tikkurila

Pakolaisäitien kotoutuminen

Kun tarkastellaan pakolaisten kotiutumista ja yhteiskuntaan asettumista, voimme huomata, kuinka yksi ryhmä jää selkeästi muita enemmän syrjäytymisvaaraan. Pakolaisperheiden äideillä tai pakolaisnaisilla on vaikeampaa päästä osaksi yhteiskuntaa ja yhteisöjä, sillä naiset ovat usein huonommin koulutettuja ja työllistettyjä omassa kotimaassaan. Kuinka voimme ehkäistä sen, etteivät pakolaisnaiset jää yksin uudella paikkakunnalla ja uudessa yhteisössä? 

Pakolaisäitien kotoutuminen Read More »

Lapsen kaksi maailmaa

Maahanmuuttajalapsella on käytännössä kaksi maailmaa. Kotona puhutaan tiettyä kieltä, syödään tiettyä ruokaa ja käyttäydytään tietyllä tavalla. Mutta sitten kun mennään päiväkotiin tai kouluun, siellä puhutaan taas toista kieltä, syödään toisenlaista ruokaa ja käyttäydytään mahdollisesti eri tavalla. Miten lapsi sitten sovittaa nämä kaksi maailmaa yhteen? Tässä avustaminen onkin varhaiskasvatus- ja opetustoimen yksi tärkeimpiä tehtäviä.

Lapsen kaksi maailmaa Read More »

Päihteet ja nuoret

Nuoret ja päihteidenkäyttö, mikä ihana aihe! Tuntuu siltä, että kyseinen aihe herättää usein paljon keskustelua, mielipiteitä, joskus jopa todella radikaalia syyllistelyä ihmisten keskuudessa. Ja eihän se ole ihme, sillä onhan nuoret meidän tulevaisuutemme ja päihteet laittomia, sekä väärinkäytettynä todella vaarallisia nuorille. Miksi sitten niin monet nuoret kokeilevat tai alkavat jopa käyttämään päihteitä jo nuorella iällä? Ja onko

Päihteet ja nuoret Read More »

Oma vika? – Huono-osaisen avun saannin vaikeus mielenterveyden haasteisiin

Joka päivä voi nähdä vaikkapa Helsingin päärautatieasemalla, kun kaksi maailmaa kohtaavat. Olemuksensa ”menestyneeksi” brändänneet uraohjukset vastailevat työpuheluihin samalla puikkeloiden asunnottomien ja narkomaanien välistä taksitolpalle. Katsekontaktia vältellään parhaansa mukaan, nenäänsä kurttuun nyrpistelevä ”menestyjä” saattaa oikeuttaa tämän asetelman itselleen ajatuksilla, jotka syventävät kuilua näiden kahden ihmisryhmän välillä – Mitäs eivät opiskelleet yhtä ahkerasti, tai ”ihan oma syy”.

Oma vika? – Huono-osaisen avun saannin vaikeus mielenterveyden haasteisiin Read More »

Maahanmuuttajien työllistymisen ongelmia

Maahanmuuttajien työllistyminen puhututtaa usein yhteiskunnallisessa keskustelussa. Viime vuonna Yle uutisoi miesten ja naisten välisistä eroista maahanmuuttajien työllistymisessä. Artikkelin mukaan ulkomailla syntyneistä työikäisistä naisista vain 55% työskenteli kun taas Suomessa syntyneistä naisista työskenteli yli 70 % vuonna 2018, mikä tarkoittaa yli 15 prosenttiyksikön eroa. Ero on merkittävä verrattuna miesten parin prosenttiyksikön vaihteluun. Toisaalta esimerkiksi Työ- ja

Maahanmuuttajien työllistymisen ongelmia Read More »

Traaginen? transsukupuolisuus Suomessa

Transsukupuolisten itsemurhariski on valtaväestöön verrattuna moninkertainen. Miksi? Well let me tell you (my opinion as a cis-woman.) Seta kuvailee sukupuolta näin: Sukupuoli on erilaisista geneettisistä, kehityksellisistä, hormonaalisista, fysiologisista, psykologisista, sosiaalisista ja kulttuurisista ominaisuuksista koostuva jatkumo. Sukupuolia eivät siis ole vain mies ja nainen, vaan ihminen voi olla molempia yhtä aikaa, jotain siltä väliltä tai jotain

Traaginen? transsukupuolisuus Suomessa Read More »

Pakolaisperheet tuen piirissä

Suomeen saapuvilla pakolaisilla on oikeus saada palveluja, joilla turvataan heidän oleskelunsa turvapaikkahakemuksen käsittelyn ajan. Minkälaisiin palveluihin pakolaisilla on oikeus meidän yhteiskunnassamme ja kuinka heidän palveluntarjontansa voi muuttua pakolaisprosessin edetessä? Tässä kirjoituksessa perehdytään erilaisiin palveluntarjoajiin sekä yksittäisiin palveluihin, jotka hyödyttävät pakolaisia uudessa kotimaassaan. Tässä kirjoituksessa ei oteta kantaa, vaan kartoitetaan meidän yhteiskunnan palvelutarjontaa pakolaisten näkökulmasta.  

Pakolaisperheet tuen piirissä Read More »

Liikunnan merkitys kehitysvammaisen ihmisen elämässä

Liikunnalla on paljon positiivisia vaikutuksia ihmisen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Liikunta parantaa unenlaatua, kognitiivisia kykyjä kuten muistia sekä parantaa koettua elämänlaatua. Se auttaa myös stressinhallinnassa ja vähentää ahdistusta.­ Kehitysvammaisen henkilön liikuntasuositus on sama kuin valtaväestön. Mihin kaikkeen liikkumattomuus vaikuttaa? Mikä vaikuttaa liikunnan niukkuuteen?

Liikunnan merkitys kehitysvammaisen ihmisen elämässä Read More »