2020

Muistisairaudet – ikäihmisten kansantaudit

Muistisairaudet koskettavat monia ihmisiä, niin sairastuneita kuin heidän läheisiäänkin. Suomessa on arviolta yli 190 000 muistisairasta ihmistä, joista noin puolella on lievä muistisairaus ja lopuilla keskivaikea tai vaikea muistisairaus. Lisäksi joka vuosi muistisairauksiin sairastuu 14 500 ihmistä. Koska väestö vanhenee, myös muistisairauksien määrä tulee kasvamaan. Valtaosa muistisairaista on yli 80-vuotiaita, mutta muistisairauteen voi sairastua jo […]

Muistisairaudet – ikäihmisten kansantaudit Read More »

Kansainvälisessä projektiympäristössä – Teklab Oy

Me Laurean opiskelijat olemme syksyn aikana päässeet osaksi kansainvälistä ilmapiiriä. Ensimmäisen vuoden opiskelijoina harvemmin kansainvälisiin projekteihin pääsee mukaan, mutta kuitenkin nyt suuren kansainvälisen tarjonnan takia pääsimme toteuttamaan visioitamme liiketoiminnan projektissa. Käymme hiukan blogissa läpi tiimimme ajatuksia ensimmäisen projektin käytännön toteutuksesta. 

Kansainvälisessä projektiympäristössä – Teklab Oy Read More »

Tiedon analysointia – Kauppakeskuksen kävijätutkimus

Asiakastyytyväisyyskysely oli projektin toimeksinantona. Keräsimme aineistoa kauppakeskus Willassa. Kun aineistoa on kerätty tarpeeksi, sitä pitää analysoida. Analysointiin on suositeltavaa käyttää jotakin siihen tarkoitettua apuvälinettä, esimerkiksi SPSS.

Tiedon analysointia – Kauppakeskuksen kävijätutkimus Read More »

Maahanmuuttajalasten ja -nuorten kotoutuminen

Kun puhumme kotoutumisprosessista, tulee mieleen aikuiset maahanmuuttajat ja heidän kotoutumisen edistämistä. Maahanmuuttajalapset ja -nuoret jäävät hyvin helposti varjoon.  Luotetaan siihen, että koulu ja päiväkoti ovat tarpeellisia heidän kotoutumisprosessiansa varten. Voiko olettaa, että pelkästään koulussa käymällä, maahanmuuttajanuori pystyy nopeuttamaan kotoutumistaan? Miten varmistamme, että maahanmuuttajalapset ja -nuoret saavat tarvitsemansa tukea ja kannustusta opettajilta sekä vanhemmilta? 

Maahanmuuttajalasten ja -nuorten kotoutuminen Read More »

Valokuvastudion markkinointiviestinnän kehittäminen – Studio Koo Photography

Laurea-ammattikorkeakoulun uusista ja vanhoista liiketalouden opiskelijoista koottu projektitiimi aloitti yhteistyöprojektin Satu Karmavalon kanssa. Sadun yritys Studio Koo on valokuvausyritys, joka toimii pääasiassa Turun seudulla, toki myös lähialueilla. Studio Koo tarjoaa valokuvauspalveluita yrityksille ja yksityisille henkilöille, joihin kuuluu esimerkiksi muotokuvat, ryhmäkuvat, perhekuvat ja muut henkilökuvat. 

Valokuvastudion markkinointiviestinnän kehittäminen – Studio Koo Photography Read More »

Laurean henkilöstön osaamista kehittämässä – Laurea HR

Tänä syksynä ollaan uuden äärellä, sillä Laurean henkilöstön intranet uudistuu ja se julkaistaan joulukuussa. Useat eri tahot osallistuvat intranetin rakentamiseen, ja myös Laurean opiskelijoista koostuva projektitiimi on saanut tuoda lusikkansa soppaan. Projektitiimimme tavoitteena oli sujuvoittaa Laurean henkilöstön osaamisen kehittämistä luomalla toimiva rakenne koulutuskalenteriin. Tulevaisuuden koulutustarjontaa pohdittiin yhdessä projektin toimeksiantajan Laurean henkilöstöasiantuntija Eriika Riepon kanssa.

Laurean henkilöstön osaamista kehittämässä – Laurea HR Read More »

Erityisperheiden vanhemmat sote-palvelujen asiakkaista projektinjohtajiksi?

Ulla Särkikangas on tutkinut erityislapsiperheiden runsasta ja pitkäkestoista sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä erityislapsiperheissä. Perheillä voi olla vuosien aikana jopa kymmeniä palveluita käytössään. Palveluiden monipolvisuus, haku, hallinta ja pitkäkestoinen käyttö aiheuttaa perheiden arkeen toimintaa, joka vie resursseja arjen sujuvuudesta. Toisistaan erilliset palvelut edellyttävät perheiltä tiedon hakua, tiedon jakelua ja ajanhallintaa. Särkikangas vertaa vanhempien roolia jopa esimiehen

Erityisperheiden vanhemmat sote-palvelujen asiakkaista projektinjohtajiksi? Read More »

”Äiti, kuka tuo mies on?”

Kuvitellaanpa tilannetta, että olet ollut vankilassa suorittamassa pidempää tuomiota. Ennen tuomiota sinulle on syntynyt lapsi, mutta tuomion aikana tuo vauva onkin jo muuttunut koululaiseksi. Vankeusaikana olet kyllä ollut tekemisissä jonkin verran perheesi kanssa, mutta tapaamismäärät ja ajat ovat kuitenkin olleet hyvin rajallisia, jolloin suhteesi lapseen on jäänyt melko etäiseksi. Tuomion aikana olet kuitenkin jatkuvasti ajatellut

”Äiti, kuka tuo mies on?” Read More »