Read More »

Olisiko sinulla hetki aikaa jutella huumeidenkäytöstä?

Huumeiden käyttö on asia, jolta valtaosa väestöstä voi halutessaan “kätevästi sulkea silmänsä.” Sosiaali- ja terveysala ei ole pystynyt vaikuttamaan ainakaan riittävästi huumeiden käytön valtavaan kasvuun 2000-luvulla. Vuonna 2022 Suomi oli alle 25-vuotiaiden huume kuolemissa Euroopan kärkimaa (A-klinikkasäätiö 2022). Goosdeel (2022, 5) tiivistää vuoden 2022 Euroopan huumeraportissa Euroopassa vallitsevan huumeongelman kolmeen sanaan, ”Kaikkialla, kaikkea, kaikille.” Useissa

Olisiko sinulla hetki aikaa jutella huumeidenkäytöstä? Read More »

Vankilasta vapautumisen haasteet ja mahdollisuudet

Vankilasta vapautuminen avaa monenlaisia mahdollisuuksia, mutta myös haasteita. Uuteen ja vapaaseen elämään tottuminen vie yksilöstä ja tuomion pituudesta riippuen eri verran aikaa. On päivän selvää, että kahden kuukauden tuomion jälkeen sopeutuminen yhteiskuntaan on helpompaa kuin 20 vuotta kestäneen tuomion jälkeen. Pitkän tuomion aikana yhteiskunta on voinut muuttua hyvinkin paljon, jolloin uusiin toimintatapoihin tottuminen vie enemmän

Vankilasta vapautumisen haasteet ja mahdollisuudet Read More »

Spesiaalikeissi -esittely

Oletko koskaan miettinyt, miten paljon kehitysvamma voi vaikuttaa jonkun ihmisen arkeen? Miten arki sujuu kehitysvamman kanssa, ja miten se vaikuttaa elämiseen ja ympäröiviin ihmisiin? Tätä pohdimme blogissamme tulevien viikkojen ajan. Tutustumme eri asteisten kehitysvammaisten ja heidän omaistensa arkeen, sekä pohdimme kehitysvammaisten asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Kerromme myös kehitysvammaisten liitännäissairauksista, ja perehdymme myös siihen, millainen on ammattilaisen

Spesiaalikeissi -esittely Read More »